perjantai 11. syyskuuta 2015

Bling Blingiä Revolutionilta


Kosmetiikka-intoilijat ovat aina hulluna kaikkeen hiemankin poikkeavaan joten tämän piirteen tietävä entinen asuinkumppanini päättiki sitten lähettää minulle jotain sellaista Englannista.


Makeup Revolution onkin vilahdellut täällä jokusen kerran,kyseessähän on edullisempi mekki jonka saatavuus esimerkiksi Englannissa on todella hyvä.

Paketistani löytyikin Revolutionin Awesome Metals-luomivärejä kahdessa eri sävyssä. Pahvipaketissa oli neste,luomivärinappi ja pieni metallinen sekoituslautanen.


Neste sekoitetaan pienen määrän kanssa voidemaista luomiväriä ja sekoitettu tahna tuputellaan iholle. Lopputulos on todella kiiltävä ja hohtava,metals todellakin kuvaa tätä hyvin!

        

 
Muutamat asiat silti jäi minua ihmetyttämään. Voidemainen luomiväri on jo itsessään tosi ohut ja läpikuultava,nesteen kanssa siitä saa ainoastaan tahmeamman mutta ei kuivuvan kuitenkaan. Toisinsanoen,ilman vielä luomivärillä kuorruttamista tällä vaan liimautuu iho vastapuoleen kiinni! :D

Sekoitusohjeet olivat myös aika tuolta tännepäin eli en edes loppujenlopuksi tiennyt onko määrät oikeita. Nesteen ja luomivärin toisiinsa sotkeminen oli muutenkin hankalaa kun ne eivät meinanneet sekoittua ja jos sekoitti liian kauan,alkoi se kuivua pieniksi kököiksi.

Itse olen käyttänyt näitä lähinnä pohjatuotteina,silmämeikkiin saa aivan uskomatonta hohtoa näillä!


Onko teillä ollut näitä "luovempia-versioita" kosmetiikasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti