lauantai 17. huhtikuuta 2021

Mitä löytyy yöpöydältä?

*saatu ilmaistuote

 
 
Heii!

Ihmisten yöpöydät kiinnostavat minua. Sieltä voi löytyä esimerkiksi hirveä läjä ihonhoitotuotteita, herkkuja tai kirjoja. Usein yöpöytä tarjoaa kurkistuksen ihmisen elämään tai luonteeseen.

MUOKS. Jälkilisäyksenä, ensisysäyksen tähän on väkisinkin antanut ihana Keyword: Love-blogin kirjoittaja, käykää siis lukemassa hänen postauksensa aiheesta täältä 💓

 
Minun yöpöydältäni löytyy lähinnä ihonhoitotuotteita ja niistä pääasiassa tuotteita käsille, jaloille ja huulille. Olen huono rasvaamaan jalkoja, joten ennen peiton alle pujahtamista jalkarasva on helppo puristaa tuubista jalkapöytiin ja levittää se hieromalla jalkoja yhteen. Myös käsien rasvaaminen tuhdimmallakin voiteella on helpompaa, kun käsiä ei niin nukkuessa tarvitse. Kuulun myös niihin, jotka eivät käytä huulirasvaa päiväaikaan, joten luonnollisesti ne löytyykin sitten myös yöpöydältä.

Tälläisenä aikana, kun käsiä pestään paljon, tartun entistä hanakammin ravitsevimpiin käsivoidekoostumuksiin. ACOn Protective Hand Cream on yksi niistä tuotteista, joihin olen turvautunut. Paksu koostumus, tuoksuttomuus ja hoitavuus ovat tämän valtteja. Yleisestiottaen tykkään kyllä tuoksuista tuotteissa, mutta rohtuneelle tai kiristävälle iholle tuoksu voi olla enemmän ärsyttävä tekijä. Voide levittyy hieman sitkeästi ihoon, eikä imeydykään välttämättä aivan välittömästi, mutta karhean kuivienkin käsien iho tuntuu joustavammalta aamulla. Tätä on jo toinen tuubi menossa ja ostan viimeistään ensi talveksi uuden.

Frudian Mango Honey Sleep Lip Mask* on itseasiassa uusi yöpöydälläni. Etsin jatkuvasti tuhdimpia huulivoiteita yöksi ja tässä on kivan paksu koostumus. Tykkään rasvata huulet ennen nukkumaan menoa ja tuntea tuotteen huulilla vielä aamulla, sillä olenkin käyttänyt useamman purkin Nuxen huulivoidetta ja halusin nyt antaa mahdollisuuden tälle. Frudian yönaamio on paksua, vahamaista vaikuttavaa "tahnaa", joka ei niinkään sula huulille vaan jää sille paksummaksi kerrokseksi. Naamiossa on kuorivia ominaisuuksia, joten se myös uudistaa huulien pintaa yön aikana. Tämä on ehdottomasti paksuin huulituote, mitä olen kokeillut, mutta tämä kyllä kestää huulilla koko yön! En ehkä niinkään kokisi tätä ravitsevana vaan enemmän suojaavana ja uudistavana, eli jos huulesi ovat rohtuneen kuivat, ei tämä saata olla se oikea tuote siihen.

Jalkavoiteista minulla on ollut lähiaikoina käytössä tämä MONSUNin Bedtime Therapy Overnight Foot Mask*. MONSUN on merkkinä ollut minulle todellinen yllättäjä ja voisin kyllä suositella teitä kurkkaamaan heidän valikoimaansa seuraavan kerran kun käytte Kicksissä. Merkillä on hauskalla tavalla erilaisia ja mielenkiintoisia tuotteita, yllätyin myös useista erilaisista tuoksumaailmoista joita merkiltä löytyy tuotteistaan. Jalkanaamio on koostumukseltaan liukkaasti levittyvää ja jalkavoiteeksi miellyttävän ohutta. Tuoksu on puinen ja ehkä hieman unisex. Koen tämän tuoksun ihanan erilaisena, olen niin kypsä siihen, miten useisiin jalkatuotteisiin laitetaan niitä minttuisen viilentäviä ainesosia! Tuote pehmentää ja ylläpitää jalkojen ihon kuntoa, ainesosalistalta löytyy muun muassa skvalaania, niasiiniamidia ja öljyjä. Tämä on erinomainen niille, jotka eivät halua tuntien tahmatassuja vaan nopeammin imeytyvän jalkatuotteen.

 
Ja kysehän ei voi olla minun yöpöydästäni, jossei sieltä löytyisi hieman aromaterapeuttisia tuotteita. Uskon suuresti siihen, että aivoja voi "kouluttaa". Tämän olen huomannut esimerkiksi iltarutiinien kanssa, joista olen kirjoittanut teille aiemmin muutamaan otteeseen. Kun iltaa rakentaa rutiinien ja tuoksujen tai makujen ympärille, alkaa aivot oppimaan että näitä asioita aistiessa on aika alkaa rauhoittua yötä varten.
 
Ensimmäisenä täälläisistä tuotteista minulta löytyy Pecksniff's Aromatherapy Deep-Sleep Room Spray. Suihkeen on tarkoitus rauhoittaa mieltä ja kehoa, siinä yhdistyvät laventeli ja myskisalvia. Tuoksuna tämä ei ole aivan niin yrttinen kuin useat rentouttavat huonesuihkeet ovat, sillä olenkin tykännyt tästä. Myös pullo on reilun (250ml) kokoinen. Suihkuttelen tätä yleensä makuuhuoneeseen ennen unille asettumista ja tästä on tullut minulle jo osa rauhoittavaa rituaalia. Suihke on ostettu Englannista, mutta tätä näyttää löytyvän esimerkiksi ebaystä tai amazonista.

Viimeiset tuotteet yöpöydältä voisinkin niputtaa yhteen, sillä molemmat ovat Frantsilalta. Frantsila on sellainen yritys, että jos olet kiinnostunut yrteistä ja aromaterapiasta, on se sinun paikkasi! Omalta yöpöydältäni löytyy Frantsilan Laventelisalva ja Iltaöljy. Näitä harvoin käytän samaan aikaan, ennemminkin vuorotellen. Molempien tarkoitus on sama, rauhoittaa ja tyynnyttää mielialaa. Toki salvalla on sen lisäksi myös hoitavia vaikutuksia. Iltaöljy on sekoitus tyynnyttävää laventelia ja mielialaa kohottavaa appelsiinia, tuoksu on siis samalla yrttinen ja hieman makea. Roll-onia hierotaan esimerkiksi ranteisiin ja ranteita yhteen hierottaessa hengitellään tuoksua syvään sisään, samalla keskittyen rauhoittavaan hengitystekniikkaan. Salvan tarkoitus taas on rauhoittaa ja auttaa unentuloa, sitä sivellään esimerkiksi ohimoille, rintaan tai jalkapohjiin. Minä olen usein levittänyt tätä jalkapohjiin, jolloin erityisen kuiva ihokin saa tästä apua.


 Makuuhuoneen pitäisi olla rauhan ja turvallisuuden paikka, olen itsekin pyrkinyt siihen että se olisi. Yöpöydältäni saattaa löytää kirjoja, mutta harvoin niitä ennen nukkumaanmenoa luen. Kuuntelen usein ohjattua, pitkää unimeditaatiota kun sammutan valot. Mainitsin tästä vasta instan puolella, mutta suosittelen jokaiselle Insight Timer-sovellusta, josta löytyy ilmaisia meditaatioita, jopa suomeksi.

Mitä sinun yöpöydältäsi löytyy?


Rentouttavaa viikonloppua💓
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Kaksikerroksiselta yöpöydältäni löytyy pöytälamppu, tabletti (ei syötävä), vaseliini huulille, käsivoide, kuumemittari, ilmanviilentimen kaukosäädin, kaksi kirjaa, puhelin, joku kasvoöljy joka on jäänyt tuohon puolimatkanparkkiin ja taitaapa siellä joku kuvalehtikin olla.
    Puhelimesta ja tabletista pistän aina jossain vaiheessa iltaa virrat kokonaan pois, enkä tablettia juuri muuten käytä kuin joidenkin ohjelmien katselemiseen.

    VastaaPoista
  2. Mä olen itseasiassa tehnyt tästä postauksen. :D Aika vähän, Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream aina ja sit yleensä jokin käsivoide ja hiuslenkkejä, sekä tietenkin nenäliinoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole voinut mennä minulta ohi, voisin käydä sen sun postauksen etsimässä ja linkkaamassa vielä tähän :) Sulla onkin vaikuttavan lyhyt lista!

      Poista