torstai 11. elokuuta 2016

Kuulumisia ja festaritunnelmaa

Täällä päässä ollaankin oltu kateissa blogimaailmasta jo aivan liian kauan. Harvemmin höpöttelen henk.koht. juttuja mutta lähipiirissä oli hätä ja niinpä sinkosin tueksi. Siinä rytinässä en tajunnut napata konetta mukaan,ei ehtinyt postauksia kirjoitella tai vanhoja ajastella joten hiljaisuus venähti siihen kunnes pääsin ensimmäistä kertaa piipahtamaan kotiin.

Mutta tehdään nyt taas pehmeä laskeutuminen ja fiilistellään viime viikonlopun Jurassic Rockin tunnelmaa kynsien ja meikin parissa.


Kaikillehan on käynyt jo selväksi että tykkään Mavalan lakoista ja kuvissa näkyvä ärhäkkä helmiäiskeltainen onkin Mavalan Cyber Yellow. Yksi kerros on ihan ookoo,kahdella tulee täysin peittävää jälkeä.

Päälle heitin Avonin hitula-päällyslakan mutta se jäi ärsyttävän epätasaiseksi vielä päällyslakankin jälkeen enkä ehtinyt enää sitä kerrostella.


Mitä meikkiin tulee,olen edelleenkin aivan hurahtanut Sleekin Shangri-La Respect-palettiin. Siinä on upeita hohtavia oransseja,syvänviininpunaista mattaa ja jokunen neutraalimpi sävy. Sopii siis hienosti festarimenoon!

Mietin alunperin irtoripsien yhdistämistä tähän lookkiin mutta arvelin että saattaisi olla ripset vinossa illan päätteeksi ;)


Ollaanko siellä festaroitu tänä kesänä? Ihanaa torstaita<3

4 kommenttia: