sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ensikosketus Urban Decayhin

No hei kerran ulkomailla on käyty niin olihan se nyt napattava mukaan jotain sellaista jota ei vielä edes saa Suomesta!

Urban Decay on ollut suomalaistenkin bloggareiden blogeissa hyvin hehkutetussa asemassa,varsinkin sen kulttimainetta nauttivan Primer Potionin takia.


Olen silloin tällöin pysähtynyt miettimään meikin päälle suihkutettavia suihkeita.
Jotkin niistä kosteuttavat,toiset rauhoittavat,kolmannet lähes "liimaavat" meikin paikalleen ja neljännet antavat pitoa ja mattapintaa. Lista voisi varmaan tosin jatkua loputtomiin ;)



UD:n De-Slick Makeup Setting Sprayn nappasin mukaan pienempänä kokona,olihan tarkoituskin vain hieman tunnustella tätä konseptia.

Se osoittautuikin aivan loistavaksi!


Neste tulee ulos pullosta hienona sumuna vaikka tuntuikin ensimmäisellä kerralla jotenkin tosi "märältä". Ehkä tosin mielikuva johtui osittain jo siitä että koen meikin päälle sumutettavat nesteet jotenkin riskialttiina! :D

Tuoksu on miedon kukkainen ja leijailee vain hetken.
Olen kokeillut tätä pohjustajan kanssa ja ilman,molemmilla keinoilla meikki kestää paikallaan huomattavasti paremmin ja päivän päätteeksi korkeintaan nenä kiiltää missä normaalisti siinä vaiheessa on meikki jo sulanut otsalta,nenältä sekä poskilta.


Mutta hei tottakai oli nyt sit myös otettava "SE KULTTITUOTE" eli UD:n Primer Potion. Tähän en ole niin kerinnyt vielä perehtyä mutta eiköhän tästäkin vielä tule mainintaa ;)


Viimeiseksi on vielä mainittava miten ihania myyjiä oli Manchesterin Trafford Centren UD:n tiskillä. Pirtsakka tyttönen laittoi kassiini mukaan vielä näytekoon heidän huulikiillostaan vaikka ostinkin molemmat tuotteet pienemmässä koossa.

Ihanaa!




Oletteko te kokeilleet UD:tä tai muutakin kuin hypetettyä Primer Potionia?

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että tää toimii. Monta kertaa ollut mielessä kokeilla. Onneksihan näitä pääsee huomisesta lähtien testailemaan ihan Suomessa. JEE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyl positiivisesti yllättyny! Harmi et näille seuduille UD ei kuitenkaa kiipee.. :S

      Poista