torstai 30. lokakuuta 2014

Lokakuun suosikit

Kuukausittaisissa suosikeissa siis näkyy ne tuotteet johon käteni on jostain syystä tarttunut kerta kerran jälkeen tässä kuussa. :)


Tämän listassa näkyminen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä! Tosin en tiedä miksi tartun princess cutiin aina uudelleen.. Vaikka lakka näkyy pullossa aika vaaleanpunaisena,on sen pohjaväri läpinäkyvä,josset sitten sudi sitä kolmea kerrosta paljaalle kynnelle. Sitten se saattaa olla jo hailakan vaaleanpunainen ;) Käytän tätä siis muiden lakkojen päälle ja koitan saada läpikuultavilla mutta heijastavilla "hileillä" kivaa efektiä aikaiseksi.


No niinhän siinä sitten kävi että hurahdin rankasti The Body Shopin White Musk Smoky Roseen. Hankittuani tämän en todellakaan ollut varma olisiko tämä sittenkään "minua" (tiedättehän tunteen kun olette suihkutelleet jo tuoksua itseenne mutta sitten se tuntuu kömpelöltä ja väärältä?) mutta ensimmäisen käyttökerran jälkeen hurahdin. Vaikka kyseessä on EDP ei kestävyys ole parasta luokkaa,tosin vielä kahdeksan tunnin jälkeen savuisuus säilyy iholla makeuden jo hävittyä.


Lushin Jackie Oats on ollut kovassa käytössä hankkimisen jälkeen. Olen yrittänyt eri keinoja sen käyttämiseen - ohutta kerrosta,paksumpaa kerrosta,kerrostamista,pohjustustuotteen päälle laittamista.. Alunperinkin jo sanoin että tuote on minun iholleni vähän turhan kosteuttava,jättää ihon tahmaisen tuntuiseksi,mutta uskoisin että se helpottaa talven tullen. Syy miksi olen niin kärsivällinen tämän kanssa on se että väri kerrankin sopii! Käytän tätä yleensä päivinä jolloin ei huvita käydä häivyttelemään liian tummaa meikkivoidetta.


No pysytään nyt siis Lushissa vielä hetki.. ;)
Vielä jokunen kk sitten Lush merkkinä oli minulle tuttu ainoastaan kylpypommeistaan mutta nyt olen pyrkinyt laajentamaan tietämystäni Lushista merkkinä,vaikkakin hintojensa suhteen se tekee välillä varsin kipeää.. Ro's Argan Body Conditioner oli kosteuttavuudessaan täyttä rakkautta. Ruusun tuoksu ei ole ikinä ollut mun juttu (sanoo hän jonka uudessa lemppari hajuvedessäkin on ruusua,hehhe) mutta tässä se sekoittuu kivasti muiden tuoksujen kanssa. Atooppinen ihoni rakastaa ja tämä on aivan ehdoton sheivauksen jälkeen,ei kiristä!

Tämän kuun suosikit rajoittuivat tähän,näinköhän syyttäminen on monen viikon flunssassa ja sen tuomassa laiskuudessa?

maanantai 27. lokakuuta 2014

Hiusöljy kokeilut

Olenkin täällä huudellut miten koitan kovasti etsiä itselleni "Sitä Oikeaa",sitä ihanaa hiusöljyä joka auttaisi pitämään jatkuvasti värjätyt hiukseni kuosissa.

Tällä kertaa päädyin tähän:


Olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota INCI-listoihin ja hankkimaan uusia tuotteita enemmän niiden pohjalta. Tosin tämän INCI näyttää kilometrin mittaiselta!

Tässä tämän INCI:
Water/Aqua/Eau
Dimethicone
Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil
Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil
Pentaclethra Macroloba Seed Oil
Limnanthes Alba (Meadowfoam) Seed Oil
Butylene Glycol
Propanediol
Glycerin
Sucrose
Bixa Orellana Seed Oil
Panthenol
Sodium Chloride
Ethylhexyl Methoxycinnamate
Phytantriol
Panthenyl Ethyl Ether
Benzophenone-4
BHT
Centella Asiatica Extract
Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract
Humulus Lupulus (Hops) Extract
Aesculus Hippocastanum (Horse Chestnut) Seed Extract
Foeniculum Vulgare (Fennel) Seed Extract
Calendula Officinalis Flower Extract
Vaccinium Angustifolium (Blueberry) Fruit Extract
Pimpinella Anisum (Anise) Seed Extract
Punica Granatum Fruit Extract
Euterpe Oleracea Fruit Extract
Ruscus Aculeatus Root Extract
Orange 4 (CI15510)
Blue 1 (CI 42090)

Okei,ehkä hurahdin myös tämän ulkonäköön.. Ihan vähän vaan.

Tuote on kolmessa kerroksessa ja ravistettaessa muuttuu sinisävyiseksi kokonaan. Olen käyttänyt tätä nyt muutaman kerran kosteisiin hiuksiin yhden pumppauksen verran ja aamulla hiukset ovat ihanan suorat ja pehmeät. Siis minullahan on suorat hiukset mutta töhöttävät ihan mihin sattuu aamuisin,tämä tuo niille enemmän ryhtiä.

Taas voisi tosin mainita että annostuksen kanssa saa olla tarkkana! Kerran laitoin öljyä epähuomiossa myös etuhiuksiin ja voitte siis kuvitella miltä pää näytti aamulla..

Ja olin yllättynyt ettei tässä ole minkäänlaista tuoksua! Ihmisestä riippuen sehän voi olla plussa tai miinus,itse olin ehkä hiemän pettynyt. Tykkään kaikesta tuoksuvasta.

Vetoaako teihin tuoksulliset vai tuoksuttomat tuotteet?

African Paradise

Rakastuttuani Ro's Argan Body Conditioneriin Lushilta oli tietenkin saatava se toinen versio seuraavaksi kokeiltavaksi.


African Paradise on Lushin valikoimista löytyvä toinen suihkussa käytettävä body conditioner. Ja niinkuin INCIstä jälleen kerran huomaa,on se vaikuttava niinkuin Ro's Arganissakin.


Olen vasta alkanut tehdä tuttavuutta tämän kanssa mutta tähän en ole hurahtanut.
Väri muistuttaa kaakaota,koostumus on hyvinkin samanlainen kun Ro's Arganissa.
Tuoksusta.. Hmm. Minulla ei ole mitään havaintoa miltä tämän pitäisi tuoksua!

Tosin on se sitten mikälieneen,ei se jää edes iholle suihkun jälkeen. Ja kosteutustehot on huomattavasti kevyemmät kuin sisaressaan. Tämäkin jättää ihon kauniin pehmeäksi heti suihkusta tultuani mutta jo sänkyyn kömpiessäni kaipaisin lisää kosteutusta atooppiselle iholleni.

Ehkä minut ja Ro's Argan on luotu yhteen,jääköön Afrikan paratiisit muille.. ;)

Väriä syksyyn

Olen huomannut selkeät valonvähentymisen kriisit tänä vuonna.

Hajuvesien on oltava huumaavia,meikkien räiskyviä. Glitteriä,helmiäistä,huulipunaa..

Huomasin vaan harmikseni etten säästänyt itselleni muuton aikana kovinkaan paljon luomivärejä,tai säästin mutten niissä ihanan rohkeissa tai mattaisissa sävyissä mitä olisin nyt vailla.

Minun periaatteeni kosmetiikan hankkimisessa ei ole merkki tai hinta. Toisinsanoen,en ole millekään merkille uskollinen tai hanki vain selektiivistä kosmetiikkaa. Tällä kertaa halusin vähän suurempia paletteja ja kivoja värejä,parempi kun ei olekaan niin kalliita ;)

Ensiksi päädyin MUAn matta-luomiväripalettiin.


Näin suomalaisena nimi Winter Forest jo alkoi houkuttelemaan. Voin melkein jo haistaa havupuut.


Sävyt ovat nimensä mukaisesti mattaisia ja pehmeitä,olen nyt muutamaa kokeillut ja pigmenttikin on kohdallaan. MUA on englantilaisen SuperDrugin oma merkki.


Tällä saa aikaa kauniin haaleita meikkejä tai voimakkaampaa lopputulosta. Mutta siis värejä ajatellen tottakai hairahduin toiseenkin palettiin..


Wohooo,tällä jossei saa räväkkää lopputulosta aikaan niin ei millään! Kaikki sävyt on kauniin kimaltelevia,pigmentistä en vielä tiedä. Toivotaan yhtä hyvää pigmenttiä kuin mitä Winter Forestissa on.


Jotenkin sisäinen kosmetiikkahöppänäni missasi kesän ja räväkät värit joten nyt on jo aikakin pistää tuulemaan.. ;)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Väriä ja tuoksua

En tiedä onko luokseni hiipimässä syksyn harmaus mutta olen huomannut kaipaavani enemmän väriä elämään. Ja kosmetiikkaan.

Hyvin usein,kuin automaattisesti,meikkaan silmäni ruskean tai pronssin sävyillä,tutulla ja turvallisella. Nyt katsellessani irtonappeja The Body Shopista päätin vähän horjuttaa turvallisuutta.


Päädyin hohtavaan sinapinkeltaiseen ja hempeään vaaleanpunaiseen. En ole vielä ehtinyt kaunokaisia testailla mutta mitä niitä kaupassa sudin,oli sävyt kauniin hohtavia ja rikkaita.

Olen tykästynyt the body shopin suht laajaan irtonappien valikoimaan. Niissä on mattamaisia ja helmiäisiä,mattamaisia kuitenkin vähemmän.

The body shopista kuitenkin tulee lähes ensimmäisenä mieleen sen tuoksumaailma joten olihan jotain sellaistakin tartuttavan mukaan..






Olen tietyssä määrin kookoksen ystävä. Vartalovoiteissa kookos on liikaa,suihkutuotteissa ihana <3 The body shopin kookos ei ole tungettelevan vaan pehmeän makea.

Siitä ei tule se sellainen perus "ätläkkä" ja hyökkäävä fiilis joka hyvin usein kookoksesta tulee. Sen lisäksi tämä suihkutuote on suihkuvoide joka on saippuaton,hyvä kylmeneviin iltoihin siis!

Muistatteko muuten vielä the body shopin kylpykuulat? Minulla on niitä vieläkin ikävä!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

John Frieda

Hmm.. Kauhea ristiriita.

Tykkään mutta en tykkää. Oli hyvä muttei kuitenkaan täydellinen. Halvempi kuin kampaamotuotteet mutta kalliimpi kuin normaali markettihömppä.

Tällä hetkellä minulla on käytössäni Friedalta kaksi tuotetta,hiuslakka josta olen jo höpöttänyt ja Frizz-Ease Thermal Protection Formula Hair Serum.


Käytin tätä jo säännöllisen epäsäännöllisesti lyhyiden hiusteni aikaan,tämä hiusseerumi on tarpeeksi kevyt ettei se lässäytä edes ohuempia hiuksia.

Laitan seerumia yleensä kosteisiin hiuksiin reilun yhden pumppauksen verran. Hiusten kuivuttua ne tuntuvat ihanan pehmeiltä eivätkä takkuunnu auki ollessaan. Tuoksu on niin mieto ettei sitä oikeen edes huomaa. Mutta en siis varsinaisesti ole käyttänyt tätä kuumamuotoilun apuna.

Tässä vielä INCI:
Cyclopentasiloxane
Dimethiconol
Ethylhexyl Methoxycinnamate
Benzophenone 3
Polysilicone 15
Bis (C13 15 Alkoxy)
PG Amodimethicone
Phytantriol
Mineral Oil (Paraffinum Liquidum)
Tocopheryl Acetate (Vitamin E)
Hydrolyzed Silk
Fragrance (Parfum)

Friedalta aiemmin olen myös kokeillut shampoo-ja hoitoainesarjaa ruskeille hiuksille,punaisille hiuksille ja tuuheuttavaan tarkoitukseen. Aina tuomio on ollut sama. Tykkään mutta en tykkää. Kiva että tuotteet ei tuoksu voimakkaasti mutta ei ne tuoksu järin kivallekaan. Pesuteho on hyvä mutta kosteutus huono.

Onko muilla ristiriitaisia kokemuksia Friedasta?

Väriä väriä väriä

Kyllä se taitaa vaan olla syventyvä vuodenajan harmaus joka saa minut riemusta juoksemaan värikkäämpiin ehosteisiin.

Tällä kertaa aloitimme tällä,jo kertaalleen täällä vilahtaneella Sinful Colorsin Social Ladderilla. Se tuo kivan hentoisen helmiäishohteen kynsille kuitenkaan peittämättä kynnen omaa väriä.


Jatkoin tuputtelemalla kärjistä noin puoleen väliin asti Barry M:n 305 Pink Flamingoa mutta jälki jäi vielä sen jäljiltä turhan vaisuksi. Ja kuivamisessa keeeeeeeesti..


Jatkoin vielä tuputtelemalla kärkiin tummanpunaista Bourjousin 24 Rouge Escarpinia. Jostain syystä se tosin toistui ohuena kerroksena pinkin päällä lähes retiisin värisenä auringossa! Normisti tämä on lähinnä paloauton punainen :) Bourjoisin lakat on kyllä olleet minulla aina suosiossa,ihan niinkuin Sally Hansenitkin.


Näiden kerroksien kuivuttua päätin tuputella vielä kerroksien saumakohtiin,mitäpä muutakaan,kuin Sally Hansenin Princess Cutia. Minulla tuntuu olevan jonkin sortin obsessio tätä lakkaa kohtaan,koitan vieläkin epätoivoisesti löytää keinoja jolla nämä kauniit läpikuultavat helmiäishiutaleet saisi toistumaan paremmin!


Ja.. Tattadaa!




Otin useamman kuvan eri valaistuksilla koska yritin saada tämän toistumaan kuvissa paremmin,pääsin suht lähelle todellisuutta.

Onko teillä joku tietty lakka johon palaatte aina vaan uudelleen?

Omppuilua

Kynsilakkoja putsatessa iski taas jokaviikkoinen dilemma mihin väriin lähtisi seuraavaksi. Viime viikon kynnet olivat hyvinkin halloween-tyylisen synkeät joten halusin väriä.



Kyllä,kirpeän omenan vihreää <3 Värisävyn nimi on kylläkin 450 Lickety-Split Lime.. ;)
Alkaa varmaankin käydä selväksi että olen tykästynyt Sally Hansenin lakkoihin. Tämän lakkalinjan (InstaDry) lakat ovat varsinkin kovassa käytössä niiden nopean kuivumisen ja korkean pigmentin vuoksi. Lakat ovat creme-lakkoja mutta silti yleensä tarvitsen niitä vain yhden kerroksen.


Eihän nyt pelkkä pohjaväri kelpaa,pitää saada siihen jotain muutakin joten päihinhän oli tuputeltava yhtä uusimmista vaikka kahdesta muusta saman merkin lakasta kokemukset ei olleetkaan niin kummoiset.



Päihin siis pääsi kultainen pieni hileinen glitter. Ja kaiken kauneuden päälle se kaikille tutuksi jo tullut Sally Hansenin Princess Cut. Princess Cut on siitä hauska että sitä voi oikeastaan laittaa minkä päälle tahansa,se ei sen suuremmin tuo väriä vaan ainoastaan läpikuultavia hile"hiutaleita". Yksinhän se oli todella ankea ja olematon.


Ja lopputulos näkyy tässä. Mietin jälkikäteen olisiko pitänyt tuputella kultaista glitter-kerrosta paksummaksi mutta ihan kiva se on näinkin.


tiistai 21. lokakuuta 2014

Vartalonhoito. Aaaargh..

Otsikkoa tarvinnee tällä kertaa hieman selittää.

Selväksi siitä varmastikin tulee että suhteeni vartalonhoitoon on ristiriitainen.

Olin niitä lapsia jotka on pennusta asti hölvätty perusvoiteilla ja lääkerasvoilla,pahimmillaan vielä kääritty kelmuun rasvaamisen jälkeen. Kyllä,kelmuun..

Minulla on ollut aina atooppinen iho joka tietenkin oli säämuutosten armoilla ja reagoikin niihin kaikkiin pahasti. Olin myös lapsena allerginen yhdelle sun toiselle ja kaikki heijastuivat myös ihooni. Suklaa,mansikka,kiivi,koivu.. Näin muutaman mainitakseni.

Luojan kiitos,päästessäni lähemmäs esi-murrosikää alkoi allergiat yksi kerrallaan hävitä ja ihoni edes jotenkin asettua. Olin aina vihannut rasvaus-rutiineja ja sitä tunnetta mikä siitä limaisuudesta jäi joten huomasinkin alkavani välttämään rasvaamista juurikin niin paljon kun vaan ihoni kunto antoi periksi.

Minulla meinaa vieläkin olla tuo sama vika. Tiedän tasantarkkaan että ihosta olisi hyvä pitää huolta tasaisesti ja säännöllisesti,rasvaaminen vaan tuo minulle vieläkin muistot niistä kauheista lääkerasvoista.

Tästä syystä suihkussa käyminen joka ilta onkin hyvä muistutus siitä ettei ihoaan voi laiminlyödä. Tarkoitan tällä sitä kun suihkun laittaa päälle ja vesi virtaa iholle,alkaa ihoa kirvellä ja polttaa.
Suihkun jälkeen iho kutisee,kirvelee ja hilseilee. Miksi tuntuu että atooppinen iho "luo itseään" jatkuvasti?

En ole suuri perusvoiteiden ystävä mutta rakastan suihkuöljyjä,hyvin imeytyviä vartalovoita sekä leave-in suihkutuotteita. Lähiaikoina lempparikseni onkin valikoitunut Lushin Ro's Argan.

Vältän hajuvesillä hajustettuja voiteita,valtaosa niistä kirvelee välittömästi laitettaessa,olenpa huomannut jopa Niveankin kosteuttavimpien voiteiden kirvelevän aika-ajoin. Jotain tuoksua niissä olisi kuitenkin kiva olla,tässä onkin toiminut hyvin Korresin vartalovoit.

Kuivaharjauksen ennen suihkua olen huomannut helpottavan huomattavasti,eihän kuollutta ihosolukkoa ole järkeä yrittää jälkeenpäin kosteuttaa.

Mitä apuja te olette löytäneet rasvaus-laiskuuteen tai atooppiseen kutinaan?

perjantai 17. lokakuuta 2014

Smoky Rose

Hairahduin.

Olen haaveksinut muutamasta hajuvedestä jo kuukausia ja nyt hairahduin. Mutta en yhteenkään listallani!


Logiikka hömpän suhteen on.. No,ei loogista.

Tuoksuttelin miesten tuoksua ja aloin sitten ihan viattomasti tuoksutella naistenkin. Päädyin suihkauttamaan Smoky Rosea ihooni ja unohdin sen kokonaan harhaillessani hyllyjä läpi voimakkaan alkutuoksun takia. Valtaosa The Body Shopin tuoksuista on jollain tasolla tuttuja,tämä sisar White Musk perheessä ei.

Heti suihkutuksen jälkeen tuoksu on voimakkaan savuinen,en alkuun välittänyt tuoksun alkunuoteista. Oltuaan iholla se kuitenkin alkaa pehmetä mutta säilyy silti voimakkaana. Smoky Rose muistuttaa minua jostakin mutta en ole vielä saanut mieleeni mistä..


Näin tuoksusta kerrotaan TheBodyShopin sivuilla:

"Bergamotti, punapippuri ja mustaherukka muodostavat latvatuoksun, joka aistitaan ensimmäisenä. Smoky Rose -uute, tupakkauute ja appelsiininkukka muodostavat sydäntuoksun, joka on hallitsevin. Aistillinen myski, ikikukka ja olibaanihartsi muodostavat pohjatuoksun, joka pitää tuoksun iholla."


Ehkä huvittavinta tässä hankinnassa on se etten edes pidä ruusun tuoksusta. Lähiaikoina jostain syystä testaamissani tuotteissa on usein ollut sitä! :D
Tässä pehmeys ja savuisuus kuitenkin syrjäyttävät voimakkaan ruusun ja jokin tässä vetää minua puoleensa.

Vaeltelun tullessa tiensä päähän ihan kuin ohi mennen nappasin pienen 30ml edp pullon koriini. Edelleenkin silmäilen pulloa uteliaana hyllyn päällä,katsotaan josko meistä tulisi ystäviä.

Ja vähän Dermosiliä

Nyt viimetteeksi testissä Dermosililtä on ollut Skin Comfort Glowing Facial Serum.

Näin tuotteesta kerrotaan yrityksen omilla sivuilla:

"Glowing Kasvoseerumi perustuu aiemmin valikoimassa olleeseen Vivante-sarjan Glowing-seerumiin. Tuote on silkkisen pehmeä, hieman täyteläisempi Kasvoseerumi, joka tekee ihon pehmeäksi ja hehkeäksi. Se sisältää runsaasti antioksidanttisia ainesosia, jotka lievittävät ikääntymisen vaikutuksia iholla.

Kasvoseerumin antioksidantteja ovat tomaattiuutteen lykopeeni, E- ja C-vitamiinit sekä rosmariinin lehtiuute. Seerumin muita vaikuttavia aineita ovat magnesiumglukonaatti, joka kirkastaa ihoa sekä Laminaria Digitata -levä, joka toimii aktiivisesti ryppyjen muodostumista vastaan. Pyökin kukannupuista saatava uute pehmentää ja uudistaa kypsää ihoa sekä madaltaa ihon juonteita ja niiden laajuutta. Aprikoosinsiemen- ja auringonkukansiemenöljyt hoitavat ja kosteuttavat ihoa.

Korkealaatuinen Kasvoseerumi imeytyy nopeasti ihoon ja jättää iholle samettisen pehmeän tunteen. Tuote ei sisällä parabeeneja. Glowing Kasvoseerumi on lasisessa purkissa, jossa on annostelua helpottava pipetti. Käytä Kasvoseerumia päivittäin kasvovoiteen alla tai tehokuurina aamuin illoin muutaman viikon ajan."


Tilasin tämän tuotteen uteliasuudesta ja ihoni ollessa kuiva. Tykkään jo valmiiksi miedosta tuoksusta koska se on sama kuin saman linjan yövoiteessa <3
Seerumi antaa kasvoille kivasti lisäkosteutta mutta varsinkin kesällä huomasin miten "lähmäiseksi" tuote iholla jäi ja tuntui ettei annostelussa pystynyt olemaan niin niukka etteikö tuo piirre korostuisi. Kokeilin käyttää tätä myös meikin alla mutta ilmeisesti oma ihoni on sen verran rasvoittuva että meikki vaan suli tämän päällä näyttäen rasvaiselle.
Seerumi kuitenkin liukuu iholle hyvin,tuntuu pehmeältä eikä sitä tarvita muutamaa tippaa enempää eli riittoisasta tuotteesta on kyse. Suuret plussat pipettipullosta,pumppupullo olisi tietenkin ollut ilmatiiviydensä takia kätevä myös :)



Kivasta tuoksusta huolimatta minun innostukseni siis laantui varsin nopeasti. Loppua kohden huomasin käyttäväni viimeisen kolmasosan säärille ennen vartalovoin levittämistä.
Tykkään seerumeista jotka imeytyvät ihoon ongelmitta eivätkä jätä ihoa limaiseksi jo ennen yövoiteen levittämistä.


 Olen kuullut tästä tuotteesta valtavasti kehuja varsinkin kuiva-ihoisten keskuudesta tai kuivien pakkasten aikaan,ehkä oma testailuni osoittautuikin siis valtaosin väärään vuodenaikaan ihotyyppini huomioonottaen?

Seerumien loppuessa metsästämiseni seerumien suhteen on taas käynnissä. Olen kuullut paljon hyvää The Body Shopin seerumeista mutta uteliaisuudesta tekisi mieli lähteä johonkin hieman itselle tuntemattomaan merkkiin.

Mitkä ovat teidän luottoseeruminne?


Tämän viikon kynsileikit

Vaihdan lakkaa näin omien kynsien aikaan vähintään viikottain. Joka kerta on kova pohtiminen mihin suuntaan lähtisi tällä kerralla.
Minulla on uusi kynsilakkojen hamstrauskausi menossa. Muutossa,valitettavasti,jouduin jättämään niin paljon taakseni.

Päätin aloittaa hempeällä pohjavärillä.


En ole ikinä ennen kokeillut SinfulColorsin kynsilakkoja mutta ainakin ensituntuma merkkiin oli hyvä. Levittittyvyys ja kuivumisaika oli ihan ookoo. Sävy oli kauniin läpikuultava ja hennosti vaaleanpunaiseen hohtava. Tämän sävyn nimi on Social Ladder.


Wild&Crazyn Utopia on joskus aikoja sitten tarttunut mukaan Seppälästä. Syy tämän lakan käyttämättömyyteen on aina ollut pitkä kuivumisaika ja vähäinen peittävyys mutta tahdoin saada enemmän väriä pohjan päälle joten päätin kokeilla miten se käyttäytyy tuputtamalla. Tästä sävystä tulee jotenkin aina niin voimakkaasti Halloween koristelut mieleen,ihana!


Tuputtelemalla kuivumisaika pienenee mutta.. Ei vieläkään tarpeeksi väriä!


Noniin nyt alkaa jo olla räväkämpää! Barry M:llä on kivoja sävyjä laidasta laitaan,levittyvyys ja peittävyys ovat hyviä. Passion Fruitissa tykkään juurikin tän huutavasta väristä ja kiiltävyydestä! Kuivamisajassa olisi toivomisen varaa mutta tuputellessa se kuitenkin nopeutuu.

Jotenkin minusta vaan edelleenkin tuntui että jotain puuttuu. Päädyin siis laittamaan tämän kaiken päälle vielä jo entuudestaan mainitun Sally Hansenin Princess Cut:n.


Ja lopputulos olikin jo kiva!


En tiedä miten näin pieni asia voi jo piristää päivää mutta räväkät värit ja pieni kimallus toivat juuri sopivasti valoa tähän sateiseen ja harmaaseen päivään.
Katsotaan nyt mihin sitten lähdetään ensi viikolla.. ;)

Luottotuotteet - Menetetyt hajuvesirakkaat

Hullaannuin hajuvesiin jo nuorena. Olen käynyt läpi luultavimmin kymmeniä,kirjaa en ole pitänyt.


Yksi suurimmista rakkauksistani oli Dolce&Gabbanan Feminine. Täyteläinen,pehmeän naisellinen. Käytin sitä vuosia muiden tuoksujen kanssa limittäin. Siksi olikin shokki kun sen valmistaminen loppui. Vieläkin sitä näyttäisi löytävän tietyistä verkkokaupoista tai ebayn tapaisista paikoista mutta hinnat on alkaneet olla aika huimat,helppo rahastaa sellaisella jonka saatavuus alkaa olla huono.. :( Tuoksuun liittyy vuosien saatossa niin paljon muistoja että toivon meidän vielä joskus kohtaavan.

Toinen johon ehdin rakastua oli Estee Lauderin Pleasure Delight. Pleasure Delight on lämmin ja syvä tuoksu joka pehmenee entisestään iholla. Sain sen lahjaksi hankalassa elämänvaiheessa ja rakastuin todella. Saatuani pullon loppuun en enää löytänytkään sitä mistään. Kai se syrjäytettiin uudempien tieltä.


Vanhin menetettyjen tuoksujen listalla on Salvador Dalin Le Roy Soleil. Tuoksu päätyi minulle alunperin vahingossa upean pullonsa takia. Tuoksu on huumaavan makea ja mausteinen,todellakin kuin taideteos. Tuoksua ei enää valmisteta mutta netistä etsiessä olen törmännyt siihen,satojen eurojen hintaan.. Ehkä meidän siis on pysyttävä erossa.. ;)






The Body Shopin ikuinen houkutus

Lähiaikoina elämä on tuntunut normaalia haastavammalta. Hemmottelen itseäni harvoin,yleensä hankintani ovat edullisia ja johonkin tarpeeseen sopivia. Käytän samaa kosmetiikkaakin vuosia.

The Body Shop on jostain syystä ollut minulle aina "Se Juttu". Tosinhan vanhemmaksi tullessani olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota selektiiviseen kosmetiikkaan mutta TBS on ollut aina mieleni taka-alalla.
Eräänä aamupäivänä päätin että nyt on minun aikani saada jotain ihanaa,jotain mitä olen TBS;ltä jo jonkin aikaa katsellut:


Nostettakoon ensin esille vasemmalla näkyvä Honey Bronze Bronzing powder.
Minulla ei ole mitään muuta kun hyvää sanottavaa TBSn aurinkopuutereista. Sopivia sävyjä on todella kalpealle iholle asti eikä koostumus ole liian pigmenttistä eli vahinkoja ja likaista efektiä ei synny huomaamatta :)

Sävynä 01 Light Matte

Tämä ei siis ikinä ole hutiostos ja edellinen TBSn aurinkopuuterini vetelee jo viimesiään.

Seuraavaksi voisimmekin mennä siis viereiseen, All-In-One Instablur Eyehin.


Sävyjä ei ole kuin yksi. Sävy näyttää hieman tummalta mutta levittäessä sulautuu täysin oman ihon väriin. En nyt edes käsitestauksen jälkeen tiedä mitä ajattelisin..
Voi tietenkin olla että levitin tuotemöykyn turhan pienelle alueelle mutta huomasin ihoon taputtelun jälkeen että se alkoi heti rullautumaan pois iholta.
Kyseessähän siis pitäisi olla tuote joka raikastaa silmänympärysaluetta,vaalentaa tummia silmänalusia (pigmentin avulla?),vähentää punoitusta,pehmentää ihoa,toimii luomivärinpohjustajana ja pidentää meikin kestoa.
En tiedä,tämän testailuun on nyt sitten perehdyttävä paremmin,eihän se voi näin helpolla pettää!

Seuraavaksi mukaan tarttui Shimmer Waves sävyssä Rose. Testauskuva on surkea,pahoitteluni..


Tosin tästä voi myös päätellä ettei kyseessä ole järin pigmenttimen tuote,olen ehkä hieman pettynyt siihen.Tosin saahan siveltimellä tuputeltua väriä enemmän irti. Tähän mennessä minulla ei ole enemmän sanottavaa tästä,toivottavasti tämäkin osottautuu paremmaksi käytössä!

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Color Crush Singe Eye Shadow sävyssä Golden Girl.



Tämä on ihanan hohtava ja sopiva näin vaalealle iholle. Kuva ei todellakaan tee oikeutta! Tällä saisi varmasti kauniin ja voimakkaasti hohtavan efektin luomet pohjustamalla ennen luomivärin levitystä.

Tätä postausta kirjottaessa aloin pohtia,olenko todella näin tyytymätön The Body Shopin kosmetiikkaan? Olen aina rakastanut kyseistä firmaa ja hartaudella vaalinut hankintojani. Vai onko laatu vaan mennyt vuosien saatossa huonommaksi?


Kynsihifistelyä

 Toinen äidiltä peritty ominsisuus on että kynnet on aina oltava lakattuina.
Muistan hänen joskus sanoneen että millään muulla ei ole merkitystä kuin kauniilla kynsillä,pitkillä hiuksilla ja hajuvedellä.
Rikoin kyllä aikanaan tuon koodin pitkistä hiuksista mutta tuntuu nuokin taas virahtavan takaisin pidempään mittaan ;)

Luovuin akryylikynsistä vuosi sitten. Otin ensimmäisen settini Englannissa vuuuuuosia sitten uteliaisuuttani ja muistan miettineeni miten jotkut jaksaa jatkuvasti ylläpitää niitä ja annoin niiden kasvaa ulos. 

Seuraavana vuonna otatin taas uuden setin akryylejä mutta lopputulos oli sama,annoin niiden kasvaa ulos.

Tätä kesti vuosia kunnes otin taas akryylikynnet,hermo omiin pehmeisiin ja liuskoittuviin kynsiin oli lopussa.

Hankin itselleni tarvikkeet värijauheita myöten ja aloin itse väkerrellä kynsiä. Voi luoja sitä säheltämistä!
Ennen kun tekniikan oppii,on nopeasti kovettuvan akryylin kanssa touhuaminen haastavaa. Etenkin kun minulla ei ollut sähköistä viilaa eli hionta oli manuaalisesti vähintäänkin hermoja raastavaa.

Nyt olen olosuhteiden pakosta ollut ilman akryylejä vuoden. Mutta kyllähän tuo alkaa taas houkuttaa..


Ajatelkaa;
+ Ei jatkuvaa lakkailua,lakka kestää kauniina
+Ei kivuliasta lohkeamista (Ellet sitten jätä kynsiä palo-oven väliin niinkuin minä.. ;))
+Kynsien pituuden,mallin ja kuosin voit päättää oman mielen mukaan ja lukuisista vaihto-ehdoista
+ Aina huoliteltu look käsissä

Mutta sitten taas..
-Hinta. Akryylisetin ottaminen on Suomessa KALLISTA niinkuin täyttökin,eikä itse kynsientekemisen aloittaminen tarvikkeita ostaessa ole myöskään edullisemmasta päästä.
- Aikaa vievä ja säännöllinen huolto
- Mainittakoon tässä nyt myös infektiot vaikkei minulla ole niitä ikinä ollutkaan. Kynsiä rakentaessa on oltava ehdottoman tarkka desinfionnista!
- Yksilöllinen kestävyys. Joillain rakennekynnet ei vaan tunnu kestävän yhtä hyvin kuin muilla vaan alkaa kuoriutua irti reunoilta nopeasti.
- Itsetekiessä harjoittelu. Minulta meinasi lähteä järki alkumetreillä..
- Omien kynsien karmea kunto sitten kun/jos päätät poistattaa akryylit


Kai tätä on taas käytävä pohtimaan. Olen parantumaton kynsien kanssa,niiden on oltava aina siistit ja nätit. Omat kynteni eivät voi olla pitkät tai ne repeävät kivuliaasti aina verelle asti.

Ruokitaan nyt sitten tätä ajatusta muutamilla kuvilla omatekemistä kynsistä. Ah <3




Muita kynsipakkomielteisiä?

tiistai 14. lokakuuta 2014

Jokusen päivän silmät


Jotain erilaista välillä eli meikkailua.

Omistamani kosmetiikka on hyvin laaja-alaista mitä tulee tuotemerkkeihin. Omistamani tuotemerkit vaihtelevat aina avonista lumenen kautta selektiivisimpiin merkkeihin. Tällä hetkellä valtaosa omistamastani kosmetiikasta on kuitenkin halvempaa sorttia,muuton yhteydessä oli pakko jättää jälkeen niin paljon jo vanhempaa kosmetiikkaa.. :(


Lauantai-silmien meikki on toteutettu Avonin paletilla joka on kuvassa näkyvä nelikko. Kuvassa myös mukana kaikki muut sen päivän käytetyt meikit.


Seuraavaksi siirryinkin metallinhohtoon.


 Sunnuntai-silmien meikki on toteutettu,millä muullakaan,kuin MUAn vasta saamalla paletilla.


Ja tämän päivän silmät on toteutettu samaisella paletilla mutta hieman vahvemmalla kädellä. Paletin värit olivat hieman "jauhoisia",tuntui että sitä oli joka paikassa siveltimeen hankauksen jälkeen. Värit ovat kuitenkin kauniin metallinhohtoisia ja oikeen harmittaa ettei kamera pystynyt tallentamaan sitä heijastavuutta!


 Tein mustan kajal-rajauksen ensin ja tuputtelin sen kiinni tummimmalla värillä. Muun liikkuvan luomen täytin keskimmäisellä,pronssin sävyisellä ja täytin vielä silmäkulmat tummimmalla sävyllä.


Alaluomia rajasin glitterisellä eyelinerillä ja rajasin sisäluomet kirkastavalla hailakan vaaleanpunaisella kajal-kynällä.


Ja vielä löytyi yksi silmämeikki viime viikolta:


Alarajauksessa on Calvin Kleinin metallinhohtoinen turkoosihtava sininen kajal,luomivärinä koko liikkuvalla luomella toimii Mac:n Antonio Lopez Teal-paletista bongattu vihreä. Vedin vielä liikkuvan luomen sisänurkasta lähes puoleen väliin asti vaalean,kultaan vivahtavan glitter-rajauksen. CKn kynän sävyn nimeä en muista kuollaksenikaan ja tietenkään en löytänyt sitä kynästä.


Tässä kuva vielä paletista:


Sain paletin joululahjaksi ja se olikin ENSIMMÄINEN kosketus koko firmaan ikinä. Mac on pysynyt minulle täytenä kysymysmerkkinä luultavimminkin juuri saatavuutensa takia,enkä oikeen osaa muodostaa mielipidettä pelkän luomiväripaletin perusteella.

Sen voin kuitenkin sanoa että värit ovat pigmentti-rikkaita ja "täyteläisiä",todella helppo tulla sutineeksi liikaa! :D

Mikä MACn kosmetiikassa on teille se "juttu"?