tiistai 14. kesäkuuta 2016

Huulipunavallankumous

"Sydänsairaudet ovat naisten yleisin kuolinsyy Suomessa, ja sydämen sairaudet yleistyvät entistä nuorempien naisten keskuudessa. Kyse ei siis ole vain eläkeikäisten vaivoista, vaan työikäisten, elämänsä parhaita vuosia elävien naisten terveydestä. Joka vuosi 11 000 suomalaista naista kuolee sydänsairauksiin. Huulipunavallankumouksen avulla Sydänliitto haluaa tehdä tätä tärkeää asiaa näkyväksi ja kannustaa naisia pitämään huolen oman sydämensä hyvinvoinnista."


Tänä vuonna Huulipunavallankumous sattui kesäkuun viidenteentoista päivään eli tälle päivälle. Viime vuonna en tähän tainnut osallistunutkaan mutta tänä vuonna päätin vihdoin ottaa tähän osaa!

Sydämen terveys on jotain sellaista mitä harvemmin varsinkin nuorempana miettii - sydän ei ole ihmisessä näkyvä osa ja jotkin tietyt oireet voivat tuntua ihan "normaaleilta".


En ole tainnut täällä kertoakaan että minullahan on ollut jo kauan ongelmia sydämeni kanssa. Koin kauan sydän ongelmieni olevan itsestäni johtuva heikkous ja se oli minulle arka paikka.

Kymmenisen vuotta sitten sitä tutkittiin useita vuosia ja lopputulos olikin se että he ajattelevat minun kärsineen lapsesta asti näistä ongelmista sitä minun itse tajuamatta.

Minun sykkeeni siis ei kestä niissä rajoissa joissa pitäisi sekä kärsin toistuvista rytmihäiriöistä. Nämä yksin tai yhdessä johtavatkin pyörtyilemisiin,silmissä pimenemisiin,helposti väsymiseen,hengenahdistukseen ja jatkuvaan heikotukseen. En myöskään ikinä saa levollista unta koska sydämeni ei rauhoitu. Olen ollut lääkityksellä jo kymmenisen vuotta ja tulen olemaan loppuelämäni.

Tälläiset ongelmat saavat katsomaan elämää eri kantilta ja tajuamaan miten katoavaa loppujen lopuksi kaikki voikaan olla. Jokaisesta päivästä pitäisi tehdä onnellinen ja juuri sellainen mitä sinä itse haluat.


Haluaisin siis muistuttaa teitä kaikkia muita ihania pitämään huolta itsestänne<3

P.S. Huulipuna kuvassa on Rimmelin 810 One-Of-A-Kind ;)

2 kommenttia:

  1. Voi, inhottava kuulla, että sä oot joututnut kärsimään (ja joudut loppuelämäsi) sydänvaivoista ♡

    Sä näytät tosi upeelta näissä kuvissa!♡

    VastaaPoista