tiistai 23. elokuuta 2016

Hohtavan persikkaista

Kävin Lahdessa pyörähtämässä ja samalla kipaisin Etelä-Suomen Kosmetologikoululla. Sieltä löytyi laaja valikoima Mschicin tuotteita joka on koulun oma merkki. Vieläkö muistatte kun näitä löytyi Seppälänkin valikoimista? Vaikka merkkiä ei enää Seppälöistä saakaan,on merkillä oma verkkokauppa.

Mschic on yhdeksän vuotta sitten perustettu suomalainen merkki joka on suunnannut ammattimaisempaan ja laadukkaaseen lopputulokseen tuotteissaan. Myös luonnonmukaisuus on lähellä perustajien sydäntä joten merkki tähtää koko ajan luonnonmukaisempaan suuntaan.


Pitkän höpöttelyn päätteeksi sain mukaani merkin Summer Love-korostusposkipunan. Olen todella huono poskipunien käyttäjä mutta tämän sävy ja hempeys iski minuun ihan täysillä! Poskipuna on hellästi hohtava ja kauniin persikkainen - itse olen niin kalpea että tämä käy minulla lähes aurinkopuuterista ;)

Ja voisimmeko hetken ihastella baked-poskipunan pintaa? Kuvaa varten sipaisin molemmilla sormilla koko pinnan läpi saadakseni kauniin persikkaisen lopputuloksen,uskoisin tosin että pienemmällä siveltimellä tästä voisi noukkia esimerkiksi pelkästään tuota vaaleampaa hohtoa.


Poskipuna on kovahko mutta näin ollen enemmän minun makuuni. Tällä saa hentoa jälkeä mutta kerrostamalla myös huomattavasti voimakkaampaa. Uskoisin että tämä kestäisi joka päiväisessä käytössäkin pienen ikuisuuden!


Olettko te ehtineet tutustua tähän suomalaiseen merkkiin?








*pr-näyte

4 kommenttia:

  1. Mulla on joskus vuosia sitten ollut MSCHICIN tuotteita ja tykkäsin niistä kovasti, halua saada lisää on se, että näitä ei pääse oikein hiplaileen missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ite vähän samanlainen että tuotteita pitäis päästä hypistelemään :S

      Poista
  2. MSCHIC oli tosi pitkään vähän unohdettu merkki, mutta nyt se selvästi yrittää tulla taas pinnalle ja teki yhteistyötä esim. Livboxin kanssa. Muistan kun MSCHICiä myytiin Seppälässä, ja se on ollut mielestäni paras kosmetiikkamerkki mitä Seppälässä on koskaan myyty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuntuu että sen Seppälässä myynnin jälkeen koko merkki vähän niinku hävis jokapuolelta. Toivois et suomalaisia merkkejä markkinoitas vähän näkyvämmin ja laajemmin!

      Poista