perjantai 24. joulukuuta 2021

Kauneusbloggaajien Joulukalenteri - Luukku 24

 Heii ihanat💓


Vaikka joulu hiipi niin varkain, on jouluaatto nyt täällä. Olen itse kipuillut tänä vuonna joulufiiliksen kanssa, mutta päätin olla itselleni armollinen - otin aikaa itselleni ja tein juuri niitä joulujuttuja, jotka tuntuvat minusta hyvältä ilman minkäänlaista suorittamista.
 
En pystynyt väkisin vouhottamaan ja puuhaamaan. Ripustikin sitten vain punaiset verhot, lisäsin jouluisia tekstiilejä kotiin ja kauniin jouluiset kupit keittiöön. Tein rakkaimmille joulukortit ja hankin pienet joulumuistamiset. Kaiken minulle kruunasi jouluntuoksuissa palava tuoksukynttilä.

Olethan siis myös itsellesi hellä ja lempeä. Jos joulu ei tunnu hyvältä tänä vuonna, on se ihan ookoo. Joulufiilistä ei voi pakottaa, eikä se sieltä myöskään itseä rankaisemalla tule. Nauti glögistä ja tunnelmasta, anna mielelle tilaa.
 

Haluan muistuttaa teitä vielä Kauneusbloggaajien Joulukalenterista ja sen luukuista, kaikki luukut löytyvät tämän linkin takaa ja jos sinulla on aikaa, niissä riittäisikin sitten lueskeltavaa lempeinä joulun pyhinä💓 


Lämmintä Joulua💓
 
 
 
 
 

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Soap&Glory Lykolla!

 Heii ihanat!

Tulin tänne ihan varta vasten teille ilakoimaan, että huomasin Soap&Gloryn olevan Lykolla myynnissä :) Itsehän en ole mikään suuri verkkoshoppailija, mutta täytyy myöntää sieluni pehmenneen, kun huomasin nämä aiemmin Bootsista ostamani tuotteet olevan helposti tilattavista Lykolta.
 

Eksyin Lykon sivuille muutenkin vähän niin kuin vahingossa. Minun oli pakko tilata muutamia tuotteita verkosta, koska niitä ei ole kivijalkakaupoissa saatavilla, joten voittekin kuvitella sen riemun, kun törmäsin näihin aivan sattumalta. Soap&Glory on tunnetuin vaaleanpunaisesta tuotesarjastaan ja varsinkin siitä löytyvästä käsi- ja jalkarasvasta. Olen itsekin kokeillut merkiltä vaikka mitä vuosien saatossa ja jos jotain voisin Suomeen toivoa, olisi se Soap&Gloryn joulukalenteri ja joulupakkaukset!

Minun nenääni Smoothie Star-sarja on tuoksultaan pähkinäisen makea ja pohjaltaan hieman vaniljainen. Tuoksusta löytyykin pistasipähkinää, mantelia ja sitä niin ihanan tuttua vaniljaa. Ihoon vaahdottaessa se tosin muuttuu selkeästi nuoteiltaan saippuamaisempaan suuntaan. Suihkugeeli on massiivisessa puolen litran pönikässä ja se onkin yksi piirre mistä olen tykännyt Soap&Gloryssä jo Englannin aikoinani - nämä isot pakkauskoot! Suihkugeelin sanotaan olevan kosteuttava, mutta en koe minkään vaahtoavan pesutuotteen oikein onnistuvan siinä. Smoothie Star-sarjaan löytyy Lykolta vartalovoide, kuorinta-aina ja vartalovoi, mutta siitä löytyy todellisuudessa myös ainakin vartalosuihke.
 
 
Minä olen ehdottomasti pienten ilojen ihminen ja sillä tämän merkin löytyminen lähempää toikin minulle iloa. Asuin Englannissa joitain vuosia ja nostalgisena ihmisenä kaipaan sinne hirveästi jatkuvasti (vaikken enää sinne muuttaisikaan), sillä onkin ihana saada pieni pala Englantia ja sen muistoja tänne :)

Soap&Gloryn tuotteita voit tutkailla täältä.


Ihanaa uutta viikkoa💓
 
 
 
 
 
 

perjantai 10. joulukuuta 2021

Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2021 - Luukku 10 - Helppo vinkki joulukynsiin

Heii ihanat!

En ole nyt tainnut olla muutamaan vuoteen kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa mukana, mutta tänä vuonna halusin osallistua joulumielen luomiseen💓

Olen usein jouluna puuhannut teille arvontaa, mutta tänä vuonna joulukalenterista löytyy jo tähän mennessä niin upeita juttuja, että jätetään arvonta vähän tuonnemmaksi :)

 
Kaikki luukut löytyvät linkattuina LinkTreestä ja ihanasta bannerista on ollut vastuussa äärimmäisen lahjakas Hannamaria 💓 Yhdeksännen päivän luukku aukesi vanhassa suosikissani Keyword: Love-blogissa ja yhdennentoista päivän luukku aukeaa Ilona's Makeup Bag-blogissa.
 
Tänä vuonna halusin vinkata äärimmäisen simppeleistä, joulutunnelmaan sopivista kynsistä, jos siis sinun jouluusi valmistautumiseen kuuluu myös huolitellut kynnet :)
 
 
Koko kynnen peittävät kynsitarrat kuuluvat tuoteryhmänä niihin, joiden kunnolla toimimiseen en olisi ikinä uskonut ennen kuin kokeilin niitä itse. En pitänyt mitenkään mahdollisena, että kynnet ihan oikeasti pysyisivät hyvinä useita päiviä!

Näiden paikalleen laittamiseen ei tarvita muuta kuin puhtaat kynnet ja mukana tuleva viila. Kynsiin valitaan sopivan kokoiset tarrat (ennemmin liian kapeat kuin liian leveät), tarrat painetaan kynsiin kiinni ja kynnen kärjen jälkeen ylimenevä osa viilataan pois. Halutessa näiden päälle voi levittää myös päällyslakan ja laitoinkin sen itse ihan sen takia, että sain kynsitarrojen sivut paremmin "sinetöityä" kynteen kiinni.

Poistaminen käytännössä katsoen yhtä simppeliä. Tarra nostetaan kynnen pinnasta ylös pieni osio kerrallaan ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Tarrat alkoivat nousta reunoilta minulla noin viidennen päivän kohdalla (huom! kesti ennen tätä esimerkiksi useat hiuksien pesut) ja silloin poistinkin ne. Kynsiin jäi lähinnä hieman nahkea pinta, mutta se lähti kynsilakanpoistoaineella puhdistamalla.

Jos normilakat kestävät sinulla huonosti, mutta et halua käydä pelaamaan liimattavien kynsien kanssa esimerkiksi yhtä iltaa varten, saavat nämä minulta täydet suositukset! Tarroista löytyy kivan näyttäviäkin versioita :)

Kynsitarroja voit kurkkailla esimerkiksi täältä, itsehän valitsisin Spiced Wine-tarrat jouluksi🙈


💓Lempeää joulun odotusta💓
 
 
 
 
 

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Kuivan ihon suihkutuotteet marketista

Heii ihanat!

Näin ilmojen rytinällä kylmetessä halusin mainita teille muutamasta suihkutuotteesta, jotka ovat olleet minulle näin kuivaihoisena hyödyllisiä. Nyt vasta huomasin, että läjästähän löytyy kaksi Doven tuotetta - mikä lienee kertoo siitä, että useat Doven tuotteet ovat sopivia kuivaihoisemmillekin :)
 
 
Otetaan ensin nämä suihkuvoide-tyyliset tuotteet. Ensimmäisenä onkin Doven suihkuvoide. Sensitive Care on hajusteeton, mutta ei suinkaan tuoksuton. Usein hajusteettomissa tuotteissa on hyvin mieto raaka-aine tuoksu, tässä koen sen aika voimakkaaksi. Puhdistusvoide kuitenkin pesee hellävaraisesti ja vain hieman vaahdoten, joten iho ei hermostu puhdistamisesta. Raaka-aine tuoksu tässä jakaa aivan takuulla mielipiteitä, mutta tykkään tästä varovaisen pesutehonsa ja hajusteettomuutensa takia. Tykkään pitää hajusteetonta pesutuotetta kylppärissä niitä päiviä varten, kun ihoni on ekstra vihainen. Voisin itseasiassa kirjoitella teille enemmänkin hajusteettomista tuotteista lähiaikoina, sillä työkaverini on hajusteyliherkkä ja olen joutunut töitä varten kokeilemaan vaikka minkälaisia hajusteettomia tuotteita. Siedätkö itse tuoksuja?

Seuraavana on varmasti monen suosikkilistalle päässyt Dermosilin Vitamin E suihkuvoide. Minä tykkään Dermosilin valikoimasta ja erityisesti merkin perustuotteista, suihkutuotteet kuuluvatkin niihin. Plus hei kaikki ne ihanat kausituotteet, joulua odotan aina erityisesti! Suihkuvoide ei vaahtoa, mutta liukuu iholla liukkaasti eikä jätä ihoa ollenkaan kuivan tuntuiseksi. Dermosilin tuotteiden tuoksut eivät ole yleensä voimakkaita ja tässäkin tuntuu vieno (ehkä omenan?) tuoksu. Ainoa miinus tulee pakkauskoosta, riittoisammaksi tämän tekisi suurempi pullo. Suihkuvoiteisiin kannattaa jokaisen kuivaihoisen tarttua, sillä se jo vaahtoamattomuus itsessään vähentää pesun kuivattavuutta.
 
 
Seuraava tuote on tuskin kenellekään yllätys, joka on seurannut minua yhtään pidemmän aikaan. Eihän tämä nimittäin olisi minun listani, jollei siltä löytyisi suihkuöljyä. Markettipuolelta löytyy kahta edullista suihkuöljyä, tämä ja sitten Nivean versio. Tässä on Niveaa enemmän tuoksua, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Suihkuöljyt eivät yleensä niinkään vaahtoa, vaan leviävät öljymäisen liukkaasti iholle ja emulgoituvat pois maitomaisena joutuessaan kosketuksiin veden kanssa. Jotkin suihkuöljyt jättävät selkeän öljyisen pinnan (esimerkiksi Joik), mutta tämä jättää ihon huuhtelun jälkeen vain pehmeän tuntuiseksi.

Viimeinen onkin sitten hieman villikortti, nimittäin Lidlin oman merkin Cienin suihkussa käytettävä "vartalonhoitoaine". Kyseessä on siis vartalovoide joka levitetään iholle suihkussa, annetaan hetki olla ja huuhdellaan pois. Näitähän on ollut markkinoilla millon milläkin merkillä ja ne ovat usein kadonneet yhtä nopeasti kuin ovat ilmestyneet. Jos siis haluat kokeilla tätä, kannattaa piakkoin kipittää omaan Lidliin😂 Itsehän siis rakastan näitä palavasti ja aina kun uudelle merkille on ilmestynyt tälläinen tuote, olen ensimmäisenä jonossa huutamassa. Koostumus Cienin versiossa on paksua, mutta esimerkiksi lainkaan öljyiseksi en tätä kuvaisi. Kosteuttavuutensa puolesta tämä toimii minulla paremmin lämpimämpinä kuukausina - tälläisiin pakkasiin voide on aivan liian kevyt. Vinkkinä kuitenkin, jos haluat tälläisestä tuotteesta tuhdimman, voit itse lisätä purkkiin vartaloöljyä sekaan. Näin siitä jää huuhtelunkin jälkeen selkeästi ravitsevampi kerros iholle. Tuoksu tässä on jotenkin hyvin perusvoidemainen, mutta ei hirveästi iholle jäävä.

 
Kaikki listan tuotteista ovat alle viisi euroa, eli ne käyvät hyvin pienempäänkin budjettiin. Suihkutuotteissa en yleensä panosta kalliimpiin merkkeihin, vaan yritän löytää suosikkeja edullisimmilta merkeiltä.

Onko sinulla suositusta minulle kuivan ihon suihkutuotteista?
 
💓Haluan huikata vielä, että muistakaa kytistellä Kauneusbloggaajien Joulukalenteria, oma luukkuni aukeaa 10. päivä💓


Lempeää uutta viikkoa ja kaunista Itsenäisyyspäivää💓