torstai 7. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivästä ja Life Lately

Heii!


Ensimmäiseksi haluan sanoa miten ihanan paljon teitä on osallistunut joulukalenteriarvontaani, on ollut aivan huippua lukea lahjatoiveista<3 Haluankin sanoa että arvostan jokaikistä teistä!


Mutta sitten.. En ihan hirveän usein kirjoittele näitä pohdiskelupostauksia mutta nyt juuri meidät ohittaneen itsenäisyyspäivän kunniaksi on hyvä sellainen näpytellä.

Olin eilen tiiviisti liimattuna telkkarin ääreen, oli kiva seurata itsenäisyyspäivän hulinoita näin erityisenä juhlavuotena. Samalla tajusin itsekin miten erityinen tämä todella on, yksikään meistä ei ole todistamassa enää toisia satoja.


En ollut ollenkaan isänmaallinen ennen kuin olin muuttanut ulkomaille useita kertoja ja yhtä monta kertaa syystä tai toisesta palannut takaisin. Oikeastaan rakkaus omaa kotia kohtaan iski lopullisesti vasta nyt edellisimmän kolmen vuoden "reissun" jälkeen - tajusin miten paljon olin kaivannut asioita jotka ovat suomalaisille itsestäänselvyyksiä ja kuinka vähän olin osannut arvostaa asioita jotka eivät olekaan niin yksinkertaisia muualla.

Huomasinkin siis eilen herkistyväni aivan totaalisesti. Asiaa ei helpottanut se että pappanihan oli sotaveteraani ja muistan jonkin verran lapsuudestani kuinka hän puhui noista asioista. Tai se että toisen vanhempani perhe katkeaa mummoon, kaikki muut joko jäivät rajan taakse tai eivät selvinneet. Jotenkin tämä itsenäisyyspäivä sai ymmärtämään että kaikki se kauheus ei olekaan ajallisesti niin kaukana, se on vaikuttanut omaankin elämääni ja siihen etten tiedä kuin pieniä paloja sukupuustani.


Herkistävänä tekijänä koin myös sen ymmärtämisen miten hyvin asiat täällä OIKEASTI olevat. Ainahan on vääryyttä ja porsaanreikiä mutta tämä maa kantaa ja auttaa eteenpäin. Monissa asioissa täällä on asiat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Englannissa asuessani tajusin miten etuoikeutettu olinkaan Suomessa, miten paljon tämä maa antaa omilleen automaattisesti.

Siitä pääsemmekin Life Lately-osioon. Juuri nyt elämä ei ole ollut helppoa.

Mainitsin keväällä miten palasin takaisin kardiologin luon kahdeksan vuoden jälkeen. Minut takaisin erikoislääkärille ajoi se että vanhan vaivan oireet tuntuivat voimistuvan eikä lääkkeet tuntuneet enää riittäviltä. Parikymppisenä siis sydäntäni tutkittiin ensimmäisen kerran ja sainkin loppuelämän lääkityksen sieltä mukaani. Ongelmana oli lähinnä syke (esimerkiksi herätessä yli 160 lyöntiä/per min) ja siitä johtuva heikotus sekä väsymys. Lääkityksellä siis pyrittiin laskemaan sykettä ettei kroppani polta kokoajan itseään aivan piippuun ilman mitään syytä.


Tämän piti kuitenkin iän mukana helpottaa ja yht'äkkiä olin taas todella väsynyt. Kardiologi otti minut vastaan tänä keväänä ja ensimmäiseksi teetti alustavia kokeita, sykkeen kannalta mikään ei ollut muuttunut. Itsepäisyyttään, onneksi, hän halusi kuitenkin tehdä taas sydämen ultraäänen (joka on vuosien saatossa tehty jo 3 kertaa) ja huomasi että sydämessäni onkin nyt uusia ongelmia.

Tästä asiat vyöryivätkin eteenpäin uusien tutkimuksien kanssa ja noin kuukausi sitten sain kuulla että sydämessäni on ajan kanssa etenevää vikaa jonka ainoa hoito on leikkaus. Leikkausta ei kuitenkaan riskien takia tehdä ennen kuin oireet ovat selkeästi näkyvissä mutta kukaan ei osaa sanoa onko se hetki ensivuonna vai kymmenen vuoden päästä.


Tällä hetkellä voin hyvin vaikka tämä vaikuttaa nytkin jo asioihin, esimerkiksi hammaslääkäristä ei useinkaan selvitä ilman varmuuden vuoksi määrättävää antibioottikuuria. Silti tässä on ollut ja on edelleen paljon pureksittavaa. Ammatti, tulevaisuus, perhe, maastamuutto. Tällä hetkellä yritän vain miettiä tätä hetkeä ja sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Tästä tulikin nyt hieman raskaampi pohdiskelu mutta jos huomiseksi näpyttelisin teille jo jotain pirteämpää<3



Ihanaa loppuiltaa!



 

4 kommenttia:

  1. No voihan! Toivotaan parasta terveysjuttujen suhteen ja toivottavasti leikkaus olisi edessä vasta vuosien päästä. Mut päivä kerrallaan, ei sitä vaan voi koskaan tietää mitä elämä tuo.

    VastaaPoista