keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Lähes 30 viikkoa ilman tupakkaa ja muita kuulumisia

Heii!



Ja kyllä, täällä edelleen lasketaan viikkoja.

Nyt kehoittaisinkin hakemaan vaikka kahvikupposen, tästä päivityksestä tulee nimittäin pitkä!

Olen siis päässyt tänne lähes kolmeenkymmeneen viikkoon asti mutta voi herranjumala, helppoa se ei ole ollut eikä todellakaan ole vieläkään. Tänä aikana elämässäni on tapahtunut isoja takaiskuja jotka eivät ole savuttomuutta yhtään helpottaneet, useamman kerran olen miettinyt että nyt voisi lähteä röökille..


Tänä aikana olen siis muun muassa sairastunut asentohuimaukseen - heräsin eräs sunnuntai aamu siihen ettei minulla ollut lähes ollenkaan tasapainoaistia. Silmät nykivät itsekseen, kroppa ei totellut ja voimakkaasta huimauksesta johtuen en pystynyt syömäänkään. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä (ja kontatessa) että mitähän helvettiä tapahtuu, toisen päivän aamuna raahauduin väkisin sairaalan päivystykseen saamatta sen suurempaa konkreettista apua, tämän olisi annettava mennä itsestään ohi joka veisi yleensä n. 10 viikkoa, tosin se voisi viedä vaikka vuodenkin. Sen verran sairaalassa jäätiin tätä empimään että he käskivät tulla takaisin jos tilanne ei yhtään muuttuisi, niinpä soitin päivystykseen vajaa viikko sen jälkeen ja sieltä kehoitettiin soittamaan ambulanssi. Itsepäisyydellä kuitenkin selvisin sairaalaan omin neuvoin mutta siellä se sirkus alkoikin - selvisi että huolestuminen johtui siitä että he tajusivat minulla olevan sydänvika ja arvelivat joko aorttani pullistuneen, sydänvikani äkkiä pahentuneen tai että päässä/vatsassa olisi verenvuotoja.

Tiedättekö sen tunteen kun makaatte sairaalassa osastolla letkuissa ja koneissa kiinni ettekä saa liikkua, edes nousta istumaan tai vessaan? Niinä tunteina mielessä vilisee vaikka mitä, eikä yksikään niistä ajatuksista ollut kaunis vaan lähinnä kauhua herättävä. Kävin läpi varjoainekuvauksia, röntgenkuvauksia, minusta otettiin loputon määrä verta sekä minua kävi tervehtimässä niin neurologi kuin sydänkirurgikin. Loppujen lopuksi itse olin niin helpottunut ettei vastaus löytynyt sydämestä tai päästä - mielummin kärsin korvieni takia kuin joudun leikkauspöydälle näin aikaisin.


Huimausta on nyt kestänyt seitsemisen viikkoa ja välillä mennään parempaan suuntaan, välillä huonompaan. Pystyn nyt käymään sentään itse ruokaostoksilla - ensimmäiset lähes neljä viikkoa olin täysin toisten armoilla ja peseminenkin tapahtui lattialtakäsin. Jatkuvan pahan olon takia olen menettänyt kuutisen kiloa painoa, sen verran että jopa vuokraemäntäni huomautti asiasta. Olen nyt nukkunut nämä seitsemisen viikkoa istualtaan tilanteen pakosta, voitte kuvitella miten jumissa on kroppa ja univelkainen on mieli. Miettikää miten lannistavaa on yht'äkkiä menettää kaikki peruskyvyt -  et pysty poistumaan kotoasi, et liikkumaan, et pesemään pyykkiäsi, et pesemään itseäsi kunnolla, et tekemään ruokaa tai syömään, et nukkumaan, et katsomaan telkkaria tai lukemaan saatika sosialisoimaan. Olen kokenut niin monia epätoivonhetkiä ja itkenyt lattialla kun en ole muuhunkaan pystynyt.

Kaikki aikani on mennyt taistellessa itseni kanssa kun seuraavaksi sainkin suru-uutisia. Ei siis nyt riittänyt se että olen kärsinyt itseni kanssa viimeiset lähes kaksi kuukautta vaan päälle heitettiin surutyö ja hautajaiset. Hautajaiset olivat viime lauantaina ja minusta tuntuu etten käsitä sitä vieläkään. Edellisestä surutyöstäni on vuosia aikaa ja olin jo ehtinyt unohtaa miten hirveätä tämä on. Kyseinen rouva oli minulle kuin mummo, hän aina tuki ja rakasti tilanteesta huolimatta, joten suru on riipivää ja pohjatonta. Hautajaisissa oli kymmenittäin ihmisiä mutta silti minusta tuntui kuin olisin täysin yksin, olo oli ontto ja tyhjä. On vieläkin.


Pisteenä ii:n päälle aloin saada allergisia oireita ilmeisesti siitepölylle tänä keväänä, olen viimeksi ollut allerginen millekään lapsena. Voitte siis kuvitella miten näinä viikkoina on tupakka käynyt useammin kuin kerran mielessä. Olen vain vakuutellut itselleni että minulla oli syyni lopettaa tupakointi alunperinkin eikä olisi missään nimessä viisasta nyt luovuttaa kaiken tämän kovan työn jälkeen. Tupakka edelleen hiipii uniini mutta nyt jo haisee todella voimakkaalle ja haistan sen ihmisistäkin todella helposti. Ihon kukkiminen on alkanut asettua mutta jostain syystä esimerkiksi menkkani ovat pahentuneet lopettamisen myötä :D Haju- tai makuaistin parantumiseen en osaa ottaa kantaa, ne minulla on olleet terävät aina.

Kuinka moni teistä jaksoi lukea nämä jaarittelut loppuun? Ja miten teillä on mennyt lähiaikoina? Toivon nyt vain että tämä huono onni taukoaisi, kaipaisin vähän lomaa!




Toivon kaikille sinne ruudun toiselle puolelle kaunista päivää, kyllä se aurinko paistaa niihin risukasoihinkin💓






20 kommenttia:

  1. Välillä tuntuu, että kun joku asia menee pieleen, niin sitten menee kaikki muutkin. Tsemppiä alkavaan kesään, toivottavasti sitten jo asiat alkavat näyttämään parempia puoliaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on kyllä ollut juuri sellainen fiilis! Toivon et tää epäonnenkausi ois menossa ohi jos uskaltas vähän hengähtää.

      Poista
  2. Jee, onnea suorituksesta, hyvä sinä! Takuulla elämäsi paras päätös. <3 Kyllä sä pystyt, ajatuksista huolimatta! Toi huimaus kuulostaa hirveältä. Toivottavasti pääset eroon siitä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin termi "asentohuimaus" kuulostaa niin pieneltä,lääkärikin mulle sanoi että tää on invalidisoiva. On ollut kyllä pitkät seitsemän viikkoa.. En voi itsekään uskoa miten kauan oon jo ollut ilman röökiä,ihanaa! Ja kiitos tsempeistä♡

      Poista
  3. Oijoi onhan tuossa vastoinkäymisiä kerrakseen :/ Mutta jospa sitä seuraavaksi olisi jotain positiivista tuloillaan? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että mennään joka asiassa parempaan suuntaan :)

      Poista
  4. Hui! Ihan oli iho kananlihalla :S

    Huimaus jo ihan lievimmästä päästä on kamalaa, saatikka mitä se olisi 1000 kertaa pahempana ja jatkuvasti.

    Samalla linjalla kuin Mirakin, että toivottavasti seuraavaksi tulisi positiivistakin eteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollu aivan hirveä kokemus. Ja vaikeempaa tästä on tehny se ettei tiedä kuinka kauan menee ennen kun tää menee ohi. Nyt sentään pystyn jo lähes kaikkiin perusjuttuihin. Ja kiitos♡

      Poista
  5. Kylläpä sua on koelteltu. Onneksi olet nyt käsittääkseni paremmalla puolella:) Röökin polton lopettaminen on viisas ratkaisu. Tupakka on myrkkyä!
    Tsemppiä ja aurinkoista mieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ollu vastoinkäymisiä :( Kävi tuossa oikeen huvittamaan miten onnellinen voi olla ihminen kun pystyy jo syömään lähes normaalisti,paremmin siis voidaan :D Kiitos♡

      Poista
  6. Ohoh, onpa ikävä huimauskokemus ja päälle vielä läheisen menettäminen :/ Tsemppiä! Onneks oot pysynyt lujana, nyt et kyllä sorru siihen röökiin, oot niin pitkän ajan pystynyt olemaan ilman. Kohta se helpottaa <3

    VastaaPoista
  7. Onnea tupakoimattomuudesta! Tosi hyvin olet jaksanut vastoinkäymisistä huolimatta. Ekan vuoden jälkeen tupakanhimo hellittää niin että vaan satunnaisesti harvoin tekisi mieli tupakkaa. Jatkuva huimaus kuulostaa kauhealta :( Mulla on taipuvaisuutta pyörtyä joten voin vaan kuvitella miten ikävää on, kun kokoajan tuntuu siltä kuin pyörtyminen olisi lähellä.. toivotaan että pian helpottaa, voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten syvässä tuokin riippuvuus ja tapa elää! Kestää vuosia ennen kuin mieli hyväksyy lopettamisen :D Vaikeinta on ollut sietää sitä että tämä on todellakin 24/7 kestävää huomausta,heräilen jopa yöt läpeensä tähän. Ja kiitos tsempeistä♡

      Poista
  8. Mahtavaa että olet säilynyt lujana muista vastoinkäymisistä huolimatta! Toivotan kovasti tsemppiä <3!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä ihanainen, oot kyllä joutunut kohtaamaan koettelemuksia enemmän kuin soisi kenellekään :( <3 Oot ajatuksissa! Ja ihan mahtava homma kuitenkin tuo savuttomuus, oon ylpeä susta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on nyt ihan rehellisesti sanottuna ollu aika kova kausi :( Kiitos murunen♡♡

      Poista
  10. Ootpas kokenut hurjia viime aikoina! Toivottavasti alkaisi jo helpottaa. Tsemppiä<3

    VastaaPoista