tiistai 1. lokakuuta 2019

Joko voidaan puhua joulusta ja kalentereista?

Heii!


Nyt vuorossa ihan perinteinen höpöhöpö-postaus, kuvituksena vanhoja tuotekuvia.

Outoa julkaista jotain näin tiistaina, taidankin pitää jokusen viikon tätä tiistai-torstai postaustahtia, hyvä välillä vähän höllätä :) Osallistuitteko muuten sunnuntain arvontaan?


 Ja ei, en ole menettämässä järkeäni, mutta kosmetiikkajoulukalenterit on alkaneet jo putkahdella markkinoille, joten onhan niistä puhuttava!

On ollut ihana huomata, miten kosmetiikkajoulukalentereita alkaa olla täälläkin saatavilla vuosi vuodelta enemmän ja useat ulkomaille sijoittuvat verkkokaupatkin toimittavat Suomeen. Itse olen harmitellut ettei Boots enää toimita tänne, heillä on nimittäin mielenkiintoisia kalentereita myös!

Suomesta ei ole kosmetiikkajoulukalentereita saanut sen suuremmin kun vasta muutaman vuoden. Parhaiten saatavilla on tottakai kivijalkamyymälöistä löytyvät (mahdollisesti essence&Catrice, mutta ainakin Lumene, The Body Shop, NYX, Essie, Lancome, Maybelline, Kicks) tai sulavasti kotiin tilattavat niin kuin LookFantastic, TwistBe tai Eleven. Minulla on aiemmin ollut Kicksin kalenteri (en ollut kovin vaikuttunut) ja Eleveniltä tilattu Ciaten joulukalenteri, josta tykkäsin todella paljon!


Oletko sinä miettinyt jonkin kalenterin hankkimista vai joko se on tilattu? Kosmetiikkajoulukalenterit menevät nopeasti todella kalliiksi ja onhan siinä se, että jossei yllätystä halua pilata itseltään lukemalla sisältöä ennakkoon, voi se olla karvas pettymys. Toinen on se, että niiden kanssa on oltava nopea, usein kosmetiikkajoulukalenterit menevät kuin kuumille kiville ja voisin melkein vannoa osan olevan jo loppuunmyyty kun tätä näpyttelen.

Mainitsin aiemmin Bootsista ja harmittelin miten Boots ei enää toimita Suomeen, olen nimittäin jo muutaman vuoden himoinnut esimerkiksi Soap&Gloryn kalenteria (n.40£). Olen useampana vuonna miettinyt selektiivisemmän (tai semiselektiivisen) merkin joulukalenteria, mutta sitten tullut siihen tulokseen, että harmittaisi maksaa kalliisti osasta tuotteista, jotka eivät niin minua iskisikään. Viime vuonnahan en hankkinut minkäänlaista kalenteria ja no, näyttää vähän siltä etten hanki tänäkään vuonna.


Jos nyt kuitenkin hankkisin Suomesta helposti saatavilla olevan kalenterin, haluaisin sen varmaan NYXiltä tai Lumenelta - molemmissa saisi kivan katsauksen koko merkkiin ja Lumeneen moni oli viime vuonna todella tyytyväisiä.

Minulle kalentereiden jo nyt markkinoille putkahtaminen tuli jotenkin yllätyksenä, tulivatko ne oikeasti viime vuonna ulos jo syyskuussa..?


Pirtsakkaa tiistaita sinne💓



5 kommenttia:

  1. Laittelin siulle sähköpostia :D

    VastaaPoista
  2. Mulla oli pari vuotta sitten Lumenen kalenteri ja tykkäsin siitä hurjasti<3 Ja viime vuonnakin se oli todella hyvä! Mä haaveilen tällä hetkellä TBS:n siitä kalleimmasta kalenterista ja miehelle vinkkasinkin, että se vois sellasen mulle vuosipäivälahjaksi marraskuussa hankkia :D Mutta en kyllä oikeestaan pety, vaikken sitä saisi ja kalenterit jäis tänä vuonna kokonaan hankkimatta. En oikeesti meinaan tarvii uutta kosmetiikkaa siinä mittakaavassa, mitä ne kalenterit aina antaa eikä tee sen takia itse mieli laittaa omia rahoja sellaseen. Viime vuonna mulla oli kolme kalenteria, joista tosin vaan yksi itse ostettu, ja se oli aivan liikaa. Nyt tekis siis ehkä ihan hyvä pitää tää vuosi taukoa kalentereista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se totta joo et niistä ketääntyy nopeasti suuret määrät tavaraa! Samalla tykkään itse siitä et niiden kautta tulee tutustuttua sellasiinkin tuotteisiin joihin normisti ei tutustus :)

      Poista
  3. Rakastan kaikenlaisia joulukalentereita, ja yleensä on ollut kahdesta kolmeen kosmetiikkakalenteria. Tänä vuonna vähän innostuin taas ja olen tilannut kolme kalenteria; Origins, Lookfantastic ja lahjaksi saamani Lyko. :D Sallin nämä hemmottelut itselleni kun en muuten osta älyttömästi kosmetiikkaa, lähinnä niitä kertyy kauneusbokseista, joita välillä tilailen. Nyt ainakin täyttyy varastot taas, hehe. Se on totta että nämä tulivat taas aikaisemmin, viime vuonna tilasin ensimmäiseni lokakuun alkuviikolla ja olin varmasti ensimmäisten joukossa, kun tulivat markkinoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nuo sun kalenterit kuulostaa aivan huikeilta! Originsin kalenteri ois kyllä hyvä tapa tutustua laajemmin koko merkkiin :)

      Poista