torstai 20. elokuuta 2020

Aurinkosuoja meikin päälle - kuinka tämä voisi toimia?

Heii!


Joskus kaupoilla pyöriessä törmää mitä erikoisimpiin tuotteisiin ja tämä kuuluu nimenomaan niihin. Olen pitkin kevättä ja kesää höpöttänyt erilaisista aurinkosuojista, mutta kaikki niistä ovat kuuluneet aika perinteisiin sellaisiin. Aurinkovoiteet ovat käytetyin tuoteryhmä aurinkosuojatuotteista, mutta markkinoilta löytyy jonkin verran myös muun muassa aurinkosuojapuutereita- ja suihkeita.

Itse olen himoitellut jo jonkin aikaa The Body Shopin aurinkosuojasuihketta, onko joku teistä sitä testannut?


Siinä missä The Body Shopin aurinkosuoja suihke toimii perinteisen suihkepään kautta, on tämä Garnierin Moisture Bomb Protect-aurinkosuojasuihke aerosolimuodossa. Pullo on pieni ja helposti laukkuun sujahtava, yllättävän pitkään tästäkin on kuitenkin iloa.

Varsinaisena aurinkosuojana tätä ei kuitenkaan markkinoida, merkin omillakin sivuilla mainitaan ettei kyseessä ole varsinainen aurinkosuoja, vaikka tässä on SPF30. Olisiko kyseessä siis se, ettei suihkeen tasaisesta jakautumisesta iholle voida olla varmoja, joten tätä tulisi käyttää lähinnä aurinkovoiteen lisäilyn tarpeeseen? Suihkeessa on kuitenkinkin kosteuttaviakin ainesosia ja te jotka tykkäätte glyseriiniä sisältävistä, heleyttävistä suihkeita meikin päälle (muistaakseni MACin Fix+ on yksi tälläisistä), voisi tämä todennäköisesti olla mieluinen teille.

En itse ole ollenkaan kokeillut tätä pelkästään kosteuttavana suihkeena, vaan minun mielenkiintoni oli enemmän siellä meikin pääle suihkutettavan aurinkosuojatuotteen puolella. Aerosolituotteet takaavat hienojakoisen sumun ja se olikin se, miksi tästä kiinnostuin.

Suihkeen tuoksu ei ole voimakas ja ensivaikutelma kädelle suihkutettaessa oli, että tästä tuntui jäävän aivan kuin kalvo iholle. Meikin päälle suihkutettaessa tämä teki meikistä heleän ja sulautti puuterituotteet hyvin ihoon. Suihkeen kuivahtaessa iholle jäi hieman tahmeahko tuntu, meikkiä tämä ei kuitenkaan mitenkään pilannut. Kokisin itse, että tämä toimii ehkä paremmin meikin päällä kuivalla ja sekaiholla, rasvoittuvalla iholla tämä voisi olla turhan raskas koostumukseltaan.

Tykkään siitä, miten markkinoille yritetään nyt jatkuvasti tuoda uudenlaisia aurinkosuojia. Ihmiset ovat kauan vähätelleet aurinkosuojien tarpeellisuutta ja usein jättäneet niitä hyllyyn niiden epäkäytännöllisyyden takia, sillä koenkin tarpeelliseksi kaikenlaiset uudet innovaatiot.

Onko sinulla "erikoisempia" aurinkosuojatuotteita käytössä? Puutereita, suihkeita, extraohuita voiteita?


Rentouttavaa loppuviikkoa💓

 

 

 

 

4 kommenttia:

  1. Mie ostin viime vuonna sen MACin aurinkosuojasuihkeen kasvoille. Aivan järkyttävä tuote :D Käytin sitä kerran ja oli pakko pistää eteenpäin, kun ei sitä voinut käyttää ilman, että silmät vuosi kuin Niagran vesiputoukset.

    Nyt ostin sen essencen, pääsee ehkä ensi vuonna käyttöön :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että millainen se MACin tuote oli loppujen lopuksi. Kuulostaa siis tosi helmeltä :D

      Poista
  2. Mua niin epäilyttää nää. :D

    VastaaPoista