tiistai 31. joulukuuta 2019

Ihanaa uutta vuotta!

Heii!


Tänään edessä ihan vain höpötyspostaus, kuvituksena kynsiä ja meikkejä :)


Näin vuoden vaihteessa pysähdyn aina miettimään mennyttä vuotta. Mennyt vuosi on jo toinen (tai oikeastaan kolmas..) todella raskas vuosi putkeen ja olen useammn kerran pysähtynyt miettimään mikä järki tässäkin kaikessa on. Sitä koittaa aina vaan selvitä yhdestä hetkestä ja yhdestä vastoinkäymisestä kerrallaan, jossain kohtaa senkin suon on loputtava.

Samaan aikaan, tämä vuosi on tuonut elämääni reilusti uusia ihmisiä ja tuttavuuksia. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, pidän yleensä piirini pieninä, sillä onkin ollut ihana huomata miten ihania uusia ihmisiä elämääni onkaan päätynyt. Olen koittanyt myös tehdä hirveästi työtä itseni kanssa, antaa itselleni aikaa ja enemmän kärsivällisyyttä.

Blogin suhteen kaikki kulkee aika omalla painollaan. En ole puskemassa blogia ammatillisempaan suuntaan, en vieläkään käytä affi-linkkejä enkä tee maksettuja yhteistöitä. Vähensin postaukset kolmen postauksen viikkotahdista kahteen ja siinä pysyn nyt ainakin toistaiseksi. Kuitenkin, kyseessähän on itselleni rakas harrastus eikä se saa tuntua velvollisuudelta. Olen myös aina avoin postausajatuksille, niitä siis saa edelleenkin lähettää! Blogin instassa minut saa näppärimmin kiinni, olenkin siellä höpötellyt usean teidän kanssa.

Tänä uutena vuotena minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia, voin rehellisesti sanoa olevani aika väsynyt. Mietin kuitenkin jos sitä edes vähän kuplivaa, onhan jokaista elettyä vuotta syytä juhlia!


Mitä tulee ensi vuoteen, on kaikki vielä aika auki. Minulla ei ole vuodella 2020 mitenkään suuria suunnitelmia tai vaatimuksia. Antaa kaiken mennä painollaan ja katsotaan mihin tuuli kääntyy.

Mitkä sinulla on uuden vuoden suunnitelma? Onko sinulla tiettyjä rutiineja sen suhteen? Vietätkö uuden vuoden omissa oloissasi, puolisosi kanssa vai peräti kaveriporukassa?


Ei sitten muuta kun railakasta uutta vuotta, olkaa nätisti!💓




 

torstai 26. joulukuuta 2019

Nuxen vartaloa hellivät tuotteet

*saatu ilmaistuote


Heii!


Näin heti joulun jälkeenhän on hyvä jatkaa ylellisillä tuotteilla, eikö? Voitaisiin siis kurkata muutamaan Nuxen vartalonhoitotuotteeseen!


Nuxen klassikoksikin laskettavista vartaloöljyistä tuli tuhdimpi versio muistaakseni viime talven aikoihin ja tässä olisi nyt se. Huile Prodigieuse Riche* eroaa alkuperäisestä versiosta lähinnä koostumuseltaan, tuoksumaailma monissa Nuxen tuotteissa on sama. Se on pakattu raskaaseen lasipulloon, jossa on metallisia kultaisia yksityiskohtia. Annostelu tapahtuu laadukkaan suihkepään kautta. Ja onpa tätä kaunis katsoakin!

Oma ihonihan on atooppinen ja kuiva, tykkään siis ravitsevimmista tuotteista jokapäiväisessä käytössä. Suihkutin öljyn käsiin ja levitin sen sitä kautta pyyhekuivatulle iholle. Iholla tuntui selkeä täyteläinen tuntu öljystä jonkin aikaa, kunnes se oli lähes täysin imeytynyt ja jätti jälkeensä ihanan samettisen pinnan. Öljystä löytyy seitsemää kylmäpuristettua öljyä, jotka pehmentävät ja ravitsevat kuivan karheaa ihoa.

Tuotteena tämä tuntuu todella ylelliseltä ja rehellisesti, sopisi hyvin esimerkiksi lahjaksi niille, jotka kaipaavat arkeensa vähän jotain ekstraa!


Precious Scented Shower Oil* eli suihkuöljy ei nyt sinällään ole öljyä ollenkaan vaan hellävaraisesti pesävä geelimuodossa oleva suihkutuote. Geeli tulee tuubista ulos keskipaksuna, oranssihtavana ja täynnä helmiäistä, ensimmäisenähän tästä siis tulee vuodenympäri joulufiilis! Se pesee hellävaroen ja kuivattamatta, tässä tosin on sanottava että tuoksu kävi minulle suihkukopin sisällä ylitsepääsemättömän vahvaksi.

Suihkutuotteessa on Nuxen tuotteille tuttu kukkaistuoksu ja se jää iholle pitkäksi aikaa vielä suihkun jälkeenkin. Jos siis tykkäät Nuxen nimikkotuoksusta ja haluat suihkutuotteiden jättävän jälkensä vielä tuntienkin ajaksi suihkun jälkeen, kannattaa tämä kurkata!


Nämä taisivatkin olla ensimmäiset Nuxen vartalotuotteet ikinä mitä olen kokeillut. Toivoisin Nuxelle tulevan ihan oikean, täyteläisen suihkuöljyn - ainakin täyteläisissä hoitoöljyissä merkki on  onnistunut!

Miten siellä on joulupyhät mennyt, vietitkö sen perheen kanssa vai muuten? Mitä pukki toi? Joko on uuden vuoden suunnitelmat valmiina?


Rentouttavaa loppuviikkoa💓




 

tiistai 24. joulukuuta 2019

Lämmintä Joulua!

Heii!


Tänään ei puhutakaan kosmetiikasta, vaan halusin vaan piipahtaa toivottamaan kaikille teille ihanaa ja rakkaudentäyteistä joulua.


Viettäkää aikaa läheistenne kanssa, yrittäkää löytää se jouluntaika vaikka hankalia joulumuistoja olisikin menneisyydessä. Hupsutelkaa lapsien kanssa tai viekää toisille joulumieltä, jossei joulu vaan tunnu tänä vuonna omalta.

Minä vietän joulun taas perheeni kanssa, pysyn visusti useamman päivän yöpuvussa, katson piirettyjä, saunon ja syön. Koitan laskea irti jokaisesta stressitekijästä ja vain hengittää.


Vielä kerran, lämmintä ja rentouttavaa joulua teille kaikille💓

Ajastelen teille normaaliin tapaan luettavaa, lukekaa sitten vaikka ruoansulatteluvaiheessa😉





torstai 19. joulukuuta 2019

Se juuri täydellinen jouluun - Michael Kors Sexy Ruby

*saatu ilmaistuote


Heii!


Mietin hetken, mistä haluaisin kirjoittaa näin viime hetkillä joulun alla ja tajusin, että minullahan on ollut pitkän aikaa jemmoissa sellainen tuoksu, josta minulle tulee auttamattomasti joulu mieleen!


Michael Korsin Sexy Ruby* ei suinkaan ole uusi tuoksu vaan itseasiassa tuotu markkinoille jo kaksi vuotta sitten, minulle tämä kuitenkin päätyi vasta lähemmäs vuosi takaperin. Muistatte varmaan kun sanoin, että osaan usein jo sanoa pullosta, iskeekö joku tuoksu minuun? No, tämä pullo kuului juuri niihin, jotka huusivat nimeäni. Kultaiset ylelliset yksityiskohdat, punainen kulmikas pullo.. Se näyttää jo siltä, että se kätkee sisälleen herkullisen tumman koktailin.

Tuoksunuotit
Alkunuotit: vadelma, aprikoosi
Sydännuotit: arabianjasmiini, ruusu
Pohjanuotit: cashmere wood (ei itseasiassa tietty puunuotti ollenkaan, vaan usein tuoksusekoitus esimerkiksi setripuusta, meripihkasta, vaniljasta ja myskistä)


Tuoksunuotit kuulostavat tosi makealta, eikö? Se tässä tuoksussa onkin jännittävää. Tuoksu aukeaa makealla, mutta kirpeähköllä vadelmalla, pehmenee naisellisen herkulliseen jasmiiniin ja ruusuun, jonka kietoo yhteen puunuotit. Puunuotit ovat tässä tuoksussa alusta asti läsnä, aivan kuin ne sitoisivat kukkakimpun yhteen täyteläiseksi kokonaisuudeksi. Tuoksu tuntuu seksikkäältä, lämpimältä ja pyöreältä. Olisinko sitten kuitenkin kaivannut tähän jotain? Ehkä hieman maustetta!

Mistä itse tässä pidän, on se miten se pehmenee ja lämpenee iholla. Kyllä, tämä käy tyköistuvan pikkumustan kaveriksi, mutta tämä sopii myös ison villapaidan alle ihon lämpöön. Sexy Ruby tuntuu kotoisalta ja istuu ihoon kauniisti, aionkin ottaa tämän joulupyhiksi mukaan.


Tämä joulunpunainen pullo on siis tottakai hyvä lahjaideakin, ainakin sopii värinsä puolesta tunnelmaan! Onko teillä tiettyjä tuoksuja, jotka yhdistätte tiettyyn vuodenaikaan tai juhlaan?

Michael Korsin muita tuoksuja löydät muun muassa täältä.


Ja psssst! Lauantaina teille aukeaa arvonta blogin puolella💓



Rentouttavaa päivää💓





 

torstai 12. joulukuuta 2019

Elizabeth Arden Retinol Ceramide Capsules

*saatu ilmaistuote


Heii!


Jos vasta puhuttiin ihoa kuorivista ja kirkastavista AHA-hapoista, puhutaanko tänään ihoa lähes ihmeenlailla uudistavasta ja nuorentavasta retinolista?

Olen aiemminkin puhunut retinolituotteista ja niiden vaikutuksista ihoon, nehän kuuluvat tuotteina niihin, jotka pystyvät siihen todelliseen ihon "nuorentamiseen" ja uudistamiseen. Retinoli on muistaakseni myös ainoa ainesosa, jonka jopa ihotautilääkärit myöntävät olevan ihoa nuorentava. Vahvuudessaan sillä on tottakai myös miinuspuolensa, sehän ovat usein ärsyttävä tai saa ihon hilseilemään. Yleensä iho tottuu retinolituotteisiin ajankuluessa ja haittavaikutukset pienenevät, joskus siinä kuitenkin menee aikaa.


Elizabeth Arden Retinol Ceramide Capsules Line Erasing Night Serum* on muoviputkiloon pakattuja yksittäisiä seerumiampulleja, jotka sisältävät niin retinolia uudistamaan kuin keramideja ravitsemaan ja vahvistamaan ihoa. Arden on todennäköisesti juurikin halunnut minimoida retinolin ärsyttävyyden, josta ylempänä puhuin.

Ampullit ovat joustavaa, lähes "kumimaiselle" tuntuvaa ainetta. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, ampulleista nokan saa katkaistua irti pyörittämällä. Ampullista ulos tuleva hajusteeton seerumi on yllättävän paksua ja tuntuu käsien välissä liukkaan silikoniselta, yhdessä ampullissa on juuri sopivasti kasvoille ja kaulalle. Silikonisen tuntunsa takia iho jää jo seerumin jälkeen samettiseksi ja sileäksi.

Seerumiampulleja suositellaan käytettäväksi joka ilta, mutta itse koin näiden olevan aivan liian tujuja siihen. Huomasin näiden tasoittavan ihoa, supistavan ihohuokosia, kirkastavan ihonsävyä ja silottavan, mutta myös saavan ihon retinolille tuttuun tapaan hilseilemään. Itse käyttäisin näitä siis lähinnä kerran tai pari viikossa, toki jos ihosi on tottunut retinoliin paremmin, sietääkin se sitä todennäköisesti paremmin.


Tykkään tälläisistä hoitoampulleista useammastakin syystä. Matkustaessa yksittäiset ampullit ovat helppo ottaa mukaan ja sitten taas toisaalta yksittäin pakattu neste myös säilyy paremmin. Ja ovathan Ardenin ampullit jo lähinnä kulttimaineessa!

Muut Cocopandan Elizabeth Ardenin tuotteet löydät täältä.


Rentouttavaa loppuviikkoa💓








 

tiistai 10. joulukuuta 2019

Ylellinen Centifolia

*saatu ilmaistuote


Heii!


Tänään haluankin puhua teille muutaman sanasen ranskalaisen ekosertifioidun Centifolian tuotteista. Kyseessä ei ole kovinkaan vanha tuotemerkki, se on peräisin vuodelta 1983, mutta siinä onkin oma raikas tuulahduksensa. Rehellisesti, en alunperin ajatellut merkin tuotteiden olevan luonnonkosmetiikkaa ollenkaan, se näyttää ylelliseltä ja kalliilta.

 
Olen usein puhunut täällä, miten varsinkin vartaloni iho kärsii atopiasta. Se on kuiva, rohtuu ja pöllyää. Olenkin kokenut parhaimmaksi tavaksi pestä ihoni suihkuöljyillä- ja voiteilla, ne eivät kuivata ihoa entisestään ja saattavat jopa kosteuttaa sitä. Jotkin suihkuöljyt emulgoituvat täysin pois veden kanssa, joistain jää selkeä nahkeampi tai öljyinen pinta, arvannette varmasti kummasta pidän enemmän.

In-Shower Body Oil* on pakattu näppärään pumppupulloon. Muun muassa kamelia- ja auringonkukkaöljyä sisältävä suihkuöljy on ohutta ja kämmenkupista karkaavaa jos levittämisessä ei ole tarpeaksi nopea. Tuoksu tuotteessa on mieto, mutta herkullisen makea. Ei-vaahtoavien tuotteiden ainoa miinunpuoli usein on, etteivät ne ole kovin riittoisia ja olisin toivonut tähänkin hieman isompaa pulloa. Levitykseen jälkeen nopeasti ihon huuhdellen iho jää hieman öljymäisen nahkeaksi ja jos ihon kuivaa pyyhkeellä taputtelemalla, jää iholle jo valmiiksi kosteutettu tuntu.

Olen tykännyt tästä todella paljon ja ihonikin tuntuu tätä rakastavan. Joskus on iltaisin jo niin väsynyt ettei millään jaksaisi suihkun jälkeen rasvata kuivaa ihoa, tämä tuo siihen loistavaa ensiapua vaikkei täysin riitäkään, varsinkaan talviaikaan.


Sublime Youth Intensive Serum* on lähes maitomaista seerumia jämäkän lasisessa pipettipullossaan. Seerumi levittyy iholle liukkaasti jo pieninä määrinä ja imeytyy sekunneissa. Tuoksumaailma jatkaa miedon hedelmäistä linjaa, Centifolialta ei ilmeisesti tarvitse pelätä vahvoja ja yrttisiä tuoksuja!

Mikä tästä tuotteesta tekee erityisen, on sen ainesosalista. Listalta löytyy AHA-happoja hellästi kirkastamaan ja kuorimaan, taateliuutetta aktivoimaan kollageenin ja elastiinin muodostumista. Seerumi on siis ikääntymisen merkkejä häivyttävä ja takaa sen, että tämän jälkeenkin levitetyt tuotteet imeytyvät paremmin.

Huomasin itselläni seerumin vähentävän pintakuivuutta ja kirkastavan muuten alkutalven aiheuttamaa sameutta. Missään vaiheessa seerumi ei tuntunut iholleni rankalta tai kirvellyt, kokisin tämän siis sopivan hellävaraisuudessaankin useammalle ihotyypille.


Centifolialta löytyy useita erilaisia tuotelinjoja, omansa ovat saaneet myös vauvat ja miehet. Hinnat ovat kohtuulliset ja laatu hyvää, kaukana poissa ovat ne ajat jolloin luonnonkosmetiikka oli tunnettu epäkäytännöllisyydestään tai hajuistaan!

Centifoliaa myy Sokokset ja Emotionit.


Ihanaa uutta viikkoa💓





 

torstai 5. joulukuuta 2019

Makeup Revolutionin puikkomeikkivoide, mitä olen mieltä?

Heii!


Tänään voitaisiinkin sitten kurkata vähän Makeup Revolutionin meikkipohjatuotteeseen. Itsehän en ole Makeup Revolutionilta meikkipohjia kokeillut, mutta uteliaisuus nousi tämän puikkomuotoisen meikkivoiteeen suhteen kun huomasin, että tässä on yllättäen itselleni sopiva sävy!

Itselläni on meikkivoidepuikoista lähinnä huonoja muistoja (aivan kuin tiistaina puhuista shampoopaloistakin), ne nimittäin vievät yläasteelle, jolloin puikkomeikkivoiteet olivat in, mutta aivan surkean laatuisia. Puikot tuntuivat liukkaudessaan öljyisiltä, mutta tarttuivat jokaiseen pintakuivaan kohtaan eivätkä edes puuterin alle tahoneet asettua. Jokohan näissäkin on laatu parantunut?


Fast Base Stick Foundation on liukkaahkosti iholle liukuva, pigmenttinen meikkipohjatuote. Itse valitsin sävyn F1, joka on sarjan vaalein ja neutraalilla pohjasävyllä - olin todella yllättynyt niin sävyn vaaleudesta kuin neutraaliudestakin (normaalistihan käytän aina keltapohjaisia). Meikkipohjan levittää helposti kasvoille sormin, mutta itse koin, että varsinkin ohueen kerrokseen meikkisieni kävi parhaiten. Puikko ei niinkään kuivahda iholle vaan se on kiinnitettävä puuterilla, puuteroituna kesto on kuitenkin yllättävän hyvä. Monen meikkipuikon tavoin tämä tahtoo korostaa kuivuutta ihossa, varsinkin jos sitä ei ole kunnolla kosteutettu ennen meikkipohjaa. Sormin silmien alle taputtelemalla tämä muuten antaa loistavan peittävyyden! Sanoisin kuitenkin, että esi-isiensä tapaan tällä on aivan liian helppo vetää överit ja saada ihosta tukkoisen ja pakkeloidun näköinen.

Olen pyöritellyt tätä käsissäni nyt kuukausia ja huomannut, että heitän tämän usein laukkuun. En siis kuulu ollenkaan niihin ihmisiin, jotka korjailevat meikkiä pitkin päivää huulikiiltoa lukuunottamatta, mutta tämä on aivan loistava minkälaisen tahansa meikkipohjan korjailuun niin nenän niistämisen, meikin liejuuntumisen kuin itkemisenkin jälkeen. Jostain syystä puikko sulautuu kauniisti ympärillä olevaan meikkipohjaan! Olenkin pistänyt merkille, että käytän tätä enemmän tummien silmienalusten ja näppyjen peittämiseen sekä meikin korjailuun kuin varsinaisena meikkivoiteena. Se on sinällään aika hassua, kun tykkään tästä koko kasvoillakin.


Loppujen lopuksi, tästä löytyikin sellainen tuote johon olenkin kiintynyt vaikka en olisi uskonut tästä ollenkaan edes tykkääväni. Tykkään myös siitä, että peittävyys on helposti muokattavissa, huonoina ihopäivinä kun kaipaa joskus hieman enemmän meikkipohjatuotteelta.

Makeup Revolutionin tuotteita löytyy muun muassa Prismasta ja ylös linkittämältäni Cocopandalta.



Ihanaa loppuviikkoa💓



 

tiistai 3. joulukuuta 2019

Oletko miettinyt kiinteitä hiustuotteita? Kokeile Nurme!

*saatu ilmaistuote


Heii!


Useat yritykset ovat halunneet panostaa enemmän pakkauksettomuuteen tai pakkauksien kierrätettävyyteen. Kiinteässä muodossa olevat pakkauksettomat tai pahvipakkauksessa olevat tuotteet ovat helppoja kuljettaa, myös lentokoneen käsimatkatavaroihin nämä sopivat vallan mainiosti nesteettömyytensä takia

Nurme toi markkinoille jokin aika sitten muutaman palashampoo uutuuden, kurkataanpa yhteen!





Tea Tree Oil Shampoo Bar* on nimensäkin mukaisesti palamuodossa oleva shampoo. Itselläni on pitkät hiukset ja olen vältellyt viimeiseen asti palatuotteita - muistikuvani vievät minut takaisin ensimmäisiin kokeilemiini palashampoisiin ja niiden takuuvarmasti tuomaan lähmäisyyteen. Sillä olikin mielenkiintoista, miten päädyin kokeilemaan palashampoota uudelleen.

Nurmen shampoopalan on tarkoitus kosteuttaa hiuksia sheavoilla sekä rauhoittaa kutisevaa hiuspohjaa ja edesauttaa hiusten kasvua teepuöljyllä. Shampoosta löytyy myös useita erilaisia öljyjä, ei ihmekään että se tuntui niin ravitsevalta. Pala tuoksuu selkeästi teepuuöljyltä ja se jakaa varmasti mielipiteet, minua tuoksu ei haittaa eikä se toistu terävänä huuhtelun jälkeen.

Mihin kiinnitin huomiota tämän shampoopalan kohdalla oli se millaiset ohjeet tähän on annettu. Palaa suositeltiin levittämään hiuksiin suoraan osio kerrallaan ja vaahdottamaan jokainen kohta huolellisesti - en ole koskaan törmännyt näin yksityiskohtaisiin vinkkeihin palashampoon kohdalla.

Ensimmäisessä pesussa sainkin hiuksiini takkuisen lähmäisyyden aikaan. Palasin takaisin pakkauksen äärelle ja luettuani ohjeet huolellisemmin tiesin mitä tein taas väärin. Shampoopala on selkeästi nesteshampoita työläämpi, mutta uskaltaisin useamman kokeilun jälkeen väittää, että nämä toimivat hyvin, kunhan vain vaahdotukseen ja levitykseen kiinnittää kunnolla huomiota. Pitkät hiukset toki tuovat suuremmat haasteet tähän, mutta niistäkin selviää. Tätä oikein käyttäessä en tarvinnut hiuksiini edes hoitoainetta ja inhottava atooppisen kuiva kutina alkoi helpottaa.


Luulin, etten oikeastaan koskaan lämpeäisi palashampoille niistä saamieni kokemusten vuoksi, mutta täytyy myötää, että tykkäsin siitä miten tämä vaikutti varsinkin päänahkaani. Olen useita kertoja maininnut, miten minulla on atooppinen kutiseva iho ja siihen saa jatkuvasti etsiä uusia kikkoja, tämä tuntuu toimivan päänahan hoitamiseen.

Niin ja jos et itse lämpene kiinteille tuotteille, ehkä joku lähipiiristäsi arvostaisi sellaisia vaikka joulumuistamisena.


Palan löydät muun muassa täältä, täältä ja täältä.



Ihanaa alkuviikkoa sinne💓