sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Herbal Essences Suomessa

Heii ihanat!
 
Tänään hypätäänkin vähän tuonne hiustenhoidon puolelle. Se on osa-alue, josta en ihan kauhean usein kirjoittele, vaikka nyt jo todella pitkiksi ehtineet hiukset kaipaavat vaikka minkälaisia tuotteita. Olen testaillutkin vaikka mitä, joten tässä muutama, jotka ovat olleet lähikuukausina kokeilussa.

Herbal Essences on tuotemerkki, johon tutustuin itse alunperin Englannissa. Se tuli tutuksi markettireissuilla ja vuosien saatossa rakastuin merkin hunaja-sarjaan. Tuoksut on usein makeita ja hoitotuotteet silottavia, sillä niihin olikin helppo tarttua. Voitte siis uskoa nostalgia-tripin, jonka koin kun huomasin Herbal Essencen purkkeja K-Citymarketin hyllyillä. Ostin nämä hiusnaamiot itseasiassa jostain kimppatarjouksesta ja siitäkin on jo hetki pyörähtänyt.

Argan Oil Of Morocco Repair Mask oli kaksikosta se ensimmäinen, jonka otin kokeiluun. Molemmat hiusnaamiot on pakattu muoviseen purkkiin ja ne ovat koostumukseltaan huomattavan paksuja. Sormin kauhaisemalla naamiota nappaa välillä vähän turhankin reippaasti. Tuoksu on makea, hieman itämainen ja aika voimakas, silti hiusten kuivuessa se ei jää niihin mitenkään häiritsevästi. Hiusnaamion on tarkoitus kosteuttaa ja ravita hiuksia, se onkin voimakkaan selvittävä ja selkeästi hiuksia jäntevöittävä. Tämä kuuluu niihin hiusnaamioihin, että jos olen käyttänyt tätä illalla, ei edes märkänä letitetty hius pysy kunnolla kiharalla seuraavana päivänä. Sillä olinkin todella yllättynyt, ettei kyseessä ole hiuksia raskaaksi tai likaisen näköiseksi tekevä tuote. Uskoisin tämän olevan kokeilemisen arvoinen monelle, kenellä on käsitellyt ja kuivat hiukset.


Coconut Milk Hydrate Mask oli sitten seuraavana vuorossa. Odotin äklömakeaa kookoksen tuoksua, mutta vastassa ei ollutkaan niin perinteinen kookospläjäys. Purkista löytyy kyllä kookosta, mutta sen kaveriksi on lisätty valkoisia kukkia tuomaan tuoksuun hieman tasapainoa. Tuoksu tuntuu aika imelältä suihkukopissa, mutta aivan niin kuin toisenkin naamion kohdalla, haalistuu se hiusten kuivuessa. Tämän hiusnaamion on tarkoitus kosteuttaa hiusta ja koen, ettei tämä ole yhtä voimakas tehoiltaan kuin aiemmin puhuttu argan öljy versio. Hiusnaamio silottaa ja saa hiukset kiiltäviksi, tämä ei kuitenkaan tee hiuksia samalla tavalla jäntevyydellään paksumman oloisiksi. Olen käyttänyt tätä jopa ns. hoitoainepesuna, eikä päänahka ole ollut rasvaisen oloinen seuraavana päivänä. Tämä onkin tuotteena hyvä korvaamaan esimerkiksi tavallisen hoitoaineen, varsinkin pidemmillä hiuksilla. Kyseessä on normaalia hoitoainetta silottavampi tuote, mutta hiukset tuskin tykkäisivät huonoa säännöllisemmästäkään käytöstä.

Olen ollut todella iloinen lähiaikoina huomatessani, miten uusia tuotteita tai merkkejä hiipii enemmän Suomenkin markkinoille. Suomen markkinat ovat aina pienet ja se näkyykin valikoimassa, sillä kauppareissuilla onkin mukava bongailla uutuuksia.


Herbal Essences näyttäisi ainakin löytyvän K-Ryhmältä ja heiltä löytyviä tuotteita voit kurkkailla hieman esimerkiksi täältä. Muistelin joskus nähneeni merkin tuotteita myös Rustassa, mutta siellä valikoima vaihtuu vähän jatkuvasti.

Oletko sinä ehtinyt kokeilla näitä, tai minkä merkin Suomessa bongaamisesta olet ollut viimeisimmäksi iloinen?


Lempeää sunnuntaita💓
 
 
 
 

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Kokeilussa Ere Perez värikosmetiikka

*saatu ilmaistuote
 

Heii!


Tänään halusinkin kirjoittaa teille kahdesta tuotteesta, jotka singahtivat välittömästi lähes päivittäiseen käyttöön. Joskus vastaan tulee ihan todellisia yllätyksiä ja nämä olivat juuri sellaisia.
 
Jos ette jostain syystä ole vielä kuulleet, on Beautiikki lanseerattu uudelleen ja verkkokaupasta löytyykin todella mielenkiintoisia merkkejä. Minulle Beautiikki on aiemmin jäänyt hieman tuntemattomammaksi, uusi omistaja onkin tehnyt aivan loistavaa työtä nostaakseen yritystä hieman enemmän näkyville.

Itse pääsin kokeilemaan muutamaa tuotetta austalialaiselta Ere Pereziltä. Ere Perez tekee niin ihonhoitotuotteita kuin värikosmetiikkatuotteitakin, tuotemerkki on saapunut markkinoille jo vuonna 2004. Ere Perez on itseasiassa itse juuriltaan meksikolainen meikkitaiteilija, silläköhän korostusvoidekin on valmistettu Meksikossa? Merkki pohjaa tuotteensa ihoystävällisyyteen, eettisesti tuottamiseen ja kasviperäisiin aktiivisiin ainesosiin.

Ensimmäisenä kurkataankin merkin Rice Powder poskipunaan sävyssä Bondi*. Bondissa on kaksi sävyä, lämpimän persikkainen ja pirtsakan pinkki. Pannu on pressattu napakaksi, tämä ei siis pöllyä eikä tällä saa aikaan vahinkoövereitä. Sävyt eivät ole hohtavia, mutta pinkki sävy näyttää hieman satiiniselta. Syy miksi tartun tähän jatkuvasti löytyy siitä, miten älyttömän pitkäkestoinen tämä on. Usein teen pohjameikin sillä ajatuksella, että aurinkopuuteria ja poskipunaa saa alkuun annostella hieman raskaammalla kädellä, koska ne siitä haalistuvat jonkin verran sulaessaan ihoon. Tämän kanssapa niin ei olekaan😅 Niinpä ensimmäisinä kokeilukertoina levitinkin tätä reippaammin ja hupsista, näytin hieman pakkasenpuremalta🙈 Hinta-laatu-suhde on siis todellakin kohdallaan ja tästä riittää pitkäksi aikaa juurikin napakamman koostumuksen takia.
 
Toinen olikin tuote, johon en olisi ensimmäisenä arvannut ihastuvani. Vanilla Highlighter sävyssä Falling Star* näytti jo pannussaan minulle sävyssään hieman liian syvältä ja sen lisäksi kyse on voidemaisesta korostustuotteesta. Voidemaiset tuotteet kuuluvat siihen kategoriaan, että joko niistä tykkää tai sitten ei. Itse en käytä ihan hirveästi voidemaisia tuotteita, koska tykkään puuteroida kasvoni kunnolla. Voidemaiset tuotteet eivät aina käyttäydy hyvin puuterin päällä ja puuterin alla, noh, ne saattavat hävitä sinne kokonaan. Koostumus tässä ei yllätyksekseni ollutkaan öljymäisen liukas, vaan muistutti jopa enemmän vahamaisempaa. Ei niin liukuva koostumus tekee tuotteesta paremmin paikallaan pysyvän ja pitkäkestoisemman. Ja sitten tulikin se yllätys, tämä ei nimittäin pilaa puuteroitua meikkipohjaa. Levitän tämän taputellen sormella paikalleen ja korostusvoide asettuu hieman nahkeaksi iholle. Niin kuin arvelinkin, sävy on siinä ja siinä, että se minulle sopii, mutta se on kaunis ja lopputulokseltaan aivan kuin himmeän helmiäinen. Upea! Ja hei, mainittakoon vielä miten ihanalle tämä tuoksuu. Tässä on pehmeän paahteinen vaniljan tuoksu.

Luin, että Ere Perezin ensimmäinen tuotelanseeraus on ollut ripsiväri, joka on mielestäni ollut todella rohkea veto! Siitä huolimatta, se on pysynyt yhtenä merkin suosituimpana tuotteena kaikki nämä vuodet. Kertonee jotain tuotteiden laadusta.

Ere Perezin tuotteisiin pääset tutustumaan täältä


Lempeää lauantaita💓
 
 
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kaksi talvi-ihon ystävää kasvoille

*saatu ilmaistuote
 
 
 
Heii!
 
Nyt kun on viimainen viikko takana, halusin nostaa esille muutaman ihoa ravitsevan ja rauhoittavan tuotteen. En tiedä teistä, mutta kovat pakkaset tuovat minulle haasteita ihon kuivumisen kanssa ja joudunkin laittamaan normaalit ihonhoitotuotteeni syrjään. Tässä siis kaksi tuotetta, joihin olen enemmän ja vähemmän nojannut nyt purevien pakkasten aikaan.
 
 
Madara on luonnonkosmetiikan tuotemerkkinä sellainen, johon voi luottaa. Madara taisi olla yksi ensimmäisiä luonnonkosmetiikanmerkkejä, jotka alkoivat iskeä minuun ihan eri tavalla. Siinä missä markkinoilta löytyy paljon "vanhaa", ehkä vähän hankalastikin käytettävää luonnonkosmetiikkaa, on Madaran kootumukset usein tosi miellyttäviä ja siltä löytyy tehotuotteita erilaisiin erityistarpeisiin.
 
SOS Rich Hydra-Barrier CICA Cream* on yksi näistä erikoistuotteista. Se on luotu rauhoittamaan ja ravitsemaan stressaantunutta, kuivaa ihoa. Talven tuuliset ilmat saavat ihoni herkästi rohtumaan ja rohtunut iho reagoi nopeasti ihonhoitotuotteisiin, sillä etsinkin säännöllisesti luotettavia ja rauhoittavia hoitotuotteita. Voide sisältää rohtosammakonputkiuutetta rauhoittamaan ja ihoärsytystä lievittämään bisabololia, unohtamatta vielä ihoa suojaavia keramideja. Tuubissa on kätevä ohuempi nokka, jonka ansiosta annostelu tuntuu simppeliltä. Tuoksuakaan tässä ei ihan hirveästi ole ja tämä on piirre, jota arvostan herkemmän/kuivemman ihon tuotteissa. Kuiva ihohan on usein herkempi myös hajusteille.
 
Koostumus tässä on hieman hassu, jotenkin sitkeän voidemainen. Voide levittyykin iholle hieman kitkaisesti, ei useiden voiteiden tapaan liukkaan sulavasti. Kuvittelin jotenkin tälläisen tuotteen olevan koostumukseltaan paksumpi ja täyteläisempi, itselläni tämä onkin siis osana iltarutiinia, eikä sen ainoana tähtenä. Tässä on myös syy sille, miksi esittelen teille vielä seuraavan tuotteen. Tokihan olisin voinut tarttua suoraan täyteläisempään tuotteeseen, mutta tykkään siitä, miten CICA cream rauhoittaa omaa ihoani.


Ja sitten siihen toiseen tuotteeseen. Argan öljyhän räjähti jossain vaiheessa ihan täysin kuluttajien suosioon. Yht´äkkiä sitä näkyi joka paikassa, hiustenhoitotuotteista ihonhoitotuotteisiin. Sillä The Ordinarykin toi siitä markkinoille oman tuotteensa ja mikä sen parempaa, kun ihoa niin tehokkaasti ravitsevasta ja pehmentävästä tuotteesta saa markkinoille edullisen version. Öljy sopii ominaisuuksiensa takia mainiosti myös atooppiselle tai ikääntyvälle iholle, sillä olen itsekin tähän niin mielelläni viimeaikoina tarttunut.

The Ordinary 100% Organic Cold-Pressed Moroccan Argan Oil* sopii kasvoille, vartalolle ja iholle. Tuoksua tässä ei sen suuremmin ole, joten se käy myös hajusteherkille. Pullon pipetti auttaa tarkassa annostelussa. Tuotteen monikäyttöisyys onkin toinen syy, miksi halusinkin nostaa The Ordinaryn argan öljyn esiin tässä postauksessa. Tipauta muutama tippa vartalovoiteen sekaan tuomaan lisähoitavuutta, lämmitä muutama tippa käsien välissä ja silota sähköiset hiukset tai painele kasvovoiteen päälle lukitsemaan iholle kosteutta alla olevista hoitotuotteista. Tokihan argan öljyä voi sekoittaa myös esimerkiksi hoitoveteen tai hoitovoiteeseen, näin saat itsellesi tuhdimmin hoitavan tuotteen.
 
Itse usein tipautan öljyä suoraan yövoiteen joukkoon tai painelen viimeiseksi yövoiteen päälle. Tuntuu, että lähikuukausina ihoni on ollut tosi tyytymätön ja aamuisin tuntuu tiukalta, sillä onkin ollut aika alkaa hieman kikkailla.

 
Mitä kauemmin ihonhoitoon on tutustunut, sitä paremmin on tullut selväksi, ettei ihon tarpeet ole aina samanlaiset. Usein ikääntymisen mukana iho muuttuu, mutta Suomen kaltaisessa maassa on myös hyvä muistaa vuodenaikojen vaihtelut. Kesällä ihoni rasvoittuu jonkin verran, kun taas talvella painuu herkästikin atooppisen kuivaksi.

Mikä on sinun kylmän ilman ykköstuote, mihin voit aina luottaa?


Ihanaa loppuviikkoa💓
 
 
 
 

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Loppuvuoden edulliset värikosmetiikkalöydöt

Heii!
 
Nyt ajattelinkin näpytellä teille sellaisen postauksen, jonka harvoin ymmärrän kirjoitella. Teen usein hankintoja tipotellen sieltä täältä, on tosi harvinaista, että ostain tuotteita köntässä. Sillä aina unohtuukin koota näitä läjään ja avata niitä enemmän.

Hankin loppuvuonna yhteensä neljä tuotetta kasvoille ja silmille, ja haluaisin nyt hieman höpöttää näistä teille.
 
 
Ensimmäisenä J.Cat merkin värikäs luomiväripaletti X-Treme Access Pocket Shadows sävyssä Pops Of Paparazzi. Voin sanoa heti ensimmäisenä, että tämä on epätasalaatuisin paletti mihin olen törmännyt varmaan vuosiin. Osa mattaisista sävyistä on kovia ja pigmentittömiä, osa pöllyäviä ja pigmenttisiä. Metallinhohtoiset sävyt ovat usein helpompia, ja neljä paletin hohtavista sävyistä onkin UPEITA, kaksi muuta sitten ei niinkään. Paletti oli Cocopandan poistossa, mietin, että näinköhän ihan laatuongelmien takia. Muita J.Catin tuotteita voit kurkata täältä. Tilasin muuten paletin alunperin sen takia, kun J.Catin tuotteita näkyi yhdessä vaiheessa aika paljonkin youtuben puolella.

Seuraava paletti oli minulle todellinen yllätys. I heart Revolutionin Turkish Delight paletti on ollut minulla aivan jatkuvassa käytössä jo kuukausia. Mattasävyt ovat kiinteitä, mutta pigmenttisiä. Metallinhohtoiset sävyt aivan huikeita ja pressatut glitterit kivan erilaisia. Hohtavien sävyjen ainoa miinus on se, että ne ovat sen verran kosteampia, että jopa minulla ne tahtovat pitkän päivän kuluessa karata luomivakoon. Minähän en siis yleensä käytä luomivärinpohjustajaa ollenkaan. Tämä oli minulle nappilöytö! Palettiia voit katsoa vaikka täältä, linkittäisin mielelläni vaikka Cocopandalle kun sieltä ostan tuotteita usein itsekin, mutta Cocopandalla ei tätä nyt ole.
 
 
E.L.F Cosmetics HD Powder Soft Luminance on ollut yllättävän hyvä tuttavuus. Miten tämä listaus muuten näyttää siltä, että lähdettiin huonommasta parempaan päin..😅 Kyseessä on hienojakoinen, heleä irtopuuteri. Tässä on neutraali, todella vaalea ja hieman kellertävään taittava sävy. Tai siis ns. sävytönhän tämä taitaa olla, mutta minua ilahduttaa aina kun värittömissä puutereissa ei ole vaaleanpunaista kajoa, se nimittäin näkyy todella vaalealla iholla. Puuteri ei yllätyksekseni tunnu kuivalta ja sen heleys perustuu selkeästi helmiäiseen. Suorassa auringonpaisteessa kasvoni tuntuvat läheltä katsottuna kimmeltävän, mutta ei se minua varsinaisesti haittaa😂 Tykkään irtopuuterin suljettavasta välikannesta. Jäin ihmettelemään puuterista löytyviä pieniä, aivan kuin glitterpalasia, niitä ei tosin siirry kasvoille asti missään vaiheessa.

Viimeisenä vielä toinen kasvotuote, nimittäin I heart Revolutionin Rose Gold Hightlighter paletti. Ja kuulkaas, nyt loistaa sinne kuuhun asti. En ymmärrä, miten Revolution onnistuu näissä korostuspuutereissa, mutta se vain onnistuu. Paletissa on kaksi nappia, kylmä vaaleanpunaiseen taittava ja kylmähkö vaalea kulta. Napit ovat tiiviitä, mutta jo hennommallakin otteella nämä korostaa takuuvarman näkyvästi. Molemmat sävyt toimivat todella vaalealla iholla ja näitä pystyy kerrostamaan tarpeen mukaan. Paletin löydät esimerkiksi täältä. Käytän molempia myös säännöllisesti silmien sisänurkkiin, näissä on upeat sävyt!


Olen usein täällä puhunut, miten suosin edullisia tuotteita ja etsinkin jatkuvasti uusia ykköslöytöjä. Jos mietin, mihin meikkituotteeseen olen valmis sijoittamaan enemmän rahaa, on se varmasti meikkivoiteet. Niissä mielestäni hinta näkyy usein selkeimmin. Sen sijaan huulipunat ja ripsivärit eivät kuulu niihin, joihin laittaisin ensimmäisenä enemmän rahaa kiinni.
 
Missä sinä panostat tai pihistät? Mihin kannattaa satsata?


Rentouttavaa sunnuntaita💓