lauantai 16. tammikuuta 2021

Best Of The Best 2020

Heii ihanat!

Se olisi sitten uusi vuosi ja monille uudet tuulet :) Täällä blogin puolella ei sen suuremmin uusia tuulia ole, paitsi että olen päättänyt kirjoitella tänä vuonna blogiin enemmän yhteenvetopostauksia ja alkaa tehdä enemmän meikki/kynsijuttuja vanhemmilla tuotteilla. Koen, ettei ole mitään järkeä hypätä jatkuvien lanseerauksien sykkeeseen vaan keskittyä käyttämään enemmän niitä tuotteita, joita minulla on ja jotka teiltäkin ehkä jo entuudestaan löytyy. Postaukset myös tulevat jatkossa todennäköisesti ainoastaan näin lauantaisin.

Kurkataan nyt kuitenkin minun viime vuoden parhaisiin. Kyseessä ei ole välttämättä parhaimmat lanseeraukset viime vuodelta, vaan parhaimmat löydöt itselleni viime vuoden puolelta :) Lisäilen mukaan myös muita tuotteita, jotka ovat olleet minulla ahkerassa käytössä.
 
 
Ensimmäisenä onkin itseasiassa viime vuoden uusi lanseeraus eli Clarinsin Joli Rouge Crayon. Kyseessä on huulituote, jota voi käyttää niin huultenrajaukseen kuin itse huulipunanakin. Mikä tästä sitten tekee niin ihmeellisen? Kynä liukuu huulille liukkaasti, mutta kuivahtaa huulille mattapintaiseksi ja kestää oikeasti koko päivän. Näiden kanssa voi syödä, vasta rasvaisempi ruoka liuottaa huulimeikin. Tämä ei valu huulten yli, ei sotke eikä kuivata huulia rusinaksi. Jos kasvosuojia ei tarvitsisi käyttää, tarttuisin näihin varmasti arjessa!

Muuten olen tämän vuoden aikana käyttänyt pääosin huulikiiltoja. Tämän ei pitäisi kenellekään tulla enää yllätyksenä, että suosin helppoja huulituotteita. Sillä tartunkin harvemmin punaan ja valitsen sen sijaan kiiltävän läpinäkyvän kiillon tai hoitotuotteen. Esimerkiksi Weledan ihanan kiiltävä Skin Food Lip Balm on ollut kovassa käytössä.
 
 
Tästä naamiosta olen jo muutaman kerran huikkaillut, joten sen paikka on ehdottomasti yhteenvedoissa. Madaran Smart Anti-Pollution Charchoal&Mud Repair Mask elvyttää ja puhdistaa väsynyttä jo ikääntymisen merkkejä näyttävää ihoa. Musta naamio selkeästi imee itseensä ja nostaa epäpuhtauksia pintaan, iho ei kuitenkaan jää kireäksi tai kuivaksi. Naamiosta löytyy niin A-vitamiinia, niasiinia kuin 17 aminohappoakin, sen teho tulee siis muualtakin kuin hiilestä ja mudasta.

Toinen lempparinaamioni tältä vuodelta on herkullisen hedelmäinen evolve bio-retinol gold mask. Kultainen naamio levitetään paksuna geelinä kasvoille ja annetaan vaikuttaa viitisen minuuttia. Iho tuntuu joustavammalta ja ihon tekstuuri näkyy meikin alta vähemmän, naamion teho perustuu bioretinoliin ja öljyihin.
 
 
Kuivashampoiden saralla ykköslöytö oli Batisten tummanruskea Dark Hair-kuivashampoo. Kaikkihan varmasti tietävät, että jos sinulla on tummammat hiukset ja normaalia kuivashampoota, jää hiuksiin herkästi vaalea jauhoisuus kuivashampoosta. Jo valmiiksi sävytetystä kuivashampoosta sitä ei jää, eikä häiritsevää rajaa juureen sävystäkään. Yllätyksekseni tämä toimii loistavasti jopa punaiseen hiukseen, eikä se sotke ympäristöä tai vaatteita.
 
Muuten tämän vuoden muotoilutuotteissa olen pysynyt hyvin tutun turvallisella saralla. Olen jo vuosia käyttänyt lähes ainoastaan Osiksen vahvinta hiuslakkaa, ehkä niitäkin markkinoita pitäis alkaa tutkailla taas..👀 Ehdotuksia?
 
 
Seuraavaksi sitten irtopuutereihin. Viime vuosi oli todella mielenkiintoinen irtopuuterivuosi, jos nyt näin voi ilmaista🙈 Olen vasta viime vuosina hypännyt enemmän irtopuutereihin ja alkanut näkemään niissä todellisia eroja. Samalla olen huomannut myös todella vaalean ihon hankaluuden - jos puuteri on yhtään sävytetty, näkyy sävy todnäk rumasti meikkipohjan päällä tummempana.

Yksi viime vuoden ykkösistä oli Zuiin Lux Finishin Powder. Ihanan kukkaustuoksuinen irtopuuteri on vaalea ja kellertävä, sopien myös todella vaalealle iholle. Koostumus siinä on kuultava ja raskaammalla kädellä jopa hieman peittävä. Pigmentin takia en ole aivan varma, miltä irtopuuteri näyttäisi tummemmalla iholla, kaikille ihonsävyille tämä ei siis välttämättä käy. Puuteri ei tunnu iholla kuivalta, mikä oli yllätys. Tykkäsin tästä heleytensä takia eniten juurikin sy-iholla ja jossei tuote olisi niin pienessä purkissa ja aika tyyris, ostaisin tätä lisää.

Muut irtopuuterilöydöt viime vuodelta olivat ehdottomasti Laura Mercieren Translucent Powder ja Goshin vedenkestävä irtopuuteri. Mercierellä koostumus on aivan ykkönen, se on kevyt eikä lainkaan kuivattava, heleä ja hieman kellertävä. Tässä myös on purkilla kokoa! Goshin puuterin taas olen kokenut todella hyväksi kasvomaskikautena, se nimittäin auttaa pitämään pohjameikin paremmin paikallaan.


Haluan myös nostaa vielä esiin ACO:n kuivan ihon tuotteet. Kokeilin sarjalta niin käsivoidetta, vartalovoidetta, suihkuöljyä kuin suihkuvoidettakin. Kaikki olivat todella näppilöytöjä kuivalle iholle. Vartalovoide käy päästä varpaisiin ja intiimialueille asti, hätätapauksessa olen sipaissut tätä kasvoihinkin. Jopa ihottumainen iho sietää tätä, mikä ei ole itsestäänselvyys edes hajusteettomissa tuotteissa. Merkin suihkutuotteet ovat juuri sitä, mitä iho kaipaa kipeästi varsinkin talvikautena. Ainoa toive olisi, kunpa suihkutuotteita löytyisi isommista pakkauksista!

Minulla on tänä vuonna ollut todella ongelmia vartaloni ihon kanssa ja olen kuumeisesti etsinyt itselleni oikeita tuotteita pysyen pääosin apteekin tuotteissa. Avenen Xera Calm Balm on yksi aivan mahtava rasvaisempi voide ja sen ihoni on hyväksynyt. Voisin taas teille kirjoitellakin näistä perustuotteista enemmän tänä vuonna.


Sitten palataankin hetkeksi takaisin hiustuotteisiin ja todelliseen yllättäjään, nimittäin Löwengripiin. Löwengrip oli minulle ennen viime vuotta täysin vieras merkki tuotteineen, tiesin merkin olevan ruotsalainen ja se olikin sitten siinä. Minulla ei ollut oikeastaan ollenkaan odotuksia tuotteiden suhteen, sillä ilo olikin sitä suurempi kun joukosta löytyi helmiä. Löwengripin Good To Go Dry Shampoo tuoksussa Caramel&Cream on karamellivanukkaalle tuoksuva, tekstuuria tuova kuivashampoo. Kuivashampoo tuo REILUSTI kitkaa tyveen ja auttaa hiusten muotoilussa siis siinäkin mielessä, eikä jätä jälkeensä valkoista kajoa. Volumizing Lotion taas on sen sijaan tarkoitettu föönaamisen avuksi ja tuomaan hiuksiin runsautta. Itsehän en föönää, mutta tykkään laittaa tätä hiuksiin suihkun jälkeen, sillä tämä nopeauttaa huomattavasti hiusten kuivumista. Sen lisäksi voide selvittää hiuksia ja saa niistä ilmavammalla tavalla tuuheat. Olen yrittänyt pähkäillä jo monta kuukautta miten tämän tuotteen koostumus on näin toimiva, mutten ole keksinyt vastausta😅
 
Olen tämä vuonna yrittänyt muutenkin sukeltaa enemmän hiusvoiteiden maailmaan. Hiukseni alkavat nyt olla huomattavan pitkät ja mikä toimii lyhyemmille hiuksille, ei välttämättä toimi pitkille. Laitan pesun jälkeen hiuksiin usein joko hiusseerumin tai hiusöljyä, sekä seuraavana päivänä hoitavaa hiusvoidetta silottamaan ja poistamaan pörröisyyttä. Onko teillä suosituksia hiusvoiteista?


Olen pyöritellyt joitain aurinkosuojatuotteita käsissäni viime vuonna, mutta mikään ei ole oikein iskenyt. Tuntuu, että usein aurinkovoiteet kulkevat koostumuksiensa puolesta sitä samaa kaavaa, aivan niin kuin siinäkin että ne ovat joko kemiallisesti tai fysikaalisesti suojaavia. 

Viime vuoden mielenkiintoinen tosin oli ACO:n Sun Intolerance Lotion SPF50. Kyseessä on korkean suojakertoimen aurinkovoide, joka on kehitetty nimenomaan silmällä pitäen aurinkoallergista tai herkkää ihoa. Itsehän olen teille jo vuosia sanonut, miten ihoni turpoaa ja ihottumoituu auringosta, sillä olenkin aina avoin uusille aurinkotuotteidelle. Pidän aika pitkät hihat ja lahkeet kesäisin, olisikin kiva löytää jokin aurinkotuote, jonka avulla iho ei olisi niin kiukkuinen. Ja kappas vain, tämä selkeästi lievensi ihon herkkyyttä. Iho ei ihottumoitunut ensimmäisten aurinkoaltistusten jälkeen ja suojakerroin oli minulle tarpeaksi korkea.

Toinen mielenkiintoinen löytö oli Clarinsin kiinteä Invisible Sun Care Stick SPF50. Tämä on siis puikkomuotoon tehty, täysin läpinäkyvä aurinkotuote. Miksi tämä iski minuun oli se, että tämä oli helppo heittää pienimpäänkin laukkuun ja lisäillä aurinkosuojaa päivän mittaan juuri esimerkiksi käsiin, korviin tai rintakehään. Näitä lisää!


Siinä missä viime vuosi oli mielenkiintoinen irtopuuterivuosi, oli se myös mielenkiintoinen meikkivoidevuosi. Niitä siis löytyykin listasta jokunen loppua kohden.

Ensimmäisenä tottakai mainittakoon Wet n Wildin Photofocus Dewy-meikkivoide. Kaikkihan varmasti ovat kuulleet merkin alkuperäisestä Photofocus-meikkivoiteesta, joka nauttii tässä kohti jo lähes kulttimainetta. Dewy eroaa siitä sillä, että se jättää kuultavamman ja eläväsemman pinnan. Mikä minuun tässä teki vaikutuksen oli se, että vaikka kyseessä on kuultavampi, ei ihoon tarraava meikkivoide, pysyy se silti yllättävän kauniisti eikä liejuunnu ikävästi päivän aikana. Meikkivoide kestää rasvoittumista tai jopa pientä tihkusadetta, peittävyydessään se on hyvää keskiluokkaa. Koen Wet n Wildin meikkivoiteiden sävyt aina itselleni ongelmaksi, mutta tätäkin olen käyttänyt vaalennustippojen kanssa.


Seuraavasta kuvasta haluankin tehdä muutaman noston, sen verran mielenkiintoisiksi tuttavuuksiksi ne viime vuonna osoittautuivat.

MONSUN Magic Midnight Detox&Antioxidant Overnight Body Treatment on nimihirviöstään huolimatta tosi näppärä kaveri kylppäriin. Kyseessä on nimittäin AHA-hapoilla ja papaijaentsyymeillä kuoriva ohut vartalovoide, joka saa ihon tuntumaan seuraavana aamuna silkkiseltä! Koostumus imeytyy nopeasti, ei kuivata tai ärsytä ihoa.

Toinen loistotuote on evolven Skin Saviour Body Oil. Tuhdihko öljy saa ihon samettisen pehmeäksi, samalla uudistaen sitä bio-retinolin avulla. Kuiva iho rakastuu tähän aivan varmasti ja tämän jättämään ihotuntuun jää takuuvarmasti koukkuun. Mainitsinkin alkuperäisessä postauksessa, että tämä öljy singahti heittämällä minun ihoöljyjen ykköseksi!
 
 
Seuraavaksi mainittakoon sitten Goshin silmänrajauskynät, nuo kiireaamujen pelastajat. Huomasin juuri, että nämä ovat listaukseni ainoat silmämeikkituotteet, hmm.. Tarkoittaako tämä sitä, etten oikein lämmennyt värikosmetiikalle viime vuonna, vaan vaan sitä, etten ollut kauhean perillä lanseerauksista?
 
Gosh Metal Eyes Eyeliner on nimensäkin mukaisesti metallinhohtoinen silmänrajauskynä. Kynä liukuu kohtalaisen liukkaasti ja kuivahtaa paikalleen, tämän kanssa ei siis tarvitse pelätä leviämistä tihkusateessakaan. Mikä näissä on mahtavaa on helppokäyttöisyys ja pysyvyys. Tokihan plussaa on sekin, että nämä lähtevät irti ihan tavallisella puhdistusaineella, öljyputsareita ei siis tarvita.


Postauksen viimeisinä löytyy lisää meikkipohjatuotteita. Sanoinhan, 2020 oli mielenkiintoinen meikkivoidevuosi😉
 
Luonnonkosmetiikan puolella kohisi, kun Madara toi uuden meikkivoiteensa markkinoille, eikä suotta. Skin Equal on koostumukseltaan ja käyttäytymiseltään lähempänä synteettistä meikkivoidetta kuin mikään koskaan kokeilemani meikkivoide. Se levittyy helposti ja jättää iholle heleän luonnollisen pinnan. Se ei valu ihohuokosiin rumasti ja sitä voi häivytellä tai kerrostaa ihan rauhassa ilman, että siitä jää luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden tapaan "pykimiä". Madaran meikkivoiteen peittokyky on selkeästi keskiluokan alapuolella, tällä pyritään nimenomaan tasoittamaan ihon sävyä ja pieniä virheitä.

Toinen luonnonkosmetiikan meikkipohja löytyikin vahingossa Zuiilta. Zuiin Concealer Pencil-peitekynä on koostumukseltaan kiinteän vahamainen, mutta sulaa liukuvammaksi ihon lämmössä. Sillä on todella helppo peittää yksittäiset näpyt tai miksei sormien kautta tummat silmänalusetkin. Peitekynä asettuu hyvin iholle, eikä liu'u pois päivän mittaan. Sävy Fair on todella vaalea ja kellertävä, sen takia tästä tulikin minulle aivan ykköstuote, kerrankin peiteaine ei ole liian tumma tai punertava!
 
 
Viimeisimpänä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä, on Shiseidon Synchro Skin Self-Refreshing Foundation. Meikkivoide on öljytön, todella peittävä ja siinä on SPF30. Meikkivoiteissa oleva aurinkosuoja on lähinnä vain hyvä lisä, meikkivoidetta harvoin levitetään niin paljon, että sillä saisi kattavan suojan. Yksi Shiseidon vahvuuksista minulle on sen todella vaaleaankin ulottuvat sävyt, pystyn käyttämään tätä kevyellä kädellä levitettynä ilman vaalennustippojakin. Synchro Skinin ykkösominaisuuksia ovat sen pigmentti, riittoisuus ja kestävyys. Se kestää hyvin hikoilua ja jonkin verran rasvoittumistakin liejuuntumatta. Siitä huolimatta se ei ole jauhoisen kuiva iholla vaikka ihoon kuivahtaakin. Etsitkö kestävää meikkivoidetta esimerkiksi häihin? Kurkkaa tämä.
 
Huhhuh, kyllähän noita viime vuoden helmiä löytyi kuitenkin jokunen. Huomasin, että joukosta puuttuu silmämeikkituotteiden lisäksi myös hajuvedet ja kasvojen hoitotuotteet. Tämä lienee kertoo raskaasta vuodesta - usein käydessäni läpi vaikeita aikoja, en käytä esimerkiksi hajuvesiä ollenkaan, koska muuten yhdistän tunnetilat kyseiseen hajuveteen myöhemmin. Samalla tottakai myös ihonhoito kärsii ja unohtuu.

Mitkä olivat sinulle niitä 2020 ykkötuotteita tai ihan parhaita lanseerauksia? Mitä suosittelisit kokeilemaan?


Ihanaa viikonloppua💓
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti