perjantai 28. kesäkuuta 2019

Pirteät tuotteet kesäpesuun!

Heii!


Formula 10.0.6 on minulle hieman tuttu jo vuosien takaa, mutta nyt valikoima on alkanut laajentua oikein kohinalla. Siinä missä ennen olin nähnyt merkin ihonhoitotuotteita, näkyy merkillä nyt myös vartalonhoitotuotteita.

Tänään tutustellaankin tähän pinkkiin kaksikkoon!


Formula 10.0.6 Smooth Me Over Moisturizing Body Wash* on pakattu isoon, 300ml tuubiin. Suihkugeelin luvataan olevan hellävarainen ja ihoa pehmeästi pesevä. Geeli on kauniin helmiäshohtoista, mutta tuubista aika jouhevasti ulos tulevaa, puristelkaa siis pakkausta varovammin. Tuoksukuvauksen koin aika mielenkiintoiseksi, tämän sanotaan tuoksuvan kookokselle ja greipille - kookos on usein kaiken alleen syövää, joten mietin, millainen tuoksu täällä voisi olla vastassa. Tuoksu on kuitenkin hyvin "epäkookosmainen", tästä puuttuu se ällömakeus ja voimakkuus, kun sitä on greippi vähän toppuuttelemassa. Tuoksultaan tämä on siis todella onnistunut ja herkullinen! Miten sitten se hellävaraisuus? Voin kyllä allekirjoittaa tämän. Suihkugeeli vaahtoaa maltillisesti ja jättää iholle aivan kuin liukkaamman, pehmeän pinnan jo huuhdellessa. Sopii siis hienosti kesäpesuihin, jos ihoaan on hikisyyden takia pestävä useammin.

Wipe Your Face Off Make-Up Removing Facial Wipes* ovatkin nimensä mukaisesti puhdistusliinoja. Liinojen sanotaan sopivan meikinpuhdistukseen tai sitten vaan kasvojen puhdistukseen muuten. Itsehän en yleensä puhdistusliinoja käytä meikinpuhdistukseen vaan lähinnä aamupuhdistukseen esimerkiksi reissussa. Näistä löytyy muun muassa greippiä, omenaa ja kamomillaa - puhdistuslappujen sanotaan puhdistavan ja kuorivan ihoa hellävaraisesti. Ensimmäisenä on sanottava, nämä ovat IHANAN KOSTEITA! Usein puhdistusliinat ovat juuri ja juuri kosteita, nämä ovat selkeästi märempiä. Tuoksu tässä kallistuu todella vienosti sinne omenan puoleen, tuoksu on kuitenkin niin mieto, että raaka-aineiden oma tuoksu tulee siitä läpi. En koe näitä ihoa kuivattavana vaan ennemminkin raikastavana, iho ei huuda välittömästi rasvaakaan.


Se on jännä miten nopeasti voi romuttua oma ajatusmaailma ns. nuortensarjasta. Formula 10.0.6 tuotteiden ulkonäköhän on värikäs, leikkisä ja "nuori", sisältö näissä on kuitenkin laadukas eikä mitenkään "ensituotteisiin" rinnastettava. Varsinkin näistä tämä kosteuttava suihkugeeli oli sellainen, jota on ehdottomasti saatava lisää!

Formula 10.0.6-merkin tuotteita löytyy muun muassa Stockmannilta.


Rentouttavaa viikonloppua💓


















*pr-näyte

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Tämän hetken edulliset kosmetiikkasuosikit

Heii!


Mites olisi pitkästä aikaa edulliset värikosmetiikkasuosikit?


Aloitetaanpa vaikka Catricen upealla, lasipulloisella Fix&Care Spray-kiinnityssuihkeella. Tästä on kirjoittanut jo muutama muukin (esimerkiksi better nail day) blogiinsa! Mielenkiintoisen tästä tekee, että kiinnistyssuihkeesta on useita eri tuoksuja ja se on tosiaan pakattu lasiseen, ylellisen oloiseen pulloon. Minulla tuoksuna on Blossom, hennon kukkainen tuoksu. Mitä itse nesteeseen tulee, koen että se sulauttaa meikin kauniisti ihoon, varsinkin jos ihosi on pintakuiva ja tahtoo jäädä jauhoisen näköiseksi. Suihke tulee voimakkaana ja aika märkänä, silti tämä ei ole koskaan pilannut meikkiäni kunhan olen suihkutellut suihkeen ennen ripsaria. Meikin kestoon tämä ei itselläni niin vaikuta, mutta se miten kauniiksi tämä kasvomeikin jättää, on saanut harkitsemaan toisen pullon ostamista ennen kuin nämä häviävät. Mietin, olisikohan tässä glyseriiniä, iho kun voi jäädä nahkeaksi tätä reilummin suihkutettaessa.

Sen vierestä löytyykin toinen meikinkiinnityssuihke, Makeup Revolutionin Glow Fix. Nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, ettei tämä jätä sen suuremmin "hohtavaa pintaa" vaikka tästä micaa löytyykin. Tämäkin sulauttaa meikin kauniisti ihoon, mutta antaa sen lisäksi omalle meikilleni myös jonkin verran kestävyyttä. Tähän ei ole lisätty tuoksua joten tässä on selkeä raaka-aine tuoksu. Suihke tässä ei ole aivan yhtä märkä kuin Catricella, tosin tämä heittää silloin tällöin isompia pisaroita joukossa, mutta ne on helppo taputella ihoon sotkematta meikkipohjaa. Kokisin tämän olevan hieman rasvoittuvamman ihon ystävä, koen koostumuksen sen verran tujummaksi.


Porukasta löytyy toinenkin Catricen tuote josta Kivipuuterikin kirjoitti jonkin aika sitten, nimittäin Glow Illusion-hohtava kiinnitypuuteri. Tämä on siis jonkin verran ihoa kaunistava, pehmeästi hehkuva puuteri. Tämä ei näytä överiltä, vaan nimenomaan tuo eloisuutta esimerkiksi mattaiseen pohjaan - itsehän suosin mattaisista pohjaa, mutta en halua sen kuitenkaan näyttävän kuivalta. Sävy tässä taittaa vaaleanpunaiseen/persikkaiseen ja itse todella vaaleaihoisena en levittäsi tätä suoraan kostean meikkivoiteen päälle, koska silloin todennäköisesti tämä tummentaisi meikkipohjaakin, vaan vasta kevyen puuteroinnin päälle tuomaan hohtoa. Mietin, onkohän tämä sama tuote kuin se Essencen kivipuuterina oleva kiinnittykseen tarkoitettu "hohtopuuteri", mutta vain eri muodossa? Kyseessähän on sisarmerkit.

Kuvassa näkyvä peiteaineputkilo onkin sitten Makeup Revoltionin Conceal&Correct-peiteaine sävyssä Banana. Tätä Makeup Revolutionin peiteainetta on kehuttu paljon, se peittää hyvin ja kuivahtaa ihoon, nyt en kuitenkaan ostanut peiteainetta varsinaisesti peiteaineen tehtäviin vaan taittamaan meikkivoiteiden sävyä keltaisemmaksi. Varsinkin vaaleimmat sävyt meikkivoiteissa ovat usein vaaleanpunaiseen taittavia ja oma ihoni on selkeästi keltaisempi, joten mikä sen näppärämpää kuin taittaa sävyä keltaisemmaksi pigmenttisellä, voimakkaan keltaisella peiteaineella.

Viimeisenä on Superdrugin oman MUA merkin vaalennustipat. Syy miksi tämä on päässyt tähän listaan on se, että nämä ovat ensimmäiset keltaiseen taittavat vaalennustipat johon olen ikinä törmännyt! Olen ostanut useita vaalennustippoja aikaisemmin ja ne ovat joko täysin valkoisia tai vaaleanpunaiseen taittavia, tämä taittaa hennon vaaleankeltaiseen. Myös annostelu sujuu helposti ja tarpeaksi niukasti annostelunokan ansiosta.


Hinta millään näillä ei tosiaan päätä huimaa, kiinnityssuihkeet taittavat olla kalleimpia noin kahdeksassa eurossa ja porukan halvin on taas muutamassa punnassaan vaalennustipat. Catricen tuotteet löysin paikalliselta Carlsonilta (taitaa löytyä joistain Citymarketeista myös), Makeup Revolutionin peiteaineen Prismasta, MUA:n vaalennustipat ja Makeup Revolutionin suihke on peräisin Superdrugista, joka toimittaa nykyään Suomeenkin.

Iskikö näistä jokin sinuun tai oletko kokeillut jotain näistä?



Ihanaa päivää💓










 

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Sähköinen kasvoharja - hitti vai huti?

Heii!


Heti ensimmäisenä, miten meni juhannus? Juhlitko vai pysyitkö kotona?

Mutta sitten itse päivän aiheeseen. Erilaiset kauneudenhoidon laitteet ovat tulleet jäädäkseen ja olen niihin itsekin varovasti tutustellut. Minusta on ollut ihana huomata, miten paljon markkinoille on alkanut hiipiä esimerkiksi erilaisia kasvohoitolaitteita, puhdistavat kasvoharjat olivat varmaankin sen "trendin ensimmäistä aaltoa".


Remingtonin Reveal Facial Cleansing Brush* on ladattava, akkukäyttöinen kasvoharja. Kasvoharjojen on tarkoitus auttaa ihon syväpuhdistamisessa, kuorimisessa ja esimerkiksi ihonhoitotuotteiden imeytymisessä. Käsittääkseni Remingtonin kasvoharjaan saa neljää erilaista hoitopäätä, itseltäni puuttuu kuoriva pää. Sen sijaan kuvassa näkyy laitteen mukana tuleva valkoinen harja herkälle iholle, valkoturkoosi normaalille ja hierova turkoosi, tuotteiden imeyttämisessäkin toimiva pää.

Käyttö tässä on yksinkertaista. Haluttu hoitopää napsautetaan laitteen päähän kiinni, kasvot kastellaan, joko niille tai suoraan harjaan levitetään haluttu puhdistustuote ja kasvoharja laitetaan päälle. Laite pysyy kerrallaan päällä minuutin, ilmoittaen joka 20 sekunnin välein kun on aika vaihtaa kasvojen osaa. Eli esimerkiksi 20 sekuntia otsa ja 20 yksi poski, 20 sekuntia toinen poski. Itse tykkään käydä kasvot läpi hitaammin keskittyen myös erikseen nenään ja leukaan, laitteen saakin minuutin hoitoajan jälkeen heti uudelleen päälle. Harjaa voi käyttää myös suihkussa.


Miten sitten olen kokenut tämän käytännössä? Uskon, että tämä on loistava apulainen esimerkiksi niille, jotka kärsivät mustapäistä tai edes ajoittaisista tukkeumista. Harja puhdistaa ihon selkeästi paremmin ja syvemmältä, en ole kuitenkaan koskaan huomannut ihon ärtymistä. Herkän ja normaalin ihon hoitopäissä en ole ihan hirveästi huomannut eroa, herkän ihon harja on kuitenkin jonkin verran pehmeämpi. En kuitenkaan ottaisi omalle ihotyypilleni tätä joka päiväiseen käyttöön vaan pitäisin tämän ennemminkin esimerkiksi viikonlopun kasvonaamiopäivässä tehopuhdistuksena.

Jos jotain toivoisin tähän lisää, olisi se vielä isommilla hierontapallukoilla oleva hoitopää, jolla voisi hieroa kasvoja, kaulaa ja rintakehää reilummin. Mikä olisikaan sen rentouttavampaa! Remingtonilla onkin erillinen harja vartalolle, se on jäänyt vähän kutkuttamaan.


Mikä on sinun suhteesi erilaisiin ihon- tai vartalonhoitolaitteisiin? Omistatko ladyshavereita, epilaattoreita tai kasvohoitolaitteita?

Remingtonin saatavuus on todella hyvä, sitä löydät muun muassa Prismoista, Gigantista ja verkkokauppa.com:sta.


Aurinkoista uutta viikkoa💓



















*pr-näyte

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Vihdoin juhannus, se ihana keskikesän juhla

Heii!


Mitä juhannus teille merkitsee, miten tykkäätte sitä juhlistaa? Luotatteko kaupunkijuhannuksiin ja terasseihin, festareihin vai mökkeilyyn? Jos itse saisin valita, haluaisin olla isommalla porukalla mökillä, saunoa ja grillailla, viettää aikaa yhdessä. Olisi ihana istua saunanverannalla ja katsoa soljuvaa vettä, kuunnella ympärillä olevaa luontoa.


Suomen kansanperinteeseen kuuluu erilaiset juhannustaiat, usein niillä yritetään ennustella tulevia puolisoita tai tulevaisuutta ylipäätään. Lempeen liittyvät taiat ovat varsinkin juhannukseen liittyvä traditio, onhan se on ollut muun muassa hedelmällisyyden juhla. Ja yllätys yllätys, tokihan monet taioista sitten toteutetaankin suomalaiseen tapaan alasti!

Tutuimpia ihmisille taitaa olla kukkien kerääminen tyynyn alle nähdäkseen tulevan puolison unessaan tai alasti kieriskeleminen kasteisella niityllä saadakseen hyvää naimaonnea, mutta miten olisi vaikka juhannusyönä alasti punainen rihma vyötäisillä makkarinsa lattian lakaiseminen nähdäkseen sulhasensa haamun tai nukkumaan meneminen vasemman jalan sukka väärinpäin jalassa samaa tarkoitusta varten? Tokihan taikoihin kuuluu paljon alasti lähteisiin tai kaivoihin kurkistamista, alasti ympäriinsä juoksemista tai puupinoon peruuttamista.

Juhannuksesta on tullut monille traditio lähinnä juhlimisen kautta, itse tykkään juhannuksen ihmisiä yhdistävästä voimasta. Vietät juhannuksesi sitten kaupungissa, festareilla tai mökillä, olet tuskin siellä yksin. Juhannus on myös sitä aikaa, kun tunnen yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa, kaikki on kauneimmillaan ja tuntuu suorastaan vetävän puoleensa. Jostain syystä juhannus luo minuun myös toivoa, miten kaikki voikin olla jälleen niin vihreää ja eloisaa, kovan ja pakkasilla pieksävän talven jälkeen.


Niin kuin huomasitte, en halunnut tänään kirjoitella tavallista tuotearvostelua vaan toivotella teille ihanat juhannukset muuten. Siispä menkää, nauttikaa, rakastakaa ja tehkää hassuja taikoja, unohtamatta pitää huolta toisistanne.

 
Ihanaa juhannusta💓







keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Mavala Solaris Color's-kokoelma

Heii!


Ai tätä onnea, nyt tulikin sellainen lakkakokoelma ulos joka oli aivan kuin minulle tehty! Tässä on sellainen kokoelma, joka näyttää taivaalliselta ruskettuneella iholla, mutta ei saa kalpeampaakaan ihoa näyttämään sairaalta. Todella onnistunut kesäkokoelma siis!

Kokoelma tulee/on tullut kauppoihin tässä kuussa ja poistuu syyskuussa.



Käydäänkin nyt sävyt läpi swatch-kuvista. Olen laittainut jokaista lakkaa kynnelle yhden kerroksen, että näette miten se peittää vain yhdellä kerroksella.

Vasemmanpuoleinen kuva alhaalla etusormesta nimetömään:
979 Phoenix* - lämmin oranssi, hieman "jellymäinen" eli levittyy yhdellä kerroksella täysin tasaisesti, mutta jättää esimerkiksi kynnenkärkeä hieman kuultamaan läpi
976 Shiraz* - Sävyä kuvaillaan termein "pehmeä, lämmin okra", minulle tämä on lähinnä murettu marjanpunainen. Creme-laatuinen, levittyy tasaisesti ja peittävästi yhdellä kerroksella.
980 Mykonos* - Creme-laatuinen vaalea beige, reilummalla kerroksella levittyy täysin peittäväksi yhdellä kerroksella, mutta ohuina kerroksina saattaa vaatia kaksi.

Oikeanpuoleinen kuva alhaalla etusormesta nimettömään:
978 Jodhpur* - creme-laatuinen syvä, mutta kirkas sininen. Peittää yhdellä kerroksella. En välitä sinisistä kynsilakoista, mutta tämä on sävynä upea!
981 Cacao* - kaunis creme-laatuinen, paahdettu mutta hieman viileämpi kaakaonsävy. Peittää yhdellä kerroksella.
977 Venezia* - lämmin keskiruskea. Peittää yhdellä kerroksella.

Kaikissa muissa, paitsi sinisessä, näkyy pullossa jonkin verran helmiäistä joka ei kuitenkaan niinkään toistu kynsillä.


Näissä on totuttuun tapaan ohut sivellin, mutta jos kyntesi eivät ole todella pitkät, levittyy lakka tasaisesti ja kauniisti tälläkin siveltimellä. Sanon tämän lähes joka kerta kirjoittaessani Mavalan lakoista - tykkään tästä pienestä pullosta, koska lakat eivät ehdi kuivua pulloon ennen pullon häämöttäessä loppuaan.

Iskikö tästä kokoelmasta teihin jokin sävy? Rehellisesti sanoen, itse taisin rakastua jokaiseen!


Aurinkoista päivää💓


















*pr-näyte

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kookosta kesään - Lee Staffordin CoCo LoCo-tuotteet

Heii!


Tämä on ehtinyt jo hetken olla luonnoksissa, mutta nyt ajattelin, että mikä sen sopivampi kesäkauteen kun kookostuotteet!

Niin kuin arvatakin saattaa, on englantilaisen Lee Staffordin CoCo LoCo-tuotesarjan keskiössä hiuksia ravitseva kookosöljy. Kookosöljyä käytetään paljon hiustenhoidossa, voin myöntää itsekin omistavani ison purkin kookosöljyä jota käytän hiushauteina saunassa tai päänahkaa kosteuttamaan. Mitä kookoksen tuoksuun tulee, on se hyvin reilusti ihmisiä jakava, usein kookos hyvin dominoiva ja jopa öllömakea.

Mitä sitten tykkäsin tästä sarjasta?


CoConyt DRy SHaMPOO* tulee ulos purkista mukavalla paineella ja levittyy hiuksiin hyvin. Niin kuin kuivashampoot yleensä, jättää tämä tummempiin hiuksiin jälkeensä herkästi vaalean, mattaisen pinnan jos siihen ei kiinnitä tarpeaksi huomiota levittämisvaiheessa. Tuoksu tässä on aikuismaisen kookoksinen - ei makein mahdollinen, vaan hieman pehmennetty variaation. Tämän kuivashampoon kokisin parhaiten hiusten raikastamistarkoitukseen, tuoksu häivyttää hieman rasvaisten hiusten tunkkaisuutta, mutta todella rasvaisten hiusten pelastajaksi tästä ei välttämättä ole.

CoConut MOusse* oli minulle todella miellyttävä tuttavuus. Keskitiiviinä vaahtona ulos tuleva muotoiluvaahto seuraa tuoksussaan kuivashampoon tuoksumaailmaa, mutta omaan nenääni tämä on vielä miellyttävämpi. Muotovaahto on helppo levittää ja esimerkiksi lettikampauksiin käytettäessä tämä antaa joustavan, pörröttömän ja kiiltävän lopputuloksen. Rapsakkaa ja jäykkää hiusta tämän kanssa ei tarvitse pelätä. Tykkään sitoa hiukseni kosteina yöksi saadakseni vähän kiharaa, tästä onkin tullut siihen rituaaliin kiva kumppani.


CoConut SPRiTz*-hoitosuihkeessa jatketaan samalla ihanalla tuoksumaailmalla. Tämän tuoksusta sanottakoon, että se hälvenee jonkin verran kuivuttuaan, mistään yltiövoimakkaasta jatkuvasta tuoksusta ei siis ole kyse. Hoitosuihke on kevyt, mutta hiuksia ravitseva. Se kehoitetaan sumutettavan vielä pesusta kosteisiin hiuksiin kauttaaltaan ja kammattavan. Suihkeen sanotaan selvittävän hiuksia, saaden niistä pehmeät ja kiiltävät. Olen kokeillut tätä niin kuiviin kuin märkiinkiin hiuksiin - märissä hiuksissa koen tämän tuovan enemmän selvittävyyttä ja pehmeyttä, kuivissa hiuksissa tämä saa aikaan upeaa kiiltoa. Ainiin, iso plussa hienosta sumusta, joka leviää laajemmalle alueella eikä ainostaan suoraan eteenpäin!

Kookostuotesarja on muuten yllättävän laaja! Siihen kuuluu kaiken kaikkiaan näiden kolmen tuotteen lisäksi shampoo, hoitoaine, hiusnaamio, hiusvoiteen tyylinen tuote, lämpösuoja, hiusöljy, hiusbalmi, seerumi sekä hiuslakka. En usko, että nämä kaikki tuotteet ovat rantautuneet Suomeen asti, mutta tälläisiä kuitenkin haluttaessa jostain saa metsästettyä.


Itselleni nämä kookostuotteet ovat olleet kiva tuttavuus, hempeän vaaleanpunaiset pakkaukset toimivat vielä kirsikkana kakun päällä. Kookos on itselleni tuoksuna sellainen, joka menee nopeasti vahvuudessaan "yli", näiden tuotteiden tuoksu ei kuitenkaan ole sillä tavalla hallitseva. Jäin nyt vähän miettimään tuota hiuslakkaa, se on varmaan etsittävä vielä jostain!

Millainen suhde sinulla on kookokseen, siedätkö sitä tuoksuna tai makuna?

Lee Staffordin tuotteita saa muun muassa Sokoksista.


Ihanaa alkuviikkoa💓
















*pr-näyte

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Epätasalaatuisin paletti aikoihin - Violet Chocolate Palette

Heii!


Tämän postauksen pointti tulikin varmasti jo otsikosta selväksi, nyt sain nimittäin käsiini sellaisen paletin, joka ei laadullaan minua oikein vakuuttanut. Hauskaa on, että silti pidän tästä sävyineen, tämän kanssa on vaan pakko kikkailla.


Kyseessä onkin Makeup Revolutionille kuuluvan I heart Revolutionin Violet Chocolate Palette. Minullahan on näitä jo kaksi muuta, minttusuklaa ja appelsiinisuklaa (vanha postaus täällä), joista tykkäsin AIVAN HIRVEÄSTI, sillä hankinkin myös tämän, mutta tämä oli laadultaan tosi erilainen.

Hohtavat värit ovat edelleen hohtavia, mutta huomattavasti kovempia, mattasävyt taas osittain kuivia tai täysin pois häivyttyviä. Aiemmissa suklaapaleteissani esimerkiksi hohtavat sävyt ovat selkeästi pehmeämpiä ja "kosteampia", niillä on saanut aikaan voimakkaan metallista hohtoa, kun taas tämän kanssa väriä on pakattava ja pakattava, eikä se silti saata näkyä "oikein".

Sävymaailma tässä on todella kaunis, violetit hyppäävät kauniisti esiin muista sävyistä, häivystysvärejä ja mattaisia sävyjä on juuri sopivasti. Mikä minun on tälläisissä paleteissa hankala ymmärtää on se, miten on mahdollista että yksi mattasävy on pehmeä ja pigmenttinen kun taas toinen kova ja täysin pois häivyttyvä? Miten laadussa voi nappienkin välillä olla niin älyttömästi eroja?

Itselleni sävyistä lemppareiksi on muodostunut ensimmäisen rivin neljäs (Conjure, häivytysmatta) ja kuudes (Amethyst, hohtava vaaleanvioletti) sekä alimmaisen rivin toinen (Vaudeville, matta) sekä alimmaisen rivin neljäs (Mulberry, matta). Yleensä jokaisen paletin kohdalla lemppareiksi muodostuu lähes kaikki palettien hohtavat sävyt, olenkin siis sisäisesti hieman järkyttynyt että tämän paletin kohdalla kolme neljästä lemppareista on mattaisia!


Nyt olenkin sitten käynyt empimään, ostaisinko vielä lisää suklaapaletteja. Ne jotka ovat olleet hyviä, ovat olleet aivan ihania, mutta tämä paletti on herkästi jäänyt syrjään juurikin sen takia, että tämän kanssa on pakko säätää normaalia enemmän.

Mikä on ollut sinulle viimeisin luomiväripalettipettymys? Mitä odotat luomiväreiltä tai mitä et voi sietää?


Rentouttavaa viikonloppua ihanat💓






 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Ikoon hempeät pesutuotteet hiuksille

Heii!


Tänään kurkataankin sitten kolmen tuotteen verran saksalaisen Ikoon hiustuotteisiin.

Aiemmin olen kirjoittanut merkin muista tuotteista täällä ja täällä.


An Affair To Repair-kaksikko on suunnattu värjätyille ja vaurioituneille hiuksille. Molempiin flippikorkillisiin pulloihin on pakattu 250ml tuotetta ja ne ovat muun muassa silikonittomia ja vegaaneja. Silikonittomuus ei ole aina ja kaikille se hyvä juttu, silikonithan ovat tuotteissa juuri niitä, jotka saavat kuivemmissa ja takkuisissakin hiuksissa aikaan silkkisyyttä ja takuttomuutta. Yritin usean suihkun ajan saada kiinni siitä, mille nämä tuoksuvat ja minusta nämä tuoksuvat lähinnä miedon mantelisille.

Shampoo* on paksuudessaan keskiluokkaa, tulee hyvin pullosta ulos ja on riittoisaa. Niin shampoon kuin hoitoaineenkin sanotaan sisältävän muun muassa auringonkukka- ja kvinoauutetta kosteuttamaan, korjaamaan, suojaamaan ja ehkäisemään hiusvärin haalistumista. Niiden sanotaan myös kosteuttavan ja tasapainottavan hiuspohjaa. Shampoo vaahtoutuu pehmeästi, mutta itselläni pesee myös likaisimmat hiukset. Huuhdellessa sainkin yllättyä, miten selvitetyt ja sileät hiukset jo tässä vaiheessa olivat. Hiukset eivät siis tuntuneet lainkaan pestyn karheilta tai takkuisilta!

Hoitoaine* ei myöskään ole sieltä paksuimmasta päästä ja sen saa hyvin puristettua kovamuovisesta pullosta ulos, säilyttäisin kuitenkin pulloa päällään suihkussa. Se levittyy hiuksiin luonnonkosmetiikkamaisesti "häviten", siitä ei siis jää hiuksiin sen suurempaa liukasta tuntua levitettäessä. Huuhdellessa hiukset tuntuvat selvitetyiltä, mutta eivät mitenkään yltiöpäisen silkkisiltä. Hiusten kuivuessa huomaan, että ne olisivat vielä tämän hoitoaineen jälkeen tarvinneet jotain ekstraa.


Hiusnaamio löytyykin jykevästä, 200ml purkista. Tykkään Ikoon tuotteiden lempeistä ulkoasuista, näistä löytyy paljon pastellinsävyjä ja hentoja kuvioita.

Deep Caring Hair Mask Hydrate&Shine* on jämäkän paksua, mutta hyvin hiuksiin levittyvää massaa. Tässä tuoksumaailma ei ole yhteinäinen shampoon ja hoitoaineen kanssa, lähinnä näiden tuoksuissa on yhteistä se, miten mietoja ne ovat. Hiusnaamion tuoksu muistuttaa itseäni jotenkin makean minttuista vaikkei tässä mitään viilentävää efektiä olekaan. Naamion on tarkoitus syvähoitaa ja kosteuttaa kuivia hiuksia, sen sanotaan sisältävän muun muassa erilaisia öljyjä ja hunajatuutetta. Hiusnaamio levitetään hiuksiin vähintään viideksi minuutiksi ja huuhdellaan, tässä hiustuntu onkin heti liukkaampi ja sileämpi, silti jouduin lisäämään hiusseerumia hieman latvoihin. Tämän tuotteen kohdalla ei missään mainittu silikonittomuutta, mutta arvelisin merkin vetävän kuitenkin yhtä köyttä kaikkien tuotteidensa kohdalla.


Tämän satsin positiivisin yllättäjä oli shampoo, miten voikin hiukset tuntua niin hyvältä jo huuhteluvaiheessa! Plussaa Ikoolle miedosta tuoksumaailmasta kaikkien kohdalla, näiden tuoksut tuskin ovat liikaa kenellekään.

Ikoon tuotteita löydät esimerkiksi Stockmannilta.



Ihanaa päivää💓



















*pr-näyte

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Real Techniques Brush Crush vol2 Ruler Of The Skies-sivellinsetti

Heii!


Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa ja kämpässäkin on yli +30 astetta lämmintä, sillä onkin huvittava katsella näitä kylmänsävyisiä, selkeästi talvella otettuja kuvia :D

Kuinka moni teistä odotti jatkoa ihanan glitterisille Brush Crush-siveltimille? Itse nimittäin rakastuin niihin ja jäinkin jännityksellä odottamaan seuraavia, vaikkei nämä nyt enää sitten glitterisiä olekaan.


Brush Crush vol2 Ruler Of The Skies*-sivellinsettiin kuuluu 300 Powder Brush-sivellin, 305 Shadow-sivellin, 308 Blend-sivellin ja Cosmic Sponge-meikkisieni.

Puuterisivellin on totuttuun tapaan väljempi ja ilmavampi, ihanteellineen kevyeen aurinkopuuterisupsutukseen. Shadow-sivellin on pyöreä, ylöspäin hieman kapeneva ja napakka, olen itse tykännyt käyttää tätä häivytysvärien kanssa. Blend-sivellin on pitkulainen ja jämäkkyydeltään myös napakka, näkisin tämän parhaimpana esimerkiksi voidemaisen varjostuksen kanssa. Cosmic Sponge-meikkisieni on unelmapehmeä, minusta tämä on selkeästi pehmeämpi kuin esimerkiksi RT:n oranssi meikkisieni, tämä siis syö meikkivoidettakin enemmän.

Siveltimet tuntuvat laadukkaille, eivät ole alkaneet tiputella "karvaa" eikä siveltimien varsien kuviointi ole alkanut kulumaan. Yllätyksekseni, olen todella tykännyt pyöreästä meikkisienestä - se on vielä niin pehmeäkin, että sen saa hyvin sormien välissä puristettua sopivan pieneksi esimerkiksi silmäluomia ajatellen.

Kyseessä on Limited Edition-setti, jota näkyy vielä löytyvän, mutta jos haluat tämän itsellesi, kannattaa kuitenkin hankkia se pikapuoliin!


RT:n siveltimet eivät ole tainneet vielä kertaakaan tuottaa minulle pettymystä! Suosin synteettisiä kuituja siveltimissä ja RT:n siveltimissä ne ovat kyllä yhdet laadukkaimmista. Tämän setin ulkopuolelta Brush Crush vol2-siveltimistä löytyy vielä poskipunasivellin, meikkivoidesivellin, luomivärisivellin ja viuhkasivellin.

Ja näistä ilmoista puheenollen, miten te olette pärjänneet näiden äkkikuumien kanssa?


Aurinkoista maanantaita💓


















*pr-näyte

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Isadora Rock Base - Se ykköstuote, joka minun oli ostettava uudelleekin!

Heii!


Olen, ilmeisesti, ollut tästä kirjoittamassa jo viime vuoden lopulta asti, mutta tässä sitä vaan ollaan. Miten onkin niin vaikeaa muistaa kirjoittaa tuotteesta, joka on jo vakiintunut käyttöön?

Sain alunperisen tuotteen pr-näytteenä, mutta tämä on jo uusi itse hankkimani, en siis merkikse tätä pr-näytteeksi.


Isadoran Rock Base on kynttä kosteuttava, vahvistava ja kynnen pintaa tasoittava hoitolakka. Rock Base on tarkoitettu pehmeille, ohuille ja heikoille kynsille - omanihan ovat juurikin sitä, todella ohuet ja pehmeät. Se on tarkoitettu alussa käytettäväksi niin, että lakkaa levitetään kynsille aina kaksi kerrosta muutaman päivän välein, poistetaan viikon jälkeen ja aloitetaan alusta, kunnes kynnet ovat halutun "vahvuisia", jonka jälkeen hoitolakkaa voidaan käyttää normaalin aluslakan tapaan. Itse olen käyttänyt tätä normaalin pohjalakan tapaan alusta asti.

Olen todelle skeptinen tämän tyylisten tuotteiden kanssa, todennäköisesti siinä on syy miksi en tästä alunperin kirjoittanutkaan. Aina luvataan vahvistusta ja napakoita kynsiä, ainoastaan yksi (Trindin Nail Repair) on oikeasti tehnyt ihmeitä kynsille, mutta sekin meni helposti siihen että kynnestä tuli aivan liian kova ja sitten se napsahtikin poikki.

Se, mikä on saanut minut juuttumaan tähän tuotteeseen on se, että kynteni ovat lakanneet kokonaan liuskoittumasta tämän käytön aloittamisen jälkeen. Siis mitä ihmettä? Minulla on aina ollut todella heiveröiset ja kuivat kynnet, yht'äkkiä voin jättää silloin tällöin kynnen öljyämisetkin välistä lakkoja vaihtaessani ja kynnet pysyvät silti kunnossa. Myös värilakat pysyvät paremmin tämän päällä ja paremman näköisinä kun kärjet eivät liuskoitu. Hoitolakka on myös nopea kuivumaan, se ei siis hidasta sen suuremmin omia joka sunnuntaisia lakkailujani.


Tajusin juuri, että Rock Base on ollut minulla nyt käytössä yli vuoden ihan tajuamatta, se siis taitaa tosiaan olla jäämässä minulle käyttöön!

Isadoran saatavuus on hyvä, sitä löytyy esimerkiksi Sokoksilta.



Rentouttavaa viikonloppua💓






 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kesäihon ehdoton ystävä - Dermosil Solistica

Heii!


Minulle kesä on aina.. Haaste. Ihoni on todella vaalea ja hermostuu auringosta todella nopeasti, kuljenkin kaikki kesät aurinkovoiteiden lisäksi pitkähihaisissa. Palan herkästi kyllä, mutta inhottavampana riesana on aurinkoihottuma, joka alkaa leviämään kaikkialle johon aurinko pääsee koskettamaan.


Olen joskus vuosia sitten syönyt "aurinkokapseleita" keväisin ja kesäisin, halusinkin nyt taas kokeilla mitä ihoni on niistä mieltä. Iso osa ihmisistä syö niitä lähinnä edesauttaakseen rusketusta, minä taas syön niitä sen takia, jos ne sattuisivat antamaan hieman lisäsuojaa iholleni.

Dermosilin Solistica*-kapselit ovat 100% luonnollisia kapseleita, jotka sisältävät viiden karotenoidin yhdisteen ja muun muassa E-vitamiinia. Karotenoidi on ainesosana sellainen, joka aktivoi melaniinin tuotantoa ja suojaa UV-säteiltä. Kaiken kaikkiaan kapseleiden sanotaan nopeuttavan ja ylläpitävän rusketusta, vähentävän yliherkkyyttä auringossa sekä ehkäisevän ihon kesimistä ja ennenaikaista vanhenemista. Pakkauksessa on 60 kapselia ja kapseleita otetaan yksi päivässä.


Ns. aurinkokapselit suositellaan aloittamaan jo hyvissä ajoin varhain keväällä, mutta jos olet ne unohtanut, ei vieläkään ole myöhäistä. Itse aloitin näiden syömisen viime kuun alussa. Yleinen sääntö tuntuu olevan, että kapselit olisi aloitettava ainakin kaksi viikkoa ennen auringonottoa tai auringolle altistumista.

Olen nyt mielenkiinnolla jäänyt odottamaan aurinkokapseleiden vaikutusta omaan ihooni ja on se sanottava, että kyllä näissä tosiaan jotain perää on. Edelleen saan ihottumaa, mutta ihoni ei ole yhtä raivoisan turpea eikä pidä minua öisin hereillä. Aurinkoherkille kesän ensimmäiset kuukaudet ovat yleensä niitä pahimpia, mutta uskoisin että jatkan näiden syömistä syksyyn asti. Rusketusta en niinkään näiltä odota, rusketu kun en muutenkaan!


Joten, olet sitten kunnon rusketuksesta haaveileva tai aurinkoa välttelevä, todennäköisesti hyötyisit näistä. Itse olen todella tyytyväinen, että voin suojata ihoani vielä normaalia enemmän. Dermosilin aurinkokapseleiden verkkosivujen tuotekuvauksesta löytyy vielä hyvää faktatietoa karotenoidien muuttumisesta A-vitamiiniksi elimistössä ja mihin kaikkeen A-vitamiini elimistössä vaikuttaa.

Dermosilillä on muitakin lisäravinteita ja ne löytyvät täältä.

Millainen kesäihminen sinä olet - yritätkö saada ihoon vähän päivetystä, vältteletkö aurinkoa vai otatko aurinkoa heti keväästä saakka?



Ihanaa päivää💓















*pr-näyte

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Pieni ensikosketus - Antipodes

Heii!


Miltäs tuntuu olla kesäkuussa? Joko olette miettineet juhannusta? Se iski minuun vasta hiljattain, että hitto, juhannushan on jo ihan kohta!

Tänään kurkataankin uusiseelantilaiseen luonnonkosmetiikkamerkki Antipodesiin. Antipodes on ollut minulle merkkinä aivan tuntematon ja jotenkin etäinenkin, se ei tunnu olevan niin hirveästi esillä oikeastaan missään. Sillä onkin ollut mielenkiintoista hypistellä näitä tuotteita!


Grace Gentle Cream Cleanser* on nimensäkin mukaisesti voidemaista kasvojenpuhdistusainetta. Tämä ei vaahtoa vaan levitetään kuiville kasvoile pyörivin liikkein ja huuhdellaan pois. Koostumus tässä on aika paksu, mutta kuitenkin iholle miellyttävästi leviävä. Tuotteesta löytyy muun muassa hoitavaa avokado- ja kehäkukkaöljyä. Tuoksu on mieto ja käy tuskin kenenkään nenään. Putsari ei huuhtoudu varsinaisesti täysin pois ja huuhdellessa iholle jää aivan kuin kevyen vahamainen tuntu, sitä ei tosin tunne niinkään enää kun kasvot on taputellut kuivaksi.

Tämä oli minulle yllättävä löytö! En yleensä koskaan tykkää voidemaisista putsareista, mutta nyt olen alkanut tykkäämään todella erilaisista tuotteista normaaliin verrattaessa, kun ihollani on ollut huonompi kuiva kausi. Voideputsari tuntuu miellyttävältä, pehmeältä ja lähes ihoa hoitavalta. Tuotteen sanotaankin sopivan myös herkälle ja ärtyneelle iholle. En ole käyttänyt tätä meikinpuhdistukseen vaan aamupuhdistukseen ennen hoitovoiteita ja siinä tämä on aivan loistava!


Aura Manuka Honey Mask* on syväkosteuttava naamio, joka tarttuu samalla tehokkaasti epäpuhtauksiin. Pelkäsin vähän korkata tätä nyt kun ihoni on kuivempi, mutta hunaja tunnetaan niin tehokkaana hoitajana muutenkin, että päätin ottaa riskin!

Naamio kehoitetaan levittämään kasvoille 15 minuutiksi ja sitten huuhtelemaan tai vastaavasti käyttämään paikallisena hoitona juuri puhjenneen tai juuri puhkeamassa olevan näpyn päälle. Koostumus tässä oli hieman puhdistusvoidetta ohuempaa, tuoksu tässäkin on todella mieto, en jotenkin saa yhtään kiinni näiden tuotteiden tuoksuista.

Olen aina jättänyt naamion n. 15 minuutiksi kasvoille ja huuhdellessa iholle jää selkeän nahkea tuotetuntu, iho tuntuu joustavalta ja miellyttävältä. Puhdistavan tehon kokisin olevan aika mieto, itselläni tämä kaikista eniten rauhoitti ihoa ja sai sen näyttämään vähemmän punaiselta. Aion kyllä ehdottomasti kokeilla tätä vielä näppyjen hoitoon!


Antipodesin kohdalla, kokisin pakkauksien eleettomyyden ja tuotteisen koostumuksen olevan ehdottomasti sitä luonnonkosmetiikan ylellisempää puolta. Koostumukset on hiottu loppuun asti, tuoksut on aistittavissa, mutta niin mietoina ettei herkinkään nenä niistä hermostu. En malta odottaa kokeilla lisää!

Oletko sinä ehtinyt kokeilla mitään Antipodesilta tai oletko himotellut jotain tältä merkiltä?

Lisää Antipodesin tuotteita voit kurkata täältä.


Aurinkoista maanantaita💓


















*pr-näyte