perjantai 17. lokakuuta 2014

The Body Shopin ikuinen houkutus

Lähiaikoina elämä on tuntunut normaalia haastavammalta. Hemmottelen itseäni harvoin,yleensä hankintani ovat edullisia ja johonkin tarpeeseen sopivia. Käytän samaa kosmetiikkaakin vuosia.

The Body Shop on jostain syystä ollut minulle aina "Se Juttu". Tosinhan vanhemmaksi tullessani olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota selektiiviseen kosmetiikkaan mutta TBS on ollut aina mieleni taka-alalla.
Eräänä aamupäivänä päätin että nyt on minun aikani saada jotain ihanaa,jotain mitä olen TBS;ltä jo jonkin aikaa katsellut:


Nostettakoon ensin esille vasemmalla näkyvä Honey Bronze Bronzing powder.
Minulla ei ole mitään muuta kun hyvää sanottavaa TBSn aurinkopuutereista. Sopivia sävyjä on todella kalpealle iholle asti eikä koostumus ole liian pigmenttistä eli vahinkoja ja likaista efektiä ei synny huomaamatta :)

Sävynä 01 Light Matte

Tämä ei siis ikinä ole hutiostos ja edellinen TBSn aurinkopuuterini vetelee jo viimesiään.

Seuraavaksi voisimmekin mennä siis viereiseen, All-In-One Instablur Eyehin.


Sävyjä ei ole kuin yksi. Sävy näyttää hieman tummalta mutta levittäessä sulautuu täysin oman ihon väriin. En nyt edes käsitestauksen jälkeen tiedä mitä ajattelisin..
Voi tietenkin olla että levitin tuotemöykyn turhan pienelle alueelle mutta huomasin ihoon taputtelun jälkeen että se alkoi heti rullautumaan pois iholta.
Kyseessähän siis pitäisi olla tuote joka raikastaa silmänympärysaluetta,vaalentaa tummia silmänalusia (pigmentin avulla?),vähentää punoitusta,pehmentää ihoa,toimii luomivärinpohjustajana ja pidentää meikin kestoa.
En tiedä,tämän testailuun on nyt sitten perehdyttävä paremmin,eihän se voi näin helpolla pettää!

Seuraavaksi mukaan tarttui Shimmer Waves sävyssä Rose. Testauskuva on surkea,pahoitteluni..


Tosin tästä voi myös päätellä ettei kyseessä ole järin pigmenttimen tuote,olen ehkä hieman pettynyt siihen.Tosin saahan siveltimellä tuputeltua väriä enemmän irti. Tähän mennessä minulla ei ole enemmän sanottavaa tästä,toivottavasti tämäkin osottautuu paremmaksi käytössä!

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Color Crush Singe Eye Shadow sävyssä Golden Girl.



Tämä on ihanan hohtava ja sopiva näin vaalealle iholle. Kuva ei todellakaan tee oikeutta! Tällä saisi varmasti kauniin ja voimakkaasti hohtavan efektin luomet pohjustamalla ennen luomivärin levitystä.

Tätä postausta kirjottaessa aloin pohtia,olenko todella näin tyytymätön The Body Shopin kosmetiikkaan? Olen aina rakastanut kyseistä firmaa ja hartaudella vaalinut hankintojani. Vai onko laatu vaan mennyt vuosien saatossa huonommaksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti