keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Koetko kaikki kasvojen aurinkosuojatuotteet lähmäisinä? Kokeile nämä!

*pr-näyte


Heii!


Olen jo joitain vuosia kuulostellut, miksi moni ei käytä ihollaan aurinkovoiteita. Varsinkin ihon ollessa todella vaalea, palaa se herkästi ja se olisi hyvä suojata.

Aurinkosuojatuotteilla on usein tietynlaisia piirteitä, yleisin niistä se, että tuote "lähmää". Se tuntuu rasvaiselle, kiiltää ja jättää niljakkaan tunteen. Olen itse kipuillut varsinkin kasvoille tarkoitettujen tuotteiden kanssa, todella raskaat tuotteet kun eivät vaan asetu meikin alle.

Tässä kaksi kevyttä aurinkosuojatuotetta kasvoille!


The Body Shopin Daily Defence Multi Protection Essence SPF50 on UVA- ja UVB-säteiltä suojaava aurinkovoide. Koostumus eroaa perinteisestä aurinkovoiteesta siinä, että tämä on ohuen maitomainen ja häviää ihoon täysin jättämättä oikeastaan minkäänlaista pintaa. Koostumuksessa on myös kirkastavaa punaista levää ja C-vitamiinia. Tuoksu on kukkainen.

Multi Protection Essence on riittoisaa, liukkaasti levittyvää ja täydellisesti meikin alla käyttäytyvää. SPF50 on aivan kuin hunajaa korvilleni, varsinkin tuotteessa jonka koostumus on näin onnistunut! Ainoa miinus tulee siitä, että tuote sisältää roimasti alkoholia ja ihoni ollessa kuivempi, kuumottaa tämä ikävästi levittämisen jälkeen. The Body Shopilta on nyt tullut myös samaan sarjaan meikin päällekin suihkuteltava suihke, siihen on vielä tutustuttava!


NIVEA Sun UV Face Shine Control Cream SPF30* on NIVEAn vastaus niljakkaille aurinkosuojille. Suojakerroin 30 on käytännössä katsoen teholtaan vain hieman suojakerroin 50 vaatimattomampi, joten en pistä pahakseni tätäkään suojakerrointa ja löytyyhän tästäkin niin UVA- kuin UVB-suojakin. Tämä aurinkosuoja on kehitetty pitäen silmällä rasvaisempaakin ihoa, voiteen onkin tarkoitus imeä iholta myös ylimääräistä öljyä. Missä TBS:n aurinkosuoja on enemmän vesimäisen emulsiomainen, on tämä ohuen voidemainen. Tuoksu on aika unisex, voisin kuvitella tämän istuvan kenelle vain.

Aurinkosuoja levittyy iholle ohuehkona kerroksena ja imeytyy lähes välittömästi, aivan tuotetunnutonta pintaa tämä ei jätä. Meikki levittyy kuitenkin hyvin voiteen päälle eikä liu'u normaalia enempää. The Body Shopin voiteen alle levitän yleensä hoitoveden ja kevyen päivävoiteen, koska tämä on hieman voidemaisempi, levitän tämän alle ainoastaan hoitoveden.


The Body Shopin Essence on hinnaltaan yli 20 euroa, NIVEAn aurinkovoide päälle kympin.

Mikä on sinulle aurinkovoiteista aivan ykkönen meikin alle? Joko olet kokeillut erilaisia meikin päällekin suihkutettavia aurinkosuojia?



Ihanaa päivää💓











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti