lauantai 30. tammikuuta 2021

Pür Cosmetics Festival-paletti ja kaksi meikkiä

Heii!
 
Täällä sitä nyt sitten ollaan ja ensimmäinen meikkipostaus vanhemmalla paletilla on tässä tulossa. On muuten ollut ihana huomata, miten hyviä paletteja ja sävyjä jo itseltään löytyy, häviää himottelut uusien palettien suhteen.

Tänään siis aloitetaan Pürin Festival paletilla, josta löytyy kivan neutraaleja, mutta myös muutama räväkämpi sävy ja kaksi glitteriäkin.
 
 
Paletissa on kauniit sävyt, mutta laatu on todella epätasaista - mattasävyt ovat pigmenttisiä, mutta hohtavat sävyt on pressattu jotenkin hassusti. Hohtavat sävyt nimittäin ovat upean hohtavia, mutta ne on puristettu niin tiukkaan, että enemmän siveltimeen väriä tahtoessa kova pinta lähinnä murentuu paineen alla. 

Peruskäyttöön mattasävyt ovat ihan minun ehdottomia lemppareitani, ne on pigmenttisiä ja helppoja häivyttää. Hohtavista vaalein sävy on upea silmien sisänurkkaan. Glitterisävyt ovat pohjaltaan "rasvaisia", nämä siis yksin käytettynä kyllä varmasti kasaantuvat. Itse olen käyttänyt näitä luomivärin päälle ja joskus jopa niin, että olen kiinnittänyt nämä vielä puuterilla tai tavallisesti pressatulla glitterillä. Yksin käytettynä pysyvyys on huono.
 
 
Alavasemmalla olen käyttänyt häivyttämiseen ja alaluomen rajaukseen paletin mattaista oranssia (epic), silmien ulkonurkkaan mattaista ruosteenruskeaa (hidden desert), liikkuvalle luomelle upean helmiäistä oranssia (sunset) ja silmien sisänurkkiin kultaista glitteriä (24k magic) ja sen alla hohtavan likaista shampanjaa (free spirit). Tälläiset rasvaisemmat glitterit toimii hyvin silmien sisänurkissa ilman kiinnitystä, siellähän iho ei liiku tai taitu samalla tavalla.

Alaoikealla koko silmämeikin päätähti on hohtava violetti (gypsy). Sävyä on helppo kerrostaa ja häivytellä, puuteroin pohjameikkiä tehdässä yleensä ihon aina luomivakoon asti ja se helpottaa häivytystä ylipäätään. Alaluomelle halusin lisää väriä ja valitsin sinne mattaisen oranssin (epic). Silmien sisänurkkiin laitoin paletin pinkkiä glitteriä (fireworks) ja sen alle taas paletin vaaleinta hohtavaa sävyä (free spirit). Tässä kohtaa pieni varoituksen sana, tämä violetti sitten tahraa luomet ihan huolella, kun tulin suihkusta ulos, olivat luomeni aivan pinkit🙈
 
 
Tykkään Festival-paletista sen monikäyttöisyyden takia. Tästä löytyy helpot sävyt arkeen ja myös jotain erilaista, jos kaipaa hieman värikkäämpää meikkiä. Hohtavat sävyt voivat olla haastavampia, mutta varsinkin sormin ne levittämällä hohto ja pigmentti tulee upeasti esiin.
 
Onko tämä paletti eksynyt sinun laatikkoihisi?
 
 
Ihanaa viikonloppua💓
 
 
 
 
 


 


8 kommenttia:

  1. Kauniita meikkejä, etenkin violetti <3

    VastaaPoista
  2. Samoja fiiliksiä tästä paletista. itse laitoin omani eteenpäin jo vuosi sitten, koska mulla meni noihin pressattuihin glittereihin aivan hermo. ne ei pysyneet silmissä ollenkaan vaan 10min päästä oli jo pitkin luomivakoja levällään vaikka mitä teki. Huono koostumus :D
    Nuo matat on kans kuten sanoit niin hyvin pöliseviä ja myös vähän vaihtelevaa laatua. Osa oli hyvinkin pigmenttisiä ja osasta ei tuntunut lähtevän sitä väriä juur ollenkaan. Kauniita meikkejä sulla kuitenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sehän se glittereissä onkin, jos ne tehdään tuollaiseen vaseliinimaiseen pohjaan niin ei ne poskille varise, mutta kyllä kasautuu luomivakoon.. :D

      Poista
  3. Sain tämän Boxycharmista keväällä 2019.
    Miulla värjäsi nuo molemmat kirkkaat sävyt, pinkki ja violetti silmäluomet kokonaan :D Piti kurkata vähän tuoteinfoa ja niiden mukaan kaikki 12 sävyä ovat pressattuja pigmenttejä.

    Tämän paletin 2.0 versio tuli viime vuonna, mutta sitä en jättänyt itselleni, se oli ehkäpä hieman tylsempi kuin tämä eka sävyiltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tainnut sitä kakkosta bongatakaan? Ja pitääpä siis pitää mielessä tuo pinkin värjäävyys.. :)

      Poista
  4. Onpas kaunis paletti, ja aivan ihania meikkejä oot sillä loihtinut! <3 Nyt huomaan, että innostun taas kaikista vähän värikkäämmistä lookeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on se toive keväästä, joka herättää taas kaipaamaan värejä :)

      Poista