maanantai 14. syyskuuta 2015

Simple: Kasvovesi

Sitten onkin esissä viimeinen osa Simpleä tällä haavaa eli kasvovesi.

Tässäkin on käytetty mahdollisimman vähän ärsyttäviä ainesosia joten sen pitäisi sopia myös herkkäihoisimmille. Itse olen kokeillut tätä kesällä sekä talvella,edes kuivin iho ei reagoinut tähän millään tavalla eli pisteet kotiin siitä!

Rasvoittuvalle iholle tästä ei ole vastaavaa hyötyä jos haet esimerkiksi kiillon hillitsevää efektiä,tämä käy parhaiten herkemmälle tai kuivalle iholle vaikkei varsinaisesti kosteuttava olekaan. Simplen kasvovesi on lähinnä tarkoitettu raikastamaan ihoa ja viimeistelemään puhdistus.


Kasvovedessä on rauhoittavaa kamomillaa,hamamelista hoitamaan ja tiukentamaan ihohuokosia,PH on ihoystävällinen eikä se sisällä ollenkaan alkoholia.

Mitään AHAA!-elämystä tästä en saanut mutta kyseessä on selkeästikin luotettavan turvallinen ja ihoystävällinen kasvovesi jota edes suomalaisen pakkasen runteleman ihon ei tarvitse arastella.


Simple ihonhoitomerkkinä on hyvää perustavaraa ja uskaltaisin tyrkätä näitä tuotteita jopa nuorempien ihonhoitokokeilijoiden tassuihin. Ärsyttävät ainesosat on nipistetty minimiin,hajusteet on isossa osassa nollissa sekä tuotteissan on rauhoittavia ainesosia.

Kuitenkin ainoa näistä esitellyistä tuotteista joka jää minulle käyttöön on Simplen kasvojen puhdistusaine,se puhdistaa sitkeimmänkin meikin ärsyttämättä.


Mitä odotatte kasvovedeltä?

4 kommenttia:

  1. Mun on pakko myöntää, että oma kasvovesien käyttö on kokonut aikamoisen inflaation misellivesien vallattua kaappini pari vuotta sitten. Kyllä mulla tosin kaapissa odottaa yksi alesta ostetty YSL:n kasvovesi, joka varmaan tulee käytettyä.

    Mun mielestä kasvoden pitää kosteuttaa ja pehmentää ihoa, sekä viimeistellä ihon puhdistus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas yritän nyt kovasti tutustella erilaisiin kasvovesiin.. :)
      Kosteutus,virkistys ja rauhottaminen on mulle ykkösasioita!

      Poista
  2. Mistä sä löydät vielä Simpleä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :p Mikkelissä on ainakin Anttilan valikoimissa eli uskosin et muistakin Anttiloista vois löytyä :)

      Poista