sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vuoden lempparit 2015

Vuosi alkaa olla uhkaavasti lopuillaan joten eiköhän hypätä vuoden aikana käytettyihin lemppareihin. Kyseessä ei siis ole välttämättä tänä vuonna ilmestyneistä tuotteista vaan niistä jotka ovat sitkeästi jääneet käyttöön.


Essence Get Big Lashes Volume Curl on tainnut tulla jo napattua matkaan ainakin kolmisen kertaa. Paksu ja kaareva tiheä harja erottelee ripset hyvin ja tämä onkin toiminut minulla ns. ykkösripsarina. Kökkööntymistä en ole saanut tämän kanssa aikaan joka todellakin plussaa aamun kiireessä!


Nivean Pamperin Oil-suihkuöljy on ehdottomasti muodostunut yhdeksi lemppareista. Tässä ei ole nimeksikään tuoksua ja tämä jättää ihon pehmeämmäksi kuin muut tähän mennessä kokeilemistani suihkuöljyistä. Hintakin on vaan muutaman euron!


Freemanin Facial Enzyme Mask Pineapple on jo kulttituotteen maineessa. Ananaksen hapot kuorivat kemiallisesti ja mukana olevat rakeet viimeistelevät kuorinnan jos siitä tahtoo vielä tehokkaamman. Kemiallinen puoli tässä on hellävarainen mutta eron tuntee.


XZ Rauhoittava Suklaa Vanilja Shampoo on kulkenut mukanani jo kauan. Se rauhoittaa kuivan ja kutiavan päänahan ilman sen suurempaa vaivaa normaalipesun aikana. Ja tuoksu on aivan ihanan makea!


Natural Coden Skin Perfector Matt Makeup meikkivoide vaan on.. Ykkönen. Sävy Vanilla on OIKEASTI vaalea eikä pätkääkään vaaleanpunainen ja pystynkin käyttämään sitä vuoden ympäri. Mattaava meikkivoide on myös aika peittävä ja olenkin kerrostamalla jopa peittänyt tällä tummat silmänaluset. Mattaavissa on tietenkin aina riskinä ihon kuivuminen liikaa mutta itse kompensoin sitä laittamalla kosteuttavan pohjatuotteen ennen meikkivoidetta varsinkin talviaikaan.


Kookosöljy on kasvattanut mainettaan kauhealla suhinalla jo vuosia niin ihonhoidossa,hampaidenhoidossa kuin ruoanlaitossakin. Itselläni tämä on käytössä ainoastaan ihon-ja hiustenhoidossa. Käytän tätä päänahka"naamiona" saunailtoina,rasvaan tällä ihoani,sekoitan kasvovoiteiden sekaan,rasvaan huulia.. You name it! Kookosöljy on myös lievästi antiseptinen joten se rauhoittaa kutiavaa atooppista ihoa.


Meikin päälle suihkutettavat suihkeet olivat minulle tänä vuonna aivan uusi juttu. Urban Drcayn De Slick Makeup Setting Spray on UD:n mattaava versio. Käytin tätä kesällä ahkerasti. Ongelmani ei ole niinkään koko kasvojen kiiltäminen rasvaisuuttaan vaan se että työssäni hikoilen lämpövaihteluiden takia ja tästä syystä meikkikin sulaa nopeammin. Tämä suihke jätti kasvoille ihan selkeän kalvon meikin päälle ja vaikka hikosinkin,pysyi meikki siellä missä pitikin.koo


Victoria's Secretin Bodymistit ovat aina olleet minun nenääni vähän turhan purkkamaisen älkömakeita. Sillä olinkin yllättynyt miten ihastuin Amber Romanceen! Se on edelleenkin makea mutta syvemmällä tavalla kun muut tuoksuttelemani bodymistit. "Amber Romance is a warm and alluring blend of black cherry, crème anglaise, vanilla and sandalwood." Lämpimän herkullista!


FLOW kosmetiikan Ruusuvesi valloitti sydämeni kuin varkain. Minusta tuntuu että Lushin Ro's Argan alkoi tyrkkiä inhoamaani ruusuntuoksua elämääni aivan kuin vahingossa ja Ruusuveden tullessa kuvioihin olin aivan myyty! Tuoksu on voimakas sumuttaessa mutta hälvenee nopeasti ja se on todellakin juuri se aito ruusuntuoksu. Se rauhoittaa ihoa ja viimeisetelee puhdistuksen mahdollisimman vähillä ainesosilla,bravo!


Ja siinä paha missä mainitaan,nimittäin Lushin Rose Jam. Rose Jam tuoksuu Ro's Argan vartalonhoitoaineelta ja olenkin jäänyt tähän jumiin ihan täysin Ro's Arganin loputtua. Sen vartalonhoitoaineen voisi myös ehdottomasti lisätä tähän listaan mutta en ole raaskinut sitä hankkia tänä vuonna ;) Suihkugeeli vaahtoaa runsaasti ja tuoksuu voimakkaan ruusuiselta. Harmi että tämä on kausituote!


Todella positiivinen yllätys tänä vuonna oli suomalaisen Biozellin värituotteet. Värishampoo ja värihoitoaine ovat olleet aivan ykkösiä! Nämä vaativat vaan muutaman minuutin vaikutusajan ja varsinkin yhdessä käyttäessä antaa todella säväkän sävyn haalistuneisiin hiuksiin. Plussaa siitä että nämä sopivat myös hajusteherkille tai herkkäihoisille tuoksuttomuutensa takia!


En voi edelleenkään uskoa että tämä vuosi on kohta ohi.. Onko teille muodostunut vakkareita/lemppareita tänä vuonna?

4 kommenttia:

  1. Amber Romance voisi olla munkin makuun, mä en oo myöskään oikein ihastunut noihin VS:n tuotteisiin, mutta tossa on nuotit kohdillaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mulleki ollu noista vartalosuihkeista se ainoa joka iskee :)

      Poista
  2. Essencen ripsiväri ja XZ shampoo ovat olleet myös mun makuun tänä vuonna, saa nähdä tuleeko itse tehtyä samanlaista listaa :)

    VastaaPoista