perjantai 17. lokakuuta 2014

Tämän viikon kynsileikit

Vaihdan lakkaa näin omien kynsien aikaan vähintään viikottain. Joka kerta on kova pohtiminen mihin suuntaan lähtisi tällä kerralla.
Minulla on uusi kynsilakkojen hamstrauskausi menossa. Muutossa,valitettavasti,jouduin jättämään niin paljon taakseni.

Päätin aloittaa hempeällä pohjavärillä.


En ole ikinä ennen kokeillut SinfulColorsin kynsilakkoja mutta ainakin ensituntuma merkkiin oli hyvä. Levittittyvyys ja kuivumisaika oli ihan ookoo. Sävy oli kauniin läpikuultava ja hennosti vaaleanpunaiseen hohtava. Tämän sävyn nimi on Social Ladder.


Wild&Crazyn Utopia on joskus aikoja sitten tarttunut mukaan Seppälästä. Syy tämän lakan käyttämättömyyteen on aina ollut pitkä kuivumisaika ja vähäinen peittävyys mutta tahdoin saada enemmän väriä pohjan päälle joten päätin kokeilla miten se käyttäytyy tuputtamalla. Tästä sävystä tulee jotenkin aina niin voimakkaasti Halloween koristelut mieleen,ihana!


Tuputtelemalla kuivumisaika pienenee mutta.. Ei vieläkään tarpeeksi väriä!


Noniin nyt alkaa jo olla räväkämpää! Barry M:llä on kivoja sävyjä laidasta laitaan,levittyvyys ja peittävyys ovat hyviä. Passion Fruitissa tykkään juurikin tän huutavasta väristä ja kiiltävyydestä! Kuivamisajassa olisi toivomisen varaa mutta tuputellessa se kuitenkin nopeutuu.

Jotenkin minusta vaan edelleenkin tuntui että jotain puuttuu. Päädyin siis laittamaan tämän kaiken päälle vielä jo entuudestaan mainitun Sally Hansenin Princess Cut:n.


Ja lopputulos olikin jo kiva!


En tiedä miten näin pieni asia voi jo piristää päivää mutta räväkät värit ja pieni kimallus toivat juuri sopivasti valoa tähän sateiseen ja harmaaseen päivään.
Katsotaan nyt mihin sitten lähdetään ensi viikolla.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti