torstai 5. joulukuuta 2019

Makeup Revolutionin puikkomeikkivoide, mitä olen mieltä?

Heii!


Tänään voitaisiinkin sitten kurkata vähän Makeup Revolutionin meikkipohjatuotteeseen. Itsehän en ole Makeup Revolutionilta meikkipohjia kokeillut, mutta uteliaisuus nousi tämän puikkomuotoisen meikkivoiteeen suhteen kun huomasin, että tässä on yllättäen itselleni sopiva sävy!

Itselläni on meikkivoidepuikoista lähinnä huonoja muistoja (aivan kuin tiistaina puhuista shampoopaloistakin), ne nimittäin vievät yläasteelle, jolloin puikkomeikkivoiteet olivat in, mutta aivan surkean laatuisia. Puikot tuntuivat liukkaudessaan öljyisiltä, mutta tarttuivat jokaiseen pintakuivaan kohtaan eivätkä edes puuterin alle tahoneet asettua. Jokohan näissäkin on laatu parantunut?


Fast Base Stick Foundation on liukkaahkosti iholle liukuva, pigmenttinen meikkipohjatuote. Itse valitsin sävyn F1, joka on sarjan vaalein ja neutraalilla pohjasävyllä - olin todella yllättynyt niin sävyn vaaleudesta kuin neutraaliudestakin (normaalistihan käytän aina keltapohjaisia). Meikkipohjan levittää helposti kasvoille sormin, mutta itse koin, että varsinkin ohueen kerrokseen meikkisieni kävi parhaiten. Puikko ei niinkään kuivahda iholle vaan se on kiinnitettävä puuterilla, puuteroituna kesto on kuitenkin yllättävän hyvä. Monen meikkipuikon tavoin tämä tahtoo korostaa kuivuutta ihossa, varsinkin jos sitä ei ole kunnolla kosteutettu ennen meikkipohjaa. Sormin silmien alle taputtelemalla tämä muuten antaa loistavan peittävyyden! Sanoisin kuitenkin, että esi-isiensä tapaan tällä on aivan liian helppo vetää överit ja saada ihosta tukkoisen ja pakkeloidun näköinen.

Olen pyöritellyt tätä käsissäni nyt kuukausia ja huomannut, että heitän tämän usein laukkuun. En siis kuulu ollenkaan niihin ihmisiin, jotka korjailevat meikkiä pitkin päivää huulikiiltoa lukuunottamatta, mutta tämä on aivan loistava minkälaisen tahansa meikkipohjan korjailuun niin nenän niistämisen, meikin liejuuntumisen kuin itkemisenkin jälkeen. Jostain syystä puikko sulautuu kauniisti ympärillä olevaan meikkipohjaan! Olenkin pistänyt merkille, että käytän tätä enemmän tummien silmienalusten ja näppyjen peittämiseen sekä meikin korjailuun kuin varsinaisena meikkivoiteena. Se on sinällään aika hassua, kun tykkään tästä koko kasvoillakin.


Loppujen lopuksi, tästä löytyikin sellainen tuote johon olenkin kiintynyt vaikka en olisi uskonut tästä ollenkaan edes tykkääväni. Tykkään myös siitä, että peittävyys on helposti muokattavissa, huonoina ihopäivinä kun kaipaa joskus hieman enemmän meikkipohjatuotteelta.

Makeup Revolutionin tuotteita löytyy muun muassa Prismasta ja ylös linkittämältäni Cocopandalta.



Ihanaa loppuviikkoa💓



 

2 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitit tästä! Mä myös vähän kartan puikkomeikkivoiteita juuri vastaavien kokemusten takia, mutta ehkäpä tälle voisi antaa mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmätuotteena on tosiaan ainakin tosi pätevä, katsoo nyt mitä sitten tykkää kuivuva talvi-iho :)

      Poista