keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ah Trafalgar

Nyt kun täällä on intoiltu noiden punaisten ja violettien perään,on tottakai julkaistava yksi jemmoista löytynyt meikki!

Trafalgarhan oli Diorin Limited Edition paletti jokunen vuosi sitten jonka itse sain metsästettyä kanssabloggarilta huomattavasti jälkikäteen. Ihana MissAria<3


Tätä on tullut käytettyä vähän kausittain. Kaikki sävyt ovat oikein käyttökelpoisia mutta tämä olisi näppärämpi reissupaletti jos paletin tummin luomiväri olisi vielä tummempi - silloin se soveltuisi paremmin näyttävämpiinkin rajauksiin.

Sillä paletti onkin minulla lähinnä kotijemmoissa.


Näinkin räväkän punaisen kanssa on oltava todella varovainen ettei saa silmiään itkuisen tai turvonneen näköisiksi. Palettiin on silläkin yhdistetty juuri hyvät sävyt että niillä saa yhdessä aikaiseksi yhteinäisen lookin eikä onnistuminen ole vaikeaa :)


Mikä on rohkein sävy johon siellä on uskaltauduttu?

Lisää violettia

..Ja MUAn meikkituotteita :)

MUAhan on siis englantilainen halpismerkki jolta löytyy vähän kaikille kaikkea. Minulle on kertynyt jonkin verran tämän merkin luomivärejä ja se on vähän tuurissaan onko kyseessä hitti vai huti.


Tässä näkyy merkin Theatrics-paletti. MUAlla on aika paljon näitä baked-tyylisiä luomivärejä josta johtuukin että kaikkien palettien napit ovat uniikkeja riippuen raitojen määrästä.

Vaalein nappi on lähinnä kultaan taittava metallinhohtoinen beige,violetti metallinhohtoinen keskitumma violetti ja tummin nappi on metallinhohtoinen tumman harmaa.


Paletin napit pölyävät jonkin verran mutta niistä saa reilusti pigmenttiä irti. Vaalein sävy on minulle vähän vielä kysymysmerkki - se on koko alaltaan sipaistuna liian tumma esimerkiksi korostusväriksi.

Alapuolella olevissa kuvissa näkyykin paletin violetti ja se miten kirkkaan värinen se kuitenkin loppujen lopuksi on! Tokihan sitä kirkkautta vielä korostaa sininen ripsiväri ;)



Millaisia sävyjä siellä tykätään käyttää korostussävyinä?

tiistai 30. elokuuta 2016

Julkaisemattomia meikkejä

Nyt siis seuraa kuvapläjäys julkaisemattomia meikkejä kesältä. Kesä yhdistetään keveyteen ja väreihin mutta valtaosin itselläni meikkailut kestävät tietyssä tyylissä ja tietyillä linjoilla.


Aina ei vaan jaksa rajailla silmiä ja silloin turvaudun tummempiin varjostuksiin ja sävyyn silmien ulkonurkissa. Harrastan myös luomivärirajauksia näinä hätäisinä aamuina ;) Tälläisinä päivinä olisi kyllä helppo saada lisää näköä tekoripsillä.


Olen hurahtanut aivan täysin luumun ja punaisen eri sävyihin. Tässäkin meikissä näkyy voimakkaammat varjostukset muutamalla luumun eri sävyllä. Rajaukset toteutin geelirajausvärillä mutta hermohan siinä meinasi mennä - geeli on alkanut kuivua purkkiinsa aivan liian nopeasti ja rajailu sellaisella massalla on melkein nykivää.


Yksi tyyli josta tykkään on neuraalit luomivärit ja värikkäämmät rajaukset alaluomelle. Tässäkin kuvassa näkyy metsänvihreää ja kultaruusua yläluomella sekä räväkän turkoosia alaluomella. Simppeli mutta säväkkä!


Ihanaa alkuviikkoa<3

maanantai 29. elokuuta 2016

Ehkä ei-niin-pätevä ohentaja

Tämähän nyt on varmasti tuttu juttu jokaisella lakkojen kanssa pelaajille - jossain vaiheessa lakat vaan kuivuu ja paksuuntuu. Paksuuntunut lakka ei kuiva IKINÄ eikä asetu kynnelle tasaisesti. Siis jos sen saa edes pullosta ulos..


Jokusella merkillä onkin siis jo kynsilakkojen ohentajia ja nappasin hetken mielijohteesta kauppareissulla mukaan Mavalan version. Kotiin päästyäni minulta pääsi pieni naurahdus kun luin uusimman Charming Nailsin postauksen jonka kirjoittelija olikin juuri postannut tästä kyseisestä ohentajasta eikä ollut aivan vakuuttunut.

No.. Vähän samoilla linjoilla ollaan.


Mitään sen suurempaa tuoksuelämystä tästä en ikinä odottanutkaan mutta odotin että tämä kuitenkin olisi jollain tasolla näppärä lisä isomman lakkavalikoiman kanssa. Pakkausmalli tässä onkin kätevä. Kyseessä on ns. tippapullo josta vesimäinen neste on helppo tiputella pulloon ja samalla pitää silmällä minkä verran tippoja on tullut tiputeltua.

Mistä en ollut niin vakuuttunut oli tämän "tehot". Tämän pitäisi elvyttää lakka juoksevammaksi muutamalla tipalla mutta täytyy sanoa että minulta meni huomattavasti enemmän tippoja kuin vain se "muutama". Tällä tippojen määrällä per pullo ei tämä pieni 10ml sankari kauaa kestä.


Nyt vielä odotan innolla että onko juoksevampi lakka pysyvä muutos tippojen ansiosta vai alkaako lakka paksuuntua nopeammin kuin normaalisti.



Onko siellä kokemusta eri merkkien ohentajista?

Ihanaa maanantaita<3

torstai 25. elokuuta 2016

Tyylikästä silmänympärysihon hoitoa

Jos tänään taas höpötellään vähän Sothysistä. Olenkin aiemmin kertonut miten koko merkin tyyli ja ulkomuoto vetoaa minuun täysillä eikä tämäkään tuote tee siihen poikkeusta.

Järjettömän tyylikkäällä Sothysillä on useita silmänympärysihon hoitotuotteita ja minulla onkin ollut käsissäni merkin Multi-Action Eye Contour*-voide. Ensimmäisenä on nostettava hattua pakkausmuodolle. Tyylikäs,näppärä ja hygieeninen! Tuote tulee pumppaamalla ulos mutta pumpun pään voi kääntää "lukittuun" asentoon ettei pullo pumppaile tuotetta ulos itsestään esimerkiksi reissukassissa.


Toiseksi ainesosalista. Onhan se pitkä kuin nälkävuosi mutta sieltä löytyy hyviä vaikuttavia aineita. Listasta löytyy muun muassa glyseriiniä,karitevoita,erilaisia uutteita,niacinamidea eli B3-vitamiinia (josta muuten kohutaan tehokkaana anti-aging aineena retinolin rinnalla) sekä erilaisia öljyjä.

Ainesosalistaa katsellessa olen yllättynyt ettei voide ole paksumpaa. Sanoisin että tämä on kermaista mutta ohuena levittyvää. Tämä on myös todella riittoisaa.

Minulla käytössä olevien sy-voiteiden on toimittava KOKO sy-alueella - lukuunottaen myös silmäluomet. Tässäkin suositellaan ettei voidetta käytetä liikkuvalla luomella mutta tämä on toiminut siinäkin tehtävässä aivan täydellisesti kirvelemättä tai sen suuremmin turvottamatta.


Sy-ihoni on aina kuiva,jopa kesäaikaan,ja tämä riitti minun silmänympärysiholleni vallan mainiosti. Tämä jätti sy-ihon joustavaksi ja pehmeäksi mutta uskoisin kuitenkin tämän olevan liian kevyttä talveksi jolloin joudun pakkaamaan tuotteita iholleni muutenkin enemmän.



Mihin sy-voiteeseen siellä turvaudutaan kun ilmat viilenee?









*pr-näyte

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Useampien kuukausien kulmalemppari

Olen maininnut siitä aiemminkin että kipaisin Englannissa tuossa alkukesästä. Nappasin sieltä mukaan yhtä sun toista joita en ole vielä saanut edes esiteltyä teille mutta tässä nyt taas yksi.

Olen aiemminkin sanonut että yksi lempparihalpismerkeistäni Englannissa on Collection. Valikoima on laaja,aika-ajoin erikoinen sekä aina monipuolinen. Tältä merkiltä löytyikin sitten kulmatuote jota olen käyttänyt jo kuukausia!


Define&Perfect Eyebrow Powder on todella jännä tuote. Itse pakkaustapa kielisi nestemäisestä tuotteesta mutta putkilosta löytyykin kuiva silikonisienimäinen terävä pää joka on putkilossa ollut upotettuna kulmille tarkoitetussa irtopuuterissa. Levityspää kannattaa vetää putkilosta hiljalleen tai muuten puuteria pöllähtää myös syliin

Tykkään itse kulmien suhteen terävämmästä jäljestä varsinkin kulmien alalinjassa ja tällä niiden piirtäminen on ollut todella simppeliä. Levityspäätä ei tarvitse dippailla useita kertoja putkiloon hoitaakseen molemmat kulmat kuosiin - levityspäässä jo ulosvetäessä valmiina oleva puuteri riittää.


Sävyjä tässä taisi olla kolme ja itse nappasin mukaan tummimman. Täytyy taas ääneen ihmetellä että mistä ihmeestä olen perinyt nämä lähes mustat kulmat järjettömän kalpean ihon kaveriksi kun oma hiustenväri ei ole sinnepäinkään.. :D Tummin sävy näistä oli vielä ihanan viileä eikä yhtään punertava ihoa vasten.

Itse piirrän tällä kulmien alalinjan "hännän päähän" asti ja häivytän levityspäällä ylöspäin. Tässä kärki on myös juuri niin terävä että sillä saa piirrettyä vaikka yksittäisiäkin kulmakarvoja halutessaan. Hintaa tällä taisi olla euroissa alle vitonen joten suuri panostus tämä ei ollut tuotteesta joka on riittoisa,pigmenttinen,helppo häivyttää,ei leviä eikä haalistu.



Mitä siellä tykätään käyttää kulmille?

tiistai 23. elokuuta 2016

Hohtavan persikkaista

Kävin Lahdessa pyörähtämässä ja samalla kipaisin Etelä-Suomen Kosmetologikoululla. Sieltä löytyi laaja valikoima Mschicin tuotteita joka on koulun oma merkki. Vieläkö muistatte kun näitä löytyi Seppälänkin valikoimista? Vaikka merkkiä ei enää Seppälöistä saakaan,on merkillä oma verkkokauppa.

Mschic on yhdeksän vuotta sitten perustettu suomalainen merkki joka on suunnannut ammattimaisempaan ja laadukkaaseen lopputulokseen tuotteissaan. Myös luonnonmukaisuus on lähellä perustajien sydäntä joten merkki tähtää koko ajan luonnonmukaisempaan suuntaan.


Pitkän höpöttelyn päätteeksi sain mukaani merkin Summer Love-korostusposkipunan. Olen todella huono poskipunien käyttäjä mutta tämän sävy ja hempeys iski minuun ihan täysillä! Poskipuna on hellästi hohtava ja kauniin persikkainen - itse olen niin kalpea että tämä käy minulla lähes aurinkopuuterista ;)

Ja voisimmeko hetken ihastella baked-poskipunan pintaa? Kuvaa varten sipaisin molemmilla sormilla koko pinnan läpi saadakseni kauniin persikkaisen lopputuloksen,uskoisin tosin että pienemmällä siveltimellä tästä voisi noukkia esimerkiksi pelkästään tuota vaaleampaa hohtoa.


Poskipuna on kovahko mutta näin ollen enemmän minun makuuni. Tällä saa hentoa jälkeä mutta kerrostamalla myös huomattavasti voimakkaampaa. Uskoisin että tämä kestäisi joka päiväisessä käytössäkin pienen ikuisuuden!


Olettko te ehtineet tutustua tähän suomalaiseen merkkiin?








*pr-näyte

perjantai 19. elokuuta 2016

Loppuneet 7/16

Noniiiiin sitä ollaan taas ruhtinaallisesti myöhässä tämän postauksen kanssa mutta ei kai se ole niin justiinsa ;) Ja ei kun läjän kimppuun!


XZ rauhoittava suklaa-vanilja shampoo on minulle rakas vakkari. Tykkään tämän päänahkaa rauhoittavasta vaikutuksesta ja ihanasta tuoksusta.

Jatkoon? Kyllä<3

Garnier Respons Avocado Oil&Shea Butter-hoitoaine ei ole mielestäni yhtä hyvää kun saman sarjan shampoo. Aika lirua koostumukseltaan ja voisi olla paremmat kosteutustehotkin. Tuoksu on kyllä ihana!

Jatkoon? Ei.

Biozell Color Mask Rasperry oli ihan hauska tuttavuus. Ostin tuon räiskyvän pinkin lähinnä tuomaan viileämpää sävyä punaisiin hiuksiini ja siinä se onnistuikin. Pohjani on vaan sen verran tummempi ettei siitä sen suuremmin pinkihtävää tullut.

Jatkoon? Ehkä.

Dove Nutritive Solutions Nourishing Oil Care-hoitoaine oli aika perushuttua. Koostumus taas yllättävän ohut,ihan ookoo pehmentäjä muttei kuitenkaan hirveän kosteuttava. Tuoksuun kyllästyi nopeasti.

Jatkoon? Ei.


Dove Purely Pampering Sweet Cream&Peony-suihkuvoide oli epätoivoinen yritys löytää vaniljan lisäksi toinen Doven suihkuvoide josta Doven "tunnustuoksu" ei tule läpi. No tulihan se. Koostumus on tässäkin ihan yhtä ihanan kermainen mutta tuoksu tökki.

Jatkoon? Ei.

Terre d'Oc Karite*-käsivoiteen hehkutusta en voinut ymmärtää ollenkaan. Tuoksuuhan tuo ihan kivalta ja on täyteläistä mutta ei tämä ihmeitä kuitenkaan tee.

Jatkoon? Ei.

Dermosil Sensitive Deo Roll On oli ihan täysi huti. Iso levityspallo plussaa sekä tuoksuttomuus mutta tämä kutisi kainaloissa ihan kauheasti. Tämä lähtee siis jo vajaana poistoon.

Jatkoon? Ei.

Purelogicol Cellular Renewal Face Wash* oli tuote josta jäi hyvin neutraalit fiilikset. Todella voimakas vaahtoaminen ja riittoisuus,minua ei-niin-lämmittävä sitrustuoksu ja järjettömän jäykkä pumppu. Toimi hyvin kuitenkin kakkosputsarina.

Jatkoon? Ei.


Burt's Bees Beeswax and Banana*-käsivoide oli pettymys Burt's Beesiltä. Tuoksuu banaani fluoritableteille. Siis oikeasti. Koostumus on jäykkää,riittoisaa ja käsiä pehmentävää MUTTA vahan haju ei lähtenyt petivaatteista edes kuudenkympin pesussa eikä se ole millään tasolla miellyttävä.

Jatkoon? Ei.

Lush Ultrabalm* oli todellinen jokapaikanhöylä. Tätä voi käyttää huuliin,käsiin,kuiville säärille.. Lista jatkuu loputtomiin. Muutaman ainesosan tuote sopii myös kiukkuisimmalle iholle. Ainoa piirre mistä en tässä välittänyt oli rakeisuus. Uskoisin siis että tälläisiä monitoimituotteita löytyy myös pehmeämpänä koostumuksena.

Jatkoon? Ei.

Lush Lip Service* oli hauska tuttavuus. Pienen pieni purkki kesti ikuisuuden! Tuoksu oli hieman sitruksinen muttei häiritsevästi. Koostumus oli paksua levitettäessä mutta suli huomattavasti nestemäisemmäksi huulilla. Aamulla huulet olivat ihanan pehmeät<3 Purkki muoto ei ole kaikista näppärin.

Jatkoon? Ehkä.


 Nip+Fab Overnight Wrinkle Fix oli keinotekoiselta ruusulta tuoksuvaa geelivoidetta. Sopi kesäaikaan ja ainesosista löytyi niin retinolia,hyaluronihappoa kuin ruusunmarjaöljyäkin joten tämä teki hyvää iholle!

Jatkoon? Kyllä.

Nip+Fab Glycolic Fix Serum oli geeliä jonka tarkoitus on heleyttää ja kevyesti kuoria ihoa yön aikana. Geeli jätti ihon ärsyttävän tahmeaksi ja tässä uudistamistehot olivat omaan makuuni liian kevyet.

Jatkoon? Ei.

Natura Siberica Anti-Age*-silmänympärysseerumi tuli tavattoman isossa pumppupullossa. Pumppu tässä ei ole kovin näppärä vaan aina yliannostelee mutta pullon koon huomioon ottaen käytin tätä loppujenlopuksi koko kasvoilla. Seerumi on ohutta eikä tuoksua hirveästi ole. Ihan ookoo pohjakosteuttaja ennen sy-voidetta.

Jatkoon? Ei.


Essence Multi-Action-ripsiväri oli hyvä peruserotteleva ripsari. Ripsarissa oli pieni ja kova harja joka auttaa erottelussa. Ihan ookoo ensimmäisen vaiheen ripsari.

Jatkoon? Ehkä.

Essence Get Big! Lashes-ripsari on täällä jo tuttu näky. Tässä on iso ja pullea harja. Käytän tätä myös ensimmäisen vaiheen ripsarina ja tykkään siitä että tämä tuo erottelun mukana myös hieman enemmän massaa mukanaan.

Jatkoon? Kyllä.

Maybelline Falsies Push Up Drama oli minulle täysi floppi. Sotkee,klimppiyttää ripset,on liian vahamainen. Siinä tämä ripsari pähkinänkuoressa.

Jatkoon? Ei.

Collection 2000 on jo ehtinyt vaihtaa nimensä simppelisti Collectioniin joten näiden oli aikakin lähteä. Molemmat (kulta&hopea) on siis vanhemmasta mallistosta olevia glitter-eyelinereitä. Hehkua pitää olla ja hankinkin varmaan uudistetut versiot<3

Jatkoon? Kyllä.


Viime kuu oli vajaiden purkkien käyttämistä ja meikkipussin siivoamista joten jos tässä kuussa ei tulisi samanlaista läjää ;)


Ihanaa viikonloppua<3

torstai 18. elokuuta 2016

Harmaa on uusi ruskea

Ilmeisesti olen sitä mieltä että syksy ja pimeys on täällä - ainakin kun kynsiä katsoo.

Tällä kertaa kynsille pääsi Essien For The Twill Of It duochrome-lakka. En halunnut vajota aivan synkkyyteen joten sudin Essien lakan päälle huolimattomasti normaalia päällyslakkaa ja tuputtelin kynsifoliota tahmeaan lakkaan.


Sitten alkaa kitinä. Essie kuvaa omalla sivullaan että tämä on "rich medium brown with reflective green shimmer". Eihän tämä nyt hyvänen aika ruskeaa ole nähnytkään mistään kuvakulmasta :D

Tämä näyttää kynsillä lähinnä tumman harmaalta sisävalossa ja ulkona taittaa vihreään ja violettiin. Tämä on todella hankala saada kuvattua ja heijastukset näkyvätkin tässä vähän tuurilla. Kaikenkaikkiaan kyllä aika mielenkiintoinen tapaus kuitenkin!


Koostumus tässä oli yllättävän juoksevaa,meinasin saada lakkaa syliini useampaan otteeseen. No,eipähän liisteröidy ihan heti ;)


Joko siellä odotellaan pimeneviä iltoja?

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hurahdus Bielendalta

Onko Bielenda Professional muillekin vielä vähän vieraampi? Minulle tämä merkki ei nimittäin kertonut mitään kun ensimmäisen kerran sain pumppupullon käsiini.

"Bielenda Kosmetyki Naturalne was established in 1990. Bielenda is a family business and was founded by the great knowledge and passion of founder Barbara Bielenda, who graduate of the Faculty of Chemistry at the University of Gdansk. Bielenda pioneered in Poland the field of production all natural cosmetics with natural ingredients extracted from plants. Manufacture take place in Poland next to company’s headquarter, which allows maintainability of a superior quality standard. Although every batch is monitored for absolute purity, avoiding comedogenic and known allergens and no products are animal tested."


Osaan aina arvostaa niin perheyrityksiä kuin eläinkokeettomuuttakin. Myös herkemmän ihon tuotteet ja allergiatestatut raaka-aineet ovat minulle suuri plussa taistellessani atooppisen ihoni kanssa aika-ajoin.


Halusin kirjoitella vähän voiteesta johon en ajatellut ihastuvani mutta niin kuitenkin kävi. Sana "anti-wrinkle" voi olla monille hyvin luotaan työntävä ja itsekin sitä vähän tuumailin mutta ainesosiin kurkatessani tajusin että Anti-Wrinkle Face Cream with Hyaluronic Acidissa* on kyse lähinnä ihon tehokosteutuksesta.

Koostumus on täytetäistä ja tulee pumpusta vaivattomasti - tämän pumpun kanssa saa millaisen tahansa annoksen pullosta ulos. Voiteen tuoksu on hyvin mieto,niin mieto että se juuri ja juuri peittää raaka-aineiden tuoksut. Raaka-aineista löytyy niin hyaluronihappo,arganöljy kuin koentsyymi Q10. Hyaluronihappo sitoo vettä ihoon ja näin ollen kosteuttaa ja "täytelöittää" ihoa,arganöly ravitsee muun muassa E-vitamiinilla ja Omega-6 rasvahapoilla ja koentsyymi Q10 tukee solujen uudistumista ja neutralisoi vapaita radikaaleja.


Ensimmäinen huomioni oli miten uskomattoman pehmeänä tämä levittyy iholle. Tätä voi kerrostaa ilman rullaantumista tai laittaa varovaisemmin,kostealle iholle levitettäessä tämä imeytyy todella nopeasti. Kuivalle iholle levitettäessä jättää kosteutetun ja rasvaisen tunteen jota itse rakastan varsinkin yökäytössä. Kiireiltoina olen sipaissut tätä myös silmänympärysiholle eikä sekään ollut tästä voiteesta yhtään harmissaan!

Kesäaikaan olen käyttänyt tätä varovaisemmin täyteläisyytensä takia mutta edes kuumimpinakaan päivinä ihon ollessa rasvaisempi tämä ei ole aiheuttanut minulle tukkeumia tai näppylöitä. Erityisen ihana tämä on levittää iholle saunan jälkeen kun iho on oikein vastaanottavainen voiteen tehoille ihohuokosten ollessa enemmän auki.


Tämän merkin tiimoilta jäin harmittelemaan ettei tällä ole kattavaa suomenkielistä kotisivua. Merkillä on oma virallinen kotisivu mutta olisi kiva päästä selailemaan yksinomaan sitä valikoimaa mikä on Suomessa saatavilla - monet merkithän eivät tuo kaikkia tuotteitaan kaikkien maiden markkinoille. Jälleenmyyjistä en myöskään löytänyt tyhjentävää informaatiota mutta pikainen googlettelu osoitti tällä jälleenmyyjiä olevan kauneushoitoloiden saralla. Tosin jos kiinnostuit tästä merkistä,olen varma että merkin maahantuoja voi antaa lisätietoja myyntipaikoista!


Mikä on täyteläisin voide jota sinä olet käyttänyt?







*pr-näyte

tiistai 16. elokuuta 2016

Kun aurinko häviää

Nyt tulee höpöttelyä sellaisesta tuotteesta mihin en normaalisti ikinä hairahda,nimittäin itseruskettavasta.

Olen NIIN vaalea ja vartaloni iho on NIIN kuiva etten koskaan käytä itseruskettavia. Atooppinen iho on usein sen verran "vaurioitunut" että vaikka sen kuorii ja kosteuttaa ennen itseruskettavaa,on lopputulos silti läikikäs ja todella vaalealla iholla yleensä oranssi. Olen korkeintaan uskaltautunut käyttämään päivettäviä tuotteita enkä niitäkään järin hyvällä menestyksellä.


Ziajan Subtle Bronze* kasvovoiteesta puhutaan Sokoksen sivuilla itseruskettavana kasvovoiteena mutta mielestäni tämä on varovaisesti päivettävä. Tämä on ollut muutenkin todella jännä tuttavuus!

Voide tuoksuu persikalle ja levittyy todella ohuena kasvoille. Ensimmäinen ajatukseni tästä oli että tämänhän on pakko jättää iho todella kuivaksi. Ei.

Levitettäessä tämä tuntuu lähes geelivoiteen kevyeltä mutta levityksen jälkeen ÖLJYISELTÄ. Sanoisin siis omista kokemuksista että tämä on poikkeuksellisen kosteuttava päivettäväksi tuotteeksi. Kesäaikaan minulle tämä tuntuu turhankin raskaalta mutta sitten kävin miettimään - miten täydellinen tämä voisikaan olla kalpeimmille vuodenajoille juurikin tuon öljyisyyden takia?

Tässä vielä INCI siitä kiinnostuneille:
Aqua (Water)
Caprylic/Capric Triglyceride
Glycerin
Isopropyl Myristate
Glyceryl Stearate
PEG-100 Stearate
Cetyl Alcohol
Dihydroxyacetone
Propylene Glycol
Amber (Succinum) Extract
Sodium Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer
Isohexadecane
Polysorbate 80, Panthenol
Tocopheryl Acetate
Glycine Soja (Soybean) Oil
Arachis Hypogaea (Peanut) Oil
Juglans Regia (Walnut) Shell Extract
Dimethicone, PEG-8, Tocopherol
Ascorbyl Palmitate
Ascorbic Acid
Citric Acid
Phenoxyethanol
Methylparaben
Ethylparaben
Benzyl Alcohol
Parfum (Fragrance)

Näin nopeasti kurkkaamalla tuo listalla kolmantena näkynyt glyseriini selittääkin osan kosteuttavuudesta. Isot pisteet myös merkille siitä että hajusteet ovat viimeisenä! Tämä ei välttämättä pähkinäallergisille sovi nimittäin koostumuksessa näyttää olevan niin pähkinäöljyä kuin uutettakin. Tärkeimmiksi vaikuttaviksi raaka-aineiksi merkin sivuilla mainitaan B5-vitamiini ja E-vitamiini.


Kävin lukemassa muutaman ulkomaalaisen bloggarin arvioita tästä ja he vaikuttivat pettyneiltä. He odottivat selkeää sävyä.

Niinkuin sanoinkin,mielestäni tämä on ennemminkin päivettävä enkä ollut väärässä. Vasta toisen levityskerran jälkeen huomasin seuraavana aamuna meikatessani että kerrankin jo minulla päivittäin käytössä oleva meikkivoide ei näytä tummalta. Jostain syystä kaulani on vielä valkoisempi kuin kasvojeni iho ja hihkuinkin riemusta että pääsen vihdoin tasoittamaan tuota rasittavaa sävyeroa.

Sanoisinkin tämän olevan parhaimmillaan todella vaalealla iholla johon normaalit päivettävät tai itseruskettavat saavat aivan liian suuren värieron aikaan. Ja toki niille jotka eivät vahingossakaan halua läiskiä tai rajoja kasvoihinsa! Itse taidan odotella tämän kanssa kuivempiin keleihin ja kokeilla kosteutustehoja uudelleen :)

Hintakin tässä on aivan kohdallaan,Sokoksella tämä maksaa kympin pintaan.


Käytetäänkö siellä itseruskettavia tai päivettäviä tuotteita?








*pr-näyte

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lähes kymppi ja ehkä 6,5

Mossa on ollut aika paljon tapetilla. Tämä Mádaran sisar on iskenyt minuun juurikin erilaisen raikkaalla ja ihanan marjaisalla ulkoasullaan.

Merkin misellivesi tarttui matkaani Sokokselta mutta sain näytteenä myös Youth Defence-kasvoveden maahantuojalta. Olen hitaasti lämpiävää tyyppiä ja olenkin tutustellut näihin jo jonkin aikaa ennen kuin uskalsin edes mitään kirjoitella.


Sarjan Youth Defence Soothing Vitamin* kasvovesi on kaksikon "ehkä 6,5". En jotenkin osannut lämmetä tälle. Kasvovedessä on lakkauutetta ja C-vitamiinia.

Hyvänä puolena löysin miedon tuoksun ja ihanan juostavan lopputuloksen,huonoina taas silmien kirvelyn vaikken tuotteella silmiä pyyhkinytkään ja selkeän alkoholin käryn tuoksun lomassa. Tämä sai silmäni vuotamaan jo haihtuvalla alkoholilla ja mahdolliset ihorikkoumat kirvelemään. Sillä olinkin yllättynyt että tämä ei muuten ärsyttänyt yhtään ihoa ja jätti ihon ihanan pehmeäksi ja kimmoisan tuntuiseksi.

Tykkäsin siis tämän jättämästä lopputuloksesta kunhan vaan käyttövaihekin olisi ollut yhtä sulava ;)


Misellivedelle taas lämpesin. Itseasiassa tämä oli jopa ensimmäinen miselliveteni ikinä! Tässä on sarjalle ominaisesti mieto tuoksu. Misellivedessä on vadelman vitamiineja,hyaluronihappoa sekä esimerkiksi glyseriiniä,kyseessä onkin siis samalla kosteuttava tapaus.

En tiedä miksi en ole valmis antamaan tälle täyttä kymppiä,ehkä tästä vaan puuttuu se "jokin". En löydä tästä MITÄÄN pahaa sanottavaa. Tuoksu on sopivan mieto,jättää ihon pehmeäksi eikä ollenkaan kuivantuntuiseksi eikä kirvele missään vaiheessa. Itse käytin tätä lähinnä aamupuhdistuksessa ja tämä jätti ihon ihanan tuntuiseksi mutta kuitenkin raikkaaksi.

Silmämeikistäkin tällä pääsee hätätapauksessa eroon,tosin itse käytän niin paljon ripsiväriä normaalisti meikissä että sen kanssahan saa taistella jokatapauksessa. En oikeastaan tälläiseltä tapaukselta vaadikaan täydellistä meikinpuhdistusta - olen sitkeä kaksoispuhdistuksen kannattaja.


Mossa merkkinä viehättää minua jotenkin todella paljon! Toivoisin että tämäkin laajenee valikoimaltaan Mádaran tapaan ja tuo muitakin marjaherkkuja markkinoille<3


Mikä on teidän lemppari misellivesi?






*pr-näyte

perjantai 12. elokuuta 2016

Ärhäkkää Detoxia

Hurahdettuani Mádaran happokuorintaan en voinut vastustaa kiusausta vaan nappasin Sokokselta mukaani merkin Detox-naamion. En enkä kuulu otollisimpaan kohderyhmään mutta mietin tämän tehokkuutta mustapäiden suhteen. Ja sitä paitsi - kuuluuhan tämä jokusen kosmebloggaajan HG-tuotteisiin eli eihän tämä voi olla huono!


Detox-kasvonaamio on syväpuhdistava joka sisältää pohjoista metsäjärvimutaa.  Värikin tässä on sen mukainen,tämä on vihertävän ruskeaa iholla. Koostumus on aika paksua mutta helppo levittää ja vaikutusajaksi suositellaan viidestä kymmeneen minuuttiin.

Kyseessä on voimakas naamio joten herkkäihoisimmille tämä ei välttämättä käy - jopa purkissa itsessään varoitetaan mahdollisesta punoitusreaktiosta. Minullakin tämä tarkkarajainen punoitus iskee joka kerta naamion käytön jälkeen mutta häviää suhteellisen nopeasti. En käyttäisi tätä ihon ollessa kuiva,syystä tai toisesta arka enkä myöskään ihon ollessa esimerkiksi näpyistä rikki.


Ensimmäisestä kokeilukerrasta sain suun ympärille aristavaa ihottumaa mutta enää sen jälkeen tätä ei ole tapahtunut,kertoo siis tosiaan tuotteen äkäisyydestä! Nykyään levitänkin tämän yleensä vaan t-alueelle vaikka tätä voi levittää myös kaulalle,omat epäpuhtauteni kun eivät edes yllä poskille tai kasvojen ulkopuolelle.

Naamion on tarkoitus imeä itseensä ylimääräistä öljyä,supistaa ihohuokosia,vähentää epäpuhtauksia,poistaa pienimuotoisten tulehdusten jälkiä  ja antaa kuulautta. Itse olen tämän käytön yhteydessä kytistellyt haukkana mustapäiden reaktiota tähän ja kyllä,mustapäät supistuu huomattavasti ja osa häviää! Vielä paremmat tulokset saisi varmasti aikaan jos ihohuokoset höyryttäisi auki ennen tämän käyttöä.


Olen ollut vaikuttunut tämän tehoista ja silti yllättynyt miten voimakasta tulosta voi saada aikaan myös luonnonkosmetiikalla. Alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä että aina se synteettinen ei olekaan tehokkain ;)


Mikä on teidän lemppari syväpuhdistava-naamio?

Ihanaa viikonloppua<3

torstai 11. elokuuta 2016

Kuulumisia ja festaritunnelmaa

Täällä päässä ollaankin oltu kateissa blogimaailmasta jo aivan liian kauan. Harvemmin höpöttelen henk.koht. juttuja mutta lähipiirissä oli hätä ja niinpä sinkosin tueksi. Siinä rytinässä en tajunnut napata konetta mukaan,ei ehtinyt postauksia kirjoitella tai vanhoja ajastella joten hiljaisuus venähti siihen kunnes pääsin ensimmäistä kertaa piipahtamaan kotiin.

Mutta tehdään nyt taas pehmeä laskeutuminen ja fiilistellään viime viikonlopun Jurassic Rockin tunnelmaa kynsien ja meikin parissa.


Kaikillehan on käynyt jo selväksi että tykkään Mavalan lakoista ja kuvissa näkyvä ärhäkkä helmiäiskeltainen onkin Mavalan Cyber Yellow. Yksi kerros on ihan ookoo,kahdella tulee täysin peittävää jälkeä.

Päälle heitin Avonin hitula-päällyslakan mutta se jäi ärsyttävän epätasaiseksi vielä päällyslakankin jälkeen enkä ehtinyt enää sitä kerrostella.


Mitä meikkiin tulee,olen edelleenkin aivan hurahtanut Sleekin Shangri-La Respect-palettiin. Siinä on upeita hohtavia oransseja,syvänviininpunaista mattaa ja jokunen neutraalimpi sävy. Sopii siis hienosti festarimenoon!

Mietin alunperin irtoripsien yhdistämistä tähän lookkiin mutta arvelin että saattaisi olla ripset vinossa illan päätteeksi ;)


Ollaanko siellä festaroitu tänä kesänä? Ihanaa torstaita<3