keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

No miltä nyt tuntuu?

Heii!


En pysty uskomaan että nyt ne on synttäritkin ohi. Alunperin suunnitelmat olivat hyvin erilaiset mutta sitten päädyimme niitä porukalla vähän puskemaan kauemmas käytännönsyistä ja otin käyttöön suunnitelma B:n.

Minulle omat syntymäpäiväni alkoivat jo aiemmin viime viikolla - päätin että haluan aikaa vain itselleni ja olla hetken itsekkäästi ajattelematta mitään muuta kuin omaa hyvinvointiani. Viimeiset lähes kaksi vuotta ovat olleet todella kauheita rankkoja ja tahti on vain kiristynyt koko ajan.


Samaan aikaan sydändiagnoosini jälkeen olen kokenut tietynlaisen henkilökohtaisen "kriisin", niin kylmältä kun se kuulostaakin olen tajunnut sen ettei kukaan muu pidä minusta huolta kuin minä itse sekä ymmärtänyt että tässä elämässä oleellisinta on oma onnellisuus ja että ympärillä on aitoja, rakastavia ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla. Samaan aikaan moni ihmissuhde elämässäni on särkynytkin, en enää halua tyytyä yhtään vähempään kuin mitä ansaitsen enkä siihen mikä ei tunnu hyvältä.

Olen myös havahtunut aivan eri tavalla siihen että aika voi loppua milloin vain. Jokaisella pitäisi olla oma henkilökohtainen "Bucket List" jota lähtisi toteuttamaan elämässään ja jota läpikäydessä tuntisi elävänsä juuri sellaista elämää mitä haluaa elää, eihän täällä olla kuin vain tämän yhden kerran. Myös tästä hetkestä pitäisi ottaa kaikki ilo irti koska tämä hetki ei enää koskaan tule takaisin.


Alkuviikosta siis hävisin omiin oloihini muutamaksi päiväksi ja palasin takaisin torstai yönä. Heti perjantai aamuna aikaisin minun olikin oltava hakemassa itselleni tilaamaani kakkua ja juoksemaan asioilla joten edellisenä yönä juoksin ovelta suihkuun ja päädyin nukkumaan sohvalla poikittain märillä hiuksilla. Yllä olevista kuvista näkyykin hehkeät ennen ja jälkeen-kuvat syntymäpäiväaamuna! :D

Rehellisesti sanottuna olin perjantai aamuna niin pihalla elämästä univelkojeni takia että kuljin lista kädessä pitkin kaupunkia että muistaisin kaiken mikä piti muistaa. Loppujen lopuksi kävin postissa, apteekissa, leipomossa ja ruokakaupassa. Kymmenen nyssäkän kanssa könysin kotiin ja aloin valmistautua rentoihin kahvitteluihin.


Tänä vuonna oli elämäni ensimmäinen kerta kun olin ikinä tehnyt, ostanut tai tilannut itselleni kakun. Päätin että nyt oli korkea aika ja marssin leipomoon joitakin viikkoja sitten sen tilaamaan. Päädyin valitsemaan sisälle suklaamoussea ja vadelmaa, ulkopuolelle kermaa ja marjoja. Sivuhuomautuksena, en olisi koskaan uskonut miten edullista on tilata kakku itsevalituilla täytteillä! Samaan aikaan tajusin että herranjumala, miksi sitä aina tajuaa hemmotella itseään viimeisenä?

En halunnut mitään virallista tai jäykkää - kaiken tämänhän oli tarkoitus muutenkin olla väliaikainen varasuunnitelma. Halusin siis varsinaisina syntymäpäivinäni syödä, ottaa rennosti ja juoda kahvia. Pyysin viikonloppuseurakseni vielä erään ystäväni jonka kanssa minulla on pitkä historia, ajatus oli alunperin lähteä juhlimaan yhdessä mutta tottakai lauantaina olimme molemmat aivan puolikuntoisia joka paikassa jylläävistä pöpöistä että jäimme peittojen alle sohvalle parantamaan maailmaa.


Hyvin harva rakkaimmistani asuu minua fyysisesti lähellä ja niinpä onkin ollut hauska seurata miten pieniä muistamisia on tippunut postiluukusta niin ennen kuin jälkeenkin. En missään vaiheessa pyytänyt keneltäkään mitään, minulle oli oleellisinta huomata että minut on muistettu - ja ovathan vanhanaikaiset postikortit aivan ihana ele näin someaikakautena!

En edelleenkään pysty käsittämään miten nopeasti aika on kulunut ja miten nopeasti elämä muuttuu. En osaa nähdä itseäni sinä "aikuisena 30-vuotiaana", aikuisuushan nyt on muutenkin aivan.. No, hanurista. Olen jo vuosia sitten löytänyt itseltäni valkoisia kulmakarvoja, hiuksia värjään sen verran usein etten ole kerennyt niiden tilannetta bongailla ;)


Näin pyöreitä täyttäessä on hyvä pysähtyä muistelemaan elettyä elämää, facebookin synttäripäivityksessä paneuduinkin siihen enemmän. Kolmessakymmenessä vuodessa on ehtinyt niin onnistua kuin epäonnistuakin, on oppinut mutta myös pettynyt. Elämässä suurimmat pettymykset ovat aina liittyneet muihin ihmisiin - niin ikävää kuin se onkin ei muihin ihmisiin voi vaikuttaa, voi vaan itse kasvaa ihmisenä. Kunpa näitä peilistä katsomisen hetkiä tulisi automaattisesti useamminkin eikä vain merkkipäivinä.

Joten vielä kerran, hyvää syntymäpäivää minä!



Miltä tuntuu lukea tälläisiä pohdiskeluja?

Mutta näissä merkeissä tahdon toivottaa teille ihanaa naistenpäivää! 💕💕





 

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Mäkin juhlistin viime perjantaina omia (25v)synttäreitäni ja vaikka päivä ei ihan mennytkään niin kuin alunperin suunnittelin, oli kuitenkin kiva huomata miten läheiset ystävät muistivat pienillä lahjoilla, onnentoivotuksilla ja korteilla, vaikka mitään en ollutkaan pyytänyt :)

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet synttärionnittelut tätäkin kautta! <3

    Musta näitä on kiva lukea, oppii aina jotain uutta, vaikka ollaan muutenkin keskusteluyhteydessä, mutta silti aina jotain pientä. :)

    Ihanaa naistenpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana,kiitos♡ Niin,onhan tälläset vähän niinkun kurkistuksia kulissien taakse ja ehkä saa ihmisestä itsestäänkin vähän moniulotteisemman kuvan.

      Poista
  3. Myöhästyneet synttärionnittelut <3 Mä en enää ees muista, miten juhlin 30-vuotisiani. En varmaan mitenkään erityisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡♡ Joo eikä Suomessa oo oikeen tapanakaan niin isosti juhlia :)

      Poista