maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Blogeissa vilahtelee nyt edellisen vuoden pohdiskeluja joten pohdiskellaan nyt sitten täälläkin. Vuosi 2016 oli todellinen "rough ride" täällä päässä ja jotenkin tuntuu että niin se oli aika monella!

Miten siellä muuten vuoden vaihde meni?



Viime vuoteen mahtui rajuja muutoksia. Sydäntäni alettiin taas tutkia,sain kolme lääkitystä jo olemassa olevien lisäksi sekä muutaman uuden fyysiseen puoleen liittyvän diagnoosin. Menetin työni ja lähipiirin kanssa on ollut ongelmia. Voitte siis kuvitella - viime vuosi oli lähinnä kokonaan onneton! Menetin myös kykyni nauttia pienistä asioista ja hetkistä,sitä kaipaan ehkä eniten valtavan stressin keskellä.

Viime vuosi meni pohdiskellessa oikeasti tämän elämän tarkoitusta ja järkeä.


Jos nyt mennään tämän hömpän puolelle,on siinäkin näkynyt muutoksia viime vuonna. Kolmetkympit alkaa uhkaavasti olla ovella ja iho muuttuu kohinalla. En tiedä onko tämä niitä aikoja kun iho alkaa ikääntyä nopeammin?

Ilmejuonteita silmien alla on tullut sitkeämpiä eikä mikään voiteen määrä enää auta niitä piilottamaan. Ihosta myös näkee heti jos ihonhoitoa on laiminlyönyt edes yhden illan. Aamuisin silmät ovat turvoksissa vuosi vuodelta enemmän ja turvotuksesta johtuvat,onneksi matalat,silmäpussit näkyvät heti jos unet on jääneet lyhyemmiksi.
 

En tehnyt varsinaisesti mitään uuden vuoden lupauksia mutta yritän pitää muutaman asian mielessäni nyt kun vuosi on vaihtunut.

- Yritän pitää itsestäni parempaa huolta.
Viime vuosi oli henkisesti todella raskas ja kuluttava,tuntui että unohdin fyysisen puolen aivan kokonaan tai en vaan jaksanut välittää. Tänä vuonna pyrin hoitamaan itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin paremmin.

- Yritän hemmotella itseäni enemmän.
Kuulun niihin ihmisiin joille toisten onnellisuus ja hyvinvointi on omaani tärkeämpi ja tänä vuonna yritänkin olla "itsekkäämpi". Pyrin ottamaan enemmän täysin omaa aikaa ja tekemään asioita jotka saavat minut onnelliseksi.

- Yritän harjoitella rentoutumaan.
Mielessäni jyllää 24/7 miljoonia ajatuksia,murheita ja ideoita joten on aika opetella laskemaan langoista irti. Minähän siis kuulun niihin ihmisiin joille kaikki tämä pohdiskelu tulee myös uniin. Jättäkää minun uneni rauhaan pliiiiiis!


Mitä toivon teille on että tämä vuosi tulee olemaan onnellinen,rauhallinen ja täynnä iloa. Toivon että pääsette tavoitteisiinne ja menette nukkumaan joka yö levollisin mielin. Ja tottakai toivon että kestätte mukana ja tsemppaatte minulle myös samanlaista,stressitöntä vuotta!

Joulukalenteriarvonnan muuten suoritan lähipäivinä,vielä on siis aikaa laittaa sormet ja varpaat ristiin ;)


Miltä tuntui tälläinen minulle harvinaisempi henkilökohtainen postaus?
Ihanaa alkuviikkoa<3

6 kommenttia:

  1. Ihanat noi vihreät kynnet! Sulla on ollut rankka vuosi, osan asioista tiesinkin, paljon halauksia. <3 Ja iän puolesta tervetuloa, ihan samoja juttuja aloin omassa ihossa huomaamaan kolmekymppisenä, hyvä puoli on se, että tilanne ei ole itselläni kamalasti pahentunut seuraavan kymmenen vuoden aikana, paitsi, että alaleuka alkaa kurottamaan kohti lattiaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis nyt tuntuu et tää iho alkaa muuttumaan oikee rytinällä! :D Eiköhä se ala täälläki kohta nuo leukaperät kärsiä.. :p Kiitos,halaukset onki tarpeen♡

      Poista
  2. Täällä oli kans järjettömän rankka vuosi. Melkeinpä ihme, että hengissä vielä. Toivon, että parempaa kohti mennään, niin sinä kuin minäkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että tää vuosi tulis olemaan sulle aivan päinvastainen♡

      Poista
  3. Tsemppausylävitoset meille molemmille :) 2016 nevö forget. Toivottavasti ei tuu enää samanlaista vuotta.

    VastaaPoista