perjantai 27. syyskuuta 2019

Näitä meikkivoiteita sekoitan juuri nyt ja kuinka peitän näppyjä

*pr-näyte


Heii!


Ajattelin kirjoitella teille tänään siitä, mihin meikkivoidekomboon olen ihastunut juuri nyt ja kuinka peitän satunnaiset näppylät.

Mieli karkaa jatkuvasti uusiin tuotteisiin, eikä ymmärrä sitten palata blogin puolella todella hyviksi havaittuihin tuotteisiin, tähän on tehtävä muutos nyt! Ja hei, saahan minulle aina kommenttiosiossa huudella, jos haluatte kuulla lisäkokemuksia jostain tietystä jo esitellystä tuotteesta tai jos tulee postaustoiveita mieleen.

Koska olen niin vaalea ja ihoni on keltapohjainen, olen kokenut hankalana metsästää itselleni juuri sitä täydellistä meikkivoidetta. Kirjoitin juuri jonkin aika siitä, kuinka sekoitan Makeup Revolutionin Banana-sävykorjaajaa meikkivoiteeni sekaan saadakseni siitä keltaisemman (täällä) ja senhän jo lukijani tietävätkin, että sekoitan vaalennustippoja meikkivoiteeni sekaan. Nyt olen kuitenkin koittanut kesästä asti käyttää hieman päivettäviä tuotteita ihollani, ettei meikkivoiteiden tummuusasteen kanssa tarvitsisi kikkailla, tokihan sitten kikkailen muuten.


Estee Lauderin Double Wear on jo klassikko, mutta se jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Itse tykkään siitä kuinka hyvin se kestää iholla valumatta tai liejuuntumatta, mutta en tykkää siitä miten sitä työstäessä on oltava nopea tai se alkaa "kurttuuntua pykimällä" ihon pintaan rumasti. Niinpä päätinkin yksi päivä kokeilla, pystynkö manipuloimaan meikkivoidetta niin, ettei sen kanssa olisi niin kiire, mutta että hyvät ominaisuudet silti pysyisivät. Päädyin sekoittamaan joukkoon pienen määrän Lumenen selkeän voidemaista mattameikkivoidetta ja pisaran essencen hohtotippoja* ja sinä se oli! Meikkivoidesekoitus levittyi meikkimunalla iholle vaivatta, sitä pystyi kerrostamaan ja jo työstettyyn kohtaan pystyi helposti palaamaan. Se silti kuivahti ihoon kiinni ja jäi ihoon tarttuneen nahkeaksi, eikä kestävyykään kärsinyt. Minulla on Double Wearista kellertävä 1N1-sävy, joka on kuitenkin hieman liian tumma, Lumenen 0-sävyn mattameikkivoide siis vaalensi sitäkin hieman samalla ja rintakehällä ollut ihoa päivettävä voide hoisi muut värierot. Pieni pisara essencen vaaleita hohtotippoja sen sijaan sai aikaan sen, että meikkipohja näytti eläväisemmälle eikä kuivan mattaiselle.

Tästä voidaankin sulavasti hypätä näppyihin. Totuttu tapa peittää ns. ihon virheitähän on joko jo meikkivoiteen alle, tai heti meikkivoiteen päälle ennen puuterituotteita. Meikkivoiteen alle levitettynä peiteaineethan tottakai sulautuvat paremmin ja meikkivoiteen päälle levitettynä pystyt itse helpommin säätelemään juuri kuinka paljon haluat pigmenttiä näpyn päälle. Minä olen itseasiassa jo useita vuosia toiminut toisin. Koen, että meikkivoiteen alle tai päälle levitetyt peitetuotteet liukuvat helposti pois aurinkopuuterin, poskipunan tai hohtopuuterin levityksen yhteydessä, joten työ tuntuu turhalta. Sen sijaan, peitän näpyt ihonsävyisillä kajal-kynillä kun meikki on täysin valmis. Kajalit liukuvat helposti, niillä on yksinkertaista peittää pieniäkin näppylöitä ja valmiin meikin päälle levitettäessä on helppo nähä koko kokonaisuus. Jos näppy osuu esimerkiksi aurinkopuuterin alle, jolloin iho on siitä kohdin huomattavasti tummempi, otan vanhanaikaisen vaahtomuoviaplikaattorin ja hipaisen sillä näpyn päälle tummempaa peiteainetta (esim peiteainehyrrissähän usein tulee useita erisävyisiä peiteaineita). Itselläni eniten käytössä on NYXin Wonder Pencil vaaleimmassa sävyssä, sen lisäksi hieman kuivempi essencen kajal sävyssä Silky Nude tai nyt viimeiseksi minulle kantautunut essencen kulmien korostukseen tarkoitettu jumbokynä*. NYX on sävyltään neutraalein, essencen jumbokynä taas kaikkein vaaleanpunaisin.


Minulle meikkipohja on ehdottomasti se tärkein osa koko meikkiä ja olen hionut vuosien saatossa viimeiseen asti tekniikkaa, joka sopii parhaiten omalle iholleni. Olen myös vasta viimeisen vuoden aikana huomannut, miten oikeanlainen kiinnityssuihkekin on tärkeä - ei välttämättä siksi että se tuo lisäkestoa meikkiin, vaan siksi että se kaunistaa meikkipohjaa.

Koetteko tälläiset postaukset mielenkiintoisina, tai luetteko mielellänne erilaisia vinkkejä?


Nyt haluan muistuttaa teitä, että sunnuntaina tulee ylimääräinen postaus ja siinä on teille arvonta💓 Siitä johtuen ensi viikolla postaukset tulevatkin vain tiistaina ja torstaina.



Rentouttavaa viikonloppua💓





 

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Malavan upea Heritage Color's-kokoelma

*pr-näyte


Heii!


Vuodenajat vaihtuvat vikkelään ja sehän tarkoittaa uutta kokoelmaa Mavalaltakin. Tällä kertaa Mavala toi meille upean Heritage Color's-kokoelman, joka osaksi muistuttaa minua jo joulustakin! Ei sen puoleen, ilmat on alkaneet olla jo niin viileitä, että talvihan tässä tulee mieleen muutenkin.


Kokoelmaan kuuluu yläkuvassa vasemmalta oikealle:
992 Walnut Grove* - Lämmin, cremelaatuinen tummanruskea. Yksi paksu kerros tai kaksi ohutta täyteen peittävyyteen.
990 Versailles* - Lämmin helmiäsikulta. Kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen.
993 Windsor* - Cremelaatuinen, hento vaaleanpunainen. Kokoelman kevyin pigmentissä, kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen.
989 Bergen* - Lämmin, cremelaatuinen tumma viininpunainen. Yksi paksu kerros tai kaksi ohutta täyteen peittävyyteen.
991 Quobec* - Lämmin helmiäispronssi. Kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen.
988 Santiago* - Viileä helmiäiskulta, tai enemmänkin ehkä beige. Kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen.

Olin yllättynyt Windsorin pigmentin keveydestä ja samalla siitä miten se on minulle oikeastaan täydellinen nudesävy! Helmiäissävyt eivät raidotu voimakkaasti ja näyttävät kauniilta yhdelläkin kerroksella, tosin silloin levittämisessä on oltava tarkempi tasaisemman lopputuloksen saadakseen.

Mavalalle totuttuun tapaan lakoissa on ohut sivellin ja ne kuivuvat aika nopeasti, Mavalan lakat kestävät minulla yleensä ainakin neljä päivää ennen kärkien lohkeamista.


Ja mitä siihen jouluisuuteen tulee, Bergen ja Versailles vierekkäin tuovat jo niin selkeää joulufiilistä!

Iskikö näistä jokin sinuun, meinasitko napata jonkin näistä sävyistä matkaasi jos se sattuu kohdalle?


Ihanaa päivää💓





 

maanantai 16. syyskuuta 2019

REN Bio Retinoid Anti-Wrinkle Concentrate Oil

*pr-näyte


Heii!


Tänään kurkataankin vähän vähemmän puhutun RENin Anti-Wrinkle Concentrate Oil*-öljyyn. Kyseessä on siis A-vitamiinia sisältävä, ihoa uudistava öljy. Älä säikähdä "anti-wrinkle"-termiä, A-vitamiinituotteista voi hyötyä moni ilman ryppyjäkin!


REN on tuotemerkkinä jäänyt minulle hieman etäisemmäksi. Olen aiemmin kokeillut merkin happokuorintaa ja tykännyt siitä, ihonhoitotuotteista en ole koskaan oikein kuullut mitään, joten niistä kiinnostuminenkin on jäänyt vähän enemmän miinuksen puolelle. REN on kuitenkin tunnettu tehokkaista tuotteistaan luonnollisilla ainesosilla ja lisäaineettomuudellaan, miksi näistä ei kirjoiteta enemmän?

A-vitamiini tai retinoidituotteet ovat kuitenkin suosiossaan huimassa nousussa ja olinkin innoissani kun bongasin RENiltä retinoidiöljyn. Kyseessä on öljysekoite, jossa on valmistajan mukaan luonnollista A-vitamiinia, se kosteuttaa, tasoittaa ja häivyttää pigmenttiläiskiä. Kerrataan nyt vielä, retinoidithan uudistavat ihoa ja ovat hyödyllisiä niin ikääntyvälle kuin epäpuhtaallekin iholle.


Ne tunnetaan myös ärsyttävyydestään. Olen törmännyt itse tähän mennessä vain muutamaan tuotteeseen, joka ei saa ihoa punoittamaan tai hilseilemään. Sillä olikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan, mitä oma ihoni tykkäisi tästä versiosta. A-vitamiinituotteitahan suositellaan käytettävän öisin ja aloittaen ensin harvemmilla käyttökerroilla.

Anti-Wrinkle Concentrate Oil on pakattu käytännölliseen pipetilliseen pulloon. Öljy on kellertävää ja tuoksuu hauskasti hedelmäteeltä. Koostumus on täyteläisyydessään keskiluokkaa - tämä on tehoaineidensa takia laitettava ihonhoitotuotteista ensimmäiseksi, joten laitan tämän päälle aina yövoiteen. Öljy levittyy iholle liukkaasti ja oikein annosteltuna (varsinkin kostealle iholle) imeytyy jättäen ihon samettiseksi.

Jo ensimmäisillä kerroilla tosin huomasin sen, iho tuntui kuivuvan ja hilseilevän. Minulle tästä siis tuli tuote, jonka teho näkyi upeasti ihohuokosissa, mutta joka ei sovellu tiheään käyttöön. Olen nimittäin tykännyt siitä, miten ihoni näyttää heleämmälle ja ihohuokoset suppeammille, sillä olenkin keskittänyt tämän käytön viikonloppusaunan jälkihemmotteluun.


Tuote on alunperin Cocopandalta, mutta nyt en sitä voi teille sieltä linkittää, mutta Cocopandan muut REN-tuotteet löydätte täältä.

Millaisiin tuotteisiin sinä luotat mitä tulee A-vitamiiniin, oletko löytänyt jo lempparin vai kahlaatko läpi aina vaan uusia tuotteita?


Aurinkoista päivää💓






 

perjantai 13. syyskuuta 2019

Haluatko helliä ihoa ja sielua? Kurkkaa Bernard Cassieren Suklaatuotteet!

*pr-näyte


Heii!


Seuraavana haluankin vinkata teille kahdesta herkullisesta tuotteesta, jotka ovat jo pitkään olleet minulla kokeiltavana, mutta joita olen jäänyt kuin varkain makustelemaan.


Chocolate Nutriprotective Cream* oli aivan erilaista, mitä olin kuvitellut. Kuvittelin jäykähköä, paksumpana levittyvää ravitsevaa voidetta ja tuubista tulikin keskipaksuvoide, joka levittyi iholle lähes emulsiomaisesti. Tämä voide on suunnattu normaalille ja reaktioalttiille iholle pehmentämään, kosteuttamaan ja auttamaan ihoa palauttamaan luontaisen hehkunsa.

Tämä antioksidanttirikas voide sisältää muun muassa kaakaouutetta, kaakaovoita ja sheavoita, se kuulostaakin juuri niin herkulliselta kuin mitä se on. Ensimmäisinä kokeilukertoina vierastin voiteen ohuutta, mutta sitten tajusin - tälläiset tuotteethan ovat oivia joko päiväkäyttöön tai tuotteita kerrostettaessakin! Tykkään puristaa voiteen tuubista kämmenelle, hieroa kämmenet yhteen ja painella voiteen kasvoille ja kaulalle. Tuotteen uskomattoman herkullinen suklaavanukkaan tuoksu leviää vienosti voidetta levitettäessä, mutta ei jää häiritsevästi ilmaan pyörimään.


Cocoa Beans Peeling* on juuri sellainen kuorinta, jota rakastan! Kuorinta-aine on täynnä pientä kuorivaa hitusta (tässä tapauksessa jauhetta kaakaopavusta), jonka lisäksi siitä löytyy plussana ihoa kuorivia entsyymejäkin. Kuorinta-aineeseen on myös lisätty kaakaovoita ja manteliöljyä pehmentämään kuorittua ihoa. Tämän kaakaoherkun koostumus on keskipaksua ja helposti tuubista ulospuristettavissa.

Kuorinta levitetään kostealle iholle, hierotaan kevyin pyörivin liikkein ihoon ja huuhdellaan pois. Halutessa kuorinnan voi jättää kasvoille viideksi minuutiksi pyörittelyn jälkeen tekemään taikojaan. Kuorinnan jälkeen iho tuntuu silkkiseltä, mutta ei kuivalta tai kiristävältä. Tälläiset kuorinnat on parhaita, joissa on selkeästi kuoriva teho, mutta jotka hoitavat myös ihon ravitsemisen! Olen tykännyt käyttää tätä niinä päivinä kun iho hilseilee, eikä tekstuuri tahdo tasoittua happotuotteilla. Aivan niin kuin saman sarjan voidekin, on tämä jo kokemuksena elämys. Toimiva koostumus ja tuoksu tuntuu ylelliseltä, naurahdin suihkussa huomatessani, että tuubin kyljessä lukee "Don't Eat Me"!


Sarjaan kuuluu myös sävyttävä suklaavoide ja suklaamoussenaamio, naamiosta onkin kirjoittanut ihana Keyword: Love-blogin Jonna.

Jos haluat kurkata lisäinfoa suklaatuotteista, löytyy sitä täältä.

Bernard Cassiere hoitolat löytyvät täältä.



Nautinnollista viikonloppua💓







 

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Benecosin uutuudet!

*pr-näyte


Heii!


Uutuustuotteet saavat aina innostumaan ja nyt olenkin intoillut Benecosin värikosmetiikan uutuuksista!


Aloitetaan Benecosin BB-voiteesta. Käsittääkseni itse tuote ei ole uusi, mutta siihen on saatu uusi sävy. Itsellenihän pohjameikkituotteet ovat aina enemmän tai vähemmän riski, olen iholtani niin vaalea että lähes kaikki pohjameikkituotteet ovat vaaleimmassakin sävyssä minulle liian tummia. Merkin BB-voiteeseen kuitenkin tuli sävy Porcelain*, joka istuu minulle yllättävän hyvin. BB-voidehan on yleensä matalapigmenttinen päivävoidemainen tuote, siitä syystä se on helpompi häivyttää vaikkei sävy olisikaan aivan täydellinen. Porcelain on pohjasävyltään neutraali, kerrankin vaalein sävy ei ole selkeän vaaleanpunainen! Kuten moni muukin luonnonkosmetiikan meikkipohjatuote, vaatii tämä hieman työstämistä. Itse koin levittämisen onnistuvan parhaiten sormin ihoon hieroen. Pinnasta ei tule mattainen vaan itselläni selkeän kuultava. Pientä tummumista huomasin tuotteen kuivuessa, en kuitenkaan mitenkään hälyttävästi.

Benecosille tuli myös Natural Face Primer*-pohjustaja. Nokalliseen pulloon pakattu pohjustaja on aika juoksevaa, emulsiomaisen geelimäistä. Kyseessä ei ole ihoa mattapintaistava tai blurraava pohjustaja vaan lähinnä kosteuttava. Pohjustaja levittyy ihoon liukkaasti ja ohuena jättäen iholle nahkeahkon tunteen. Kokisin, että jos ihosi on rasvoittumiseen taipuva, et välttämättä tarvitse meikkipohjan alle muuta hoitotuotetta. Pohjustajasta löytyy muun muassa aloe veraa.


Sitten siihen monia kutkuttaneeseen, Benecos toi nimittäin markkinoille myös tyhjiä paletteja, joihin voi itse koota omannäköisensä paletin! Paletiin voi valita niin kasvotuotteita kuin silmämeikkituotteitakin, itse halusin kolme kasvomeikkinappia. Voit valita omasi ilmeisesti 12 luomiväristä, neljästä puuterista, kahdesta aurinkopuuterista, kolmesta poskipunasta, kahdesta korostuspuuterista ja yhdestä varjostussävystä. Omaan palettiini valitsin varjostussävyn sävyssä Ash Contour*, poskipunan sävyssä Peach Please* ja korostuspuuterin sävyssä Gold Dust*. Napit tulevat pienissä pahvisissa kuorissaan ja ne painetaan napakasti palettiin. Mikä parasta, isommat napit ovat vain noin vitosen ja pienemmät neljä euroa!

Ash Contour on nimensäkin mukaisesti tarkoitettu varjostusten luomiseen ja se onkin mattainen, viileä sävy. Myös mattainen on paahteisen terrakottainen Peach Please, olen näihin tutustunut vasta varovasti, koska molemmissa nimittäin riittää pigmenttiä! Viimeisenä tulee paletin korostuspuuteri, joka on koostumukseltaan muita rouheampi, mutta todella hohtava - tykkään levittää tämän ensin siveltimellä iholle ja hieroa vielä sormin paikalleen.

Alapuolella olevissa kuvissa vasemmanpuolimmaisessa on käytetty Benecosin BB-voidetta, lisätty silmien alle peiteainetta ja puuteroitu meikkipohja. Oikeanpuolimmaisessa on käytetty toisen merkin aurinkopuuteria, mutta varovasti sipaistu Benecosin varjostussävyä, poskipunaa sekä korostuspuuteria. Korostan sävyä varovaisesti, kaikissa riittää nimittäin tehoja vaikka pienelle kylälle!


Olin todella positiivisesti yllättynyt näistä Benecosin uutuuksista. Kasvomeikkinapit olivat laadukkaita ja pigmenttisiä, jopa karkeampi korostuspuuteri näyttää upealta iholla! Kiitokset ovat myös ehdottomasti paikallaan Benecosin BB-voiteen uudesta vielä vaaleammasta sävystä, ehkä itsekin pääsen paremmin niiden makuun. Ja onhan se nyt mainittava, Benecosin hinta-laatu-suhde on todellakin paikallaan, onhan kyseessä vielä luonnonkosmetiikkamerkkikin.

Oletko itse törmännyt näihin uutuuksiin tai jopa ehtinyt niitä kokeillakin?


Ihanaa päivää💓




 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Energiaa iholle - Balmyou Kahviöljy

*pr-näyte


Heii!


Niin kuin varmasti jo tiedätte, tykkään kokeilla tuotteita rauhassa ja sitten jakaa ajatukseni teidän kanssanne. Näin kävi myös Balmyoun Kahviöljyn* kanssa, öljy on nyt ollut minulla käytössä enemmän ja vähemmän puolisen vuotta.


Balmyoun kahviöljy on ainoa euroopan markkinoilla oleva puhdas kahvipavuista puristettu öljy. Kahviöljy on puristettu paahdetuista, ugandalaisista arabica-kahvipavuista ja on väriltään läpikuultavan ruskeaa, tuoksu muistuttaa itseäni lähinnä käytettyjen kahvinporojen tuoksua.

Kahvihan on yleisesti ottaen tunnettu kofeiinistaan ja sen vaikutukset näkyvät myös tässä tuotteessa, kofeiini lisää pintaverenkiertoa ja laskee turvotusta. Öljystä löytyy luontaisesti myös hoitavia linoli- ja öljyhappoja. Aikuiselle iholle suositeltua tuotetta neuvotaan käytettävän monin tavoin - sen sanotaan sopivan käytettäväksi seerumina, silmänympärysiholle tai voiteen sekaan. Itse olen kokeillut sitä kaikilla mainituilla tavoilla, sekä vielä käytettynä viimeisenä tuotteena muiden tuotteiden päälle.


Ensimmäinen asia minkä haluan tästä sanoa, on sen ihana täyteläisyys. Öljy tuntuu jo sormien välissä paksummalta ja levittyykin kasvoille parhaiten painelemalla kuin liu'uttamalla. Juurinkin täyteläisyytensä takia annostelussa kannattaa olla tarkka - itse tiputan lasipipetillä kämmenkuppiin korkeintaan kuusi tippaa, hieron kädet vastakkain ja painelen öljyn kasvoille sekä kaulalle.

Olen kokenut öljyn ravitsevaksi, rauhoittavaksi, mutta myös samalla ihoa kirkastavaksi. Kofeiini antaa iholle juuri sopivasti potkua, että iho näyttää ja tuntuu heleämmältä. Yllättävintä oli miten hyvin tämä tosiaan sopikin silmänympärysiholle täyteläisyydestään huolimatta, oma sy-alueeni on aina niin kuiva että se on rakastanut tätä!


Balmyou oli minulle täysin tuntematon tuotemerkki ennen tähän tuotteeseen tutustumista, kovin montaa tuotetta ei merkiltä löydykään.

Muihin merkin tuotteisiin voit tutustua esimerkiksi täällä.


Ihanaa uutta viikkoa💓







 

perjantai 6. syyskuuta 2019

Paluu vanhaan - hieman kynsiä!

*pr-näyte


Heii!


Olen alkanut pikkuhiljaa muodostaa rutiinia instan puolelle, että julkaisen sinne lähes joka sunnuntai kuvat kynsistäni seuraavaa viikkoa varten ja tajusin, etten ole aikoihin kirjoitellut teille tänne ihan muuten vaan kynsijuttuja! Niinpä halusinkin nyt julkaista tännekin puolelle neljät kynsikuvat ja ajatuksia niihin käytetyistä lakoista.


Ylävasemman väriyhdistelmä syntyi vahingossa. Halusin jotain hempeän minttuista ja ajattelin, mikä ettei sitten violitahtavan harmahtava siihen kaveriksi! Mavalan Cortina* ja Naive Mint* ovat molemmat laadukkaita creme-laatuisia lakkoja ohuilla sudeilla. Pärjään näiden kanssa yhdellä paksulla kerroksella, jos et halua kikkailla, laita kaksi. Itselläni Mavalan lakat pysyvät hyvinä päällyslakan alla noin viitisen päivää, sen jälkeen kynsien reunat alkavat pikkuhiljaa lohkeilla.

Yläoikean Orlyn Breathable-sarjan Happy&Healthy* on aivan överi barbilakka! Sävy on luonnossa huomattavasti kirkkaampi. Breathable-sarjan lakat ovat nimensäkin mukaisesti tarkoitettu hengittävämmiksi ja sen takia koostumus on erilainen normaalia ajatellen. Pullossa on kapea sivellin ja tämä olisi tarkoitus laittaa paljaalle kynnelle, mutta itse koen tämän pysyvän parhaiten alus- ja päällyslakan kanssa, kahdella kerroksella käytettynä. Vaikka kuvissa näkyvien Mavalan ja Ciaten lakat ovat ohuita, on tämä niihinkin verrattuna vielä ohuempaa. Tämä Orlyn lakka kestää itselläni vähän huonosti, taisin saada ensimmäisen lohkeaman kolmannen päivän kohdalla.

Alavasemman lakkauksissa halusinkin sitten kokeilla essencen kynsitarroja. Valitsin tarrojen kaveriksi kaksi hyvin klassista creme-sävyä, vaalea on the naked truth ja kaakaonsävyinen maybe baby. Ciaten lakoissa on leveä sivellin. Levitin molempia kaksi ohutta kerrosta ja annoin kuivua, jonka jälkeen asettelin pinsetillä tarrat paikoilleen. Essencen tarrat ovat yllättävän ohuita ja napakasti tarttuvia, muistin kuitenkin kaikkien tarrojen kestävän paremmin päällyslakan alla. Päällyslakan levitettyäni tarrojen päädyt meinasivat alkaa nousta, mutta kestivät sitten lakan alla kuitenkin. Vaihdan lakkani aina sunnuntaisin ja kaikki tarrat kestivät kokonaisina kynsilläni koko viikon. Ciaten lakat ovat kestävyydessään itselläni suunnilleen Mavalan luokkaa.

Viimeisenä vanha rakkaani, Sally Hansenin creme-laatuinen Rose Rum. Minulla on useita Hansenin Insta-Dri-sarjan lakkoja ja rakastin niitä vuosia sitten tulisesti. Tässä kohtaa onkin hyvä huomata että sanoin vuosia sitten - nämä lakat ovat nimittäin lähemmäs seitsemisen vuotta vanhoja ja edelleen täysin kunnossa! Huomaan kuitenkin koostumuksen olevan hieman paksumpaa ja lakkaa on hyvä levitää kaksi kerrosta täydelliseen raidattomuuteen. Muistelen Insta-Dri-lakkojen olevan suht kestäviä, joten vanhuudesta taitaa kieliä myös se, että lakka alkoi neljännen päivän kohdalla lohkeilla isompina paloina kärjistä pois sen sijaan että se lohkeisi pieninä sirppeinä.


Olin jotenkin aivan unohtanut, miten tykkään kirjoitella kynsilakoista! Aiemmin kirjoittelin lakkailuistani jatkuvasti, miltä teistä tuntui tälläinen paluu vanhaan? Tai teille uudemmille lukijoille, kiinnostaako lakkailut?


Rentouttavaa viikonloppua💓





 

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Batisten ihanan viettelevä kausituoksu - Tempt

*pr-näyte


Heii!
 

Ai että Batiste, tuo kuivashampoomaailman klassikko. Batisteen verrataan helposti muita kuivashampootuotteita ja sitten siihen sorrutaan aina vaan takaisin, täytyy sanoa että samalla tavalla tunnen itsekin. En ole koskaan kokeillut Batistea voittanutta enkä tiedä tuleeko sellaista koskaan vastaankaan.


Batistelta tulee vuosittain kausituoksuja markkinoille ja oma suurin rakkauteni on tähän mennessä ollut vuoden 2017 kausituoksu Rose Gold, joka nyt ilmeisesti onkin ilmestynyt markkinoille takaisin. Kausituoksuissa sisältö on muuten samaa luotettavaa Batiste-laatua, tuoksut vain vaihtuvat. Rakastamani Rose Gold on tuoksultaan "perusbatisteen" verrattaessa syvempi ja naisellinen sekä selkeän parfyyminen. Nyt sille tulikin sitten kova kilpailija, nimittäin Tempt*.

Tempt on tuoksuyhdistelmä orientaalisista ja puisista nuoteista, lisänään ruusuinen sydän. Tuoksukuvaus onkin itseasiassa täydellinen, tuoksu on täyteläinen, pyöreä ja selkeän makea. Täyteläisemmässä kuivashampootuoksuissa on myös se positiivinen puoli, että se häivyttää päänahan ummehtuneen hajun täysin, se on itselleni ainakin yksi ällöttävimmistä asioista likaisissa hiuksissa. Kuitenkin, vaikka Tempt on tuoksuna syvempi, ei se silti jatkuvasti leijaile nenään - tosin tuoksuttomuutta arvostaviin paikkoihin en tätä välttämättä laittaisi. Sanottakoon vielä, tämä on itselleni yksi Batisten tuoksuyhdistelmistä, jota voisi kuvitella käyttävänsä hajuvetenä!


Batiste on jo kruununsa ansainnut kuivashampoorintamalla, olenko ainoa, joka on ajatellut mitähän seuraavaksi?


Ihanaa päivää💓




 

maanantai 2. syyskuuta 2019

Bearelin punaiset herkut

*pr-näyte


Heii!


Bearelhan on tunnettu herkullisista korealaisista tuotteistaan ja tänään halusin esitellä teille kaksi. Holika Holika on merkkinä useammille jo tutumpi, Frudia ei ollut tuttu minullekaan. Frudialla on muitakin ihanan hedelmäisiä tuotteita, joten ne kannattaa muutenkin kurkata!


Holika Holikan Seed Blossom Moisturising Cleansing Oil* on ollut todella miellyttävä kokemus. Kuivalle ja herkälle iholle suunnattu puhdistusöljy on pakattu isoon pumppupulloon, josta sitä on helppo annostella. Öljy on koostumukseltaan ohutta ja liukkaasti iholle levittyvää, se poistaa hyvin tiukemmassakin olevan meikin ja emulgoituu iholta pois veden kanssa huuhdellessa. Huuhtelun jälkeen iho tuntuu puhtaalta, mutta silti joustavalta. Tuoksuttelin öljyä useamman kerran ennen kuin sain siitä sen enemmän kiinni, minua tuoksu muistuttaa kirsikasta, vaikkakin todella mietona.

Puhdistusöljyhän on tarkoitus levittää kuivaille iholle, pyöritellä sillä esimerkiksi meikki irti ja sitten huuhdella. Tehokkaamman puhdistuksen iholle saa, kun pyörittelee puhdistusöljyä iholle minuutin verran.


Frudian Pomegranate Nutri-Moisturizing Cream In Mist*-kasvosuihke onkin hauska. Nimestä päättelin kyseessä olevan ravitsevampi kasvosuihke ja se onkin vähän kuin kaksifaasinen - pullon yläosassa kelluu muutaman sentin voidemainen kerros. Suihke tässä on runsaammanlainen, tuoksu on todella miellyttävän mieto.

Kun tutkailin sisältöä vähän tarkemmin, kävi suihke vielä mielenkiintoisemmaksi. Ainesosista löytyy reippaasti granaattiomenanuutetta ja erilaisia kasviöljyjä. Koostumuksen voisi kuvitella olevan raskas kun huomaa, että suihkeestä löytyy muun muassa aprikoosin-, greipin-, mangon- ja viinirypäleensiemenöljyjä, mutta öljyt ovat ainesosalistalla hieman alempana, joten koostumus pysyy kevyempänä. Suihke kuitenkin tuntuu ihoa pehmentävältä ja odotan innolla että pääsen tätä suihkuttelemaan ilmojen viilentyessä.


Mitä enemmän olen korealaisia tuotteita kokeillut, sitä enemmän niistä on jäänyt minulle mieleen muutama seikka. Tuotteista löytyy usein reilumman kokoiset pakkaukset, herkulliset ulkoasut ja miedommat tuoksut. Puhdistusöljyssäkin tämän huomasi 300ml pakkauksesta, en tiedä olenko koskaan törmännyt niin suureen pakkaukseen puhdistusöljyissä!

Siihen liittyen voisinkin kysyä, mikä on sinun suosikkisi puhdistusöljyissä?



Ihanaa päivää💓