tiistai 25. elokuuta 2020

Kosmetiikan loistava keksintö - Inglot Duraline

*saatu ilmaistuote

 

 Heii!

Silloin tällöin markkinoille putkahtaa tuote, joka nousee syystä tai toisesta kosmetiikkamaailman kulttituotteeksi. Niihin lukeutuu muun muassa Elizabeth Ardenin 8 Hour Cream erilaisine variaatioineen ja niinpä jossain kohtaa samaan statukseen pääsi Inglotin Duraline*.

Kulttituotteet ovat jo maineeltaan mielenkiintoisia ja sillä olenkin yrittänyt jokuseen niistä tutustua. On kiva huomata omin silmin, mistä kohu on alunperin saanut alkunsa. Ja hei, olihan sekoitusneste konseptina minulle vielä täysin vieras muutenkin.

Inglotin Duraline on hieman geelimäinen neste, joka on tarkoitus sekoittaa toiseen tuotteeseen saadakseen aikaan mistä tahansa puuterituotteesta vedenkestävä ja pigmenttirikas. Tätä näkee käytettävän kaikista eniten rajausväritarkoituksessa. Saattaapahan Duraline muuten toimia kulmatuotteidenkin kanssa. Pullossa on painikkeella toimiva pipetti ja se onkin kätevä käytössä, vielä kätevämpi se olisi, jos yksittäinen pisara olisi hieman pienempi.

Olen käyttänyt tätä niin, että rapsuttelen kiinteää luomiväriä alustalle jauheeksi ja sekoitan sen Duraline-pisaran kanssa. Sekoituksen paksuutta voi itse hieman säätää, jos siitä haluaa paksumpaa, lisää Duralineen silloin hieman enemmän luomiväriä. Koska kyseessä ei ole täysin vesimäinen tuote, tarvitsee se hetken kuivahtaakseen ihoon. Se on hyvä muistaa ennen kuin silmät räväyttää selälleen heti rajaamisen jälkeen😉 Olen kokeillut tätä lähinnä kahdella eri tavalla - sekoittaen nesteestä ja luomiväristä rajausvärin tai tekemällä voimakkaamman cut creasen sekoittaen Duralinea ja metallinhohtoista sävyä. Tämä on aivan L-O-I-S-T-A-V-A tuomaan huonopigmenttisten tuotteiden värin esiin!

Itse en omista irtopigmenttejä, mutta voisin kuvitella tämän näppäryyden niitä käytettäessä. Sekoitettuna Duralineen irtipigmenttihän ei enää varise ja asettuu napakammin paikalleen.

Useammin näkee luomivärien "boostaamista" kiinnityssuihkeiden kanssa, mutta koen sekoitusnesteiden tekevän kestävyydestä paremman ja muuttavan puuterituotteet monikäyttöisemmiksi. Kiinnityssuihken sumuttaminen siveltimeen ennen hohtavia tuotteita on kuitenkin hyvä perusvinkki.

Oletko sinä kokeillut erilaisia sekoitusnesteitä tai onko sinulla erilaisia kikkoja luomivärien suhteen?

Duralinea en juuri nyt löytänyt Cocopandan sivuilta, mutta täältä löytyy muut tällä hetkellä valikoimassa olevat tuotteet.

 

 Aurinkoista päivää ihanat💓

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti