torstai 26. heinäkuuta 2018

Yksinäisyys, ystävyys ja ne tunteet joista ei puhuta

Heii!



Hypätäänkö taas hetkeksi syvään päähän?


Kaikki meistä kokee elämässään jossain vaiheessa vastoinkäymisiä. Joillekin taakkaa tulee enemmän, toisille hieman vähemmän, mutta joka tapauksessa kaikki saavat siitä osansa.

Kuinka moni teistä on tottunut ajattelemaan että on pakko pärjätä? Ettei ole muuta vaihtoehtoa? Että on häpeä pyytää apua tai vetäytyä nurkkaansa nuolemaan haavojaan? Olen koko elämäni itse elänyt sillä mentaliteetilla - kriisistä toiseen lennettiin, aika ajoin silmää räpäyttämättä, mutta aina pärjättiin. Olihan P-A-K-K-O-P-Ä-R-J-Ä-T-Ä-!


Nyt jo useamman vuoden paine on kasvanut. Ja kasvanut. Ja kasvanut. En ole saanut aikaa toipua entisestä kun tapahtuu jo uutta ja odottamatonta. Paine alkaa kertyä mieleen ja huomasin eristäytyväni ihmisistä - kun oma mieli on musta, ei halua hukuttaa muita siihen. Seuraavaksi huomasin olevani yksinäinen jopa ihmisten seurassa, tiedättekö sen tunteen kun huone on täynnä ihmisiä, mutta silti sinusta tuntuu yksinäiseltä? Sinusta tuntuu että olet aivan yksin, eikä sinulla ole enää mitään kenenkään kanssa yhteistä. Haluat vaan mennä kotiin ja olla. Yksin. Luonnollisestikin tässä vaiheessa ihmissuhteetkin alkoivat kärsiä.

Ensimmäiset isot vastoinkäymiset laukaisivat minussa muun muassa vanhoja PTSD-oireita, jotka luulin onnistuneeni hukuttamaan vuosia sitten, mutta olin niin kovin väärässä. Seuraavaksi tulikin unettomuus, pohjaton ahdistus ja jatkuva suru. Päätin ottaa välittömästi härkää sarvista ja hakeuduin puhumaan ammattilaiselle, halusin purkaa ongelmat ennen kuin ne juuttuvat paikalleen, eivätkä tahdo enää lähteä.

Elämä ei kuitenkaan toimi niin, että voit vain laittaa kaiken tauolle saadaksesi aikaa jonkin setvimiseen.


Kun mieleni alkoi oireilla, oli se kuin lupa kaikkien muiden asioiden käsiin räjähtämiselle. Asioita tuli kiivaassa tahdissa. Iso osa noista asioista liittyi olennaisesti terveyteen ja yhdessä vaiheessa vietinkin hälyttävän paljon aikaa sairaalan käytävillä. Tutkittiin, etsittiin, otettiin koepaloja, ultraääniä. Sain tuona aikana muun muassa astmadiagnoosin. Kun keuhkot oli tutkittu, alettiin tutkia sydäntä ja niin kuin olen teille sanonutkin, löytyi sieltä ongelmia joita ei ratkaista kuin veitsellä - toivottavasti kuitenkin vasta vuosien päästä.

Sydändiagnoosin jälkeen psyykeni alkoi todenteolla rakoilla. Koin asian hyväksymisen hankalaksi ja sain tehdä sen eteen töitä. Yritin ymmärtää kaiken tarkoitusta ja uudelleen järjestellä tulevaisuuttani - minullahan oli aika selvät sävelet vielä ennen kaiken tapahtumista. Aloin kokea erilaista ahdistumista kuin ennen ja täysin "järjettömistä" syistä. Hälytyskelloni soi milloin mistäkin ja minusta tuntui että valtaosan ajasta istuin omassa elämässäni apukuskin paikalla. Kaiken vielä ollessa verillä, tulikin kuin salama kirkkaalta taivaalta ongelma välikorvani kanssa, olin siis kaiken muun lisäksi puolustuskyvytön ja jumissa omassa kodissani itseni kanssa loppujen lopuksi kuukausia.

Viimeisimpänä menehtyikin sitten läheiseni, josta teille muutamalla rivillä aiemmin mainitsin. Pelkäsin jo hänen hautajaisiaankin ja kaiken sen kohtaamista, kaikki tuli niin nopeasti. Hautajaisten lähestyessä olin kärsinyt jo hyvän tovin vanhoista PTSD-oireista, joten tottahan toki hautajaisten tullessa lähemmäs aloin saada välähdyksiä oman isäni sekä tätini hautajaisista. Molemmat heistä menehtyivät täysin varoittamatta puolen vuoden sisällä toisistaan, ja vaikka hautajaisista on vuosia, ei ne silloin tunnetut tunteet ole kovinkaan paljon haalistuneet. Mukaan pomppasi tottakai lamauttava ja paniikkia lietsova ahistus, en ollut koskaan tuntenut mitään sellaista. Mieli siis päätti että tämä oli minulle se viimeinen tikki.


Nyt olen vain yrittänyt rauhoittaa elämää, edes hetkeksi. Meditoin aamuin illoin, keskityn rauhoittaviin unirutiineihin, koitan kirjoittaa ulos kaikki mahdolliset tunteet sekä teen erilaisia stressiin ja ahdistukseen auttavia harjoituksia. Olen myös ladannut puhelimeeni muutaman sovelluksen helpottamaan meditoimista ja keskittymistä, seuraavaksi enemmän niistä.

Pacifica on ilmainen sovellus (siinä on myös maksullisia lisäosia) joka on tarkoitettu enemmänkin ahdistuneille tai masentuneille ihmisille. Sovelluksesta löytyy lyhyitä ohjattuja midfullness-harjoituksia (myös ahdistusta helpottamaan luotuja hengitysharjoituksia) ja toimintoja oman voinnin seuraamiseen, siitä löytyy myös taustalta yhteisö eli sovellus toimii myös vertaistuenlailla englanniksi. Sovellusta käytetään nimimerkillä. Itselläni on ollut käytössä vain maksuton versio ja se on silti kivan kattava

Toinen itselleni mieluisa sovellus on ollut Insight Timer. Insight Timer on käytännössä katsoen maksuton meditaatiosovellus, tai löytyyhän siitä jotain maksullisiakin meditaatioita, mutta meditaatioiden kirjo on niin laaja ettei jokunen maksullinen vaihtoehto häiritse. Sovelluksesta löytyy kattavasti eri mittaisia, eri opettajien ja erityyppisiä meditaatioita. On hengellisiä ja uskonnollisia, ohjattuja ja ohjaamattomiakin vaihtoehtoja. Meditaatioita löytyy usealla eri kielillä, itse tykkään käyttää englanninkielisiä, mutta sieltä löytyy myös ohjattuja meditaatioita suomeksi. Plussana sovelluksessa on erilaiset "kurssit" - valtaosa niistä on maksullisia, mutta ilmaisena löytyy muun muassa seitsemän päivän alkeiskurssi meditaatioon. Jos haluat opetella stressinhallintaa tai hallita ahdistustasi paremmin, kannattaa ehdottomasti kokeilla meditaatiota, mutta siinä on pitäydyttävä sitkeästi ainakin useampi viikko ennen kuin alat nähdä sen vaikutukset itseesi.

Headspace on myös yksi samantyylinen meditaatioon/mindfullnessiin/henkiseen hyvinvointiin keskittyvä sovellus, mutta itse koen sen epäselvempänä ja maksullisten osien olevan liian dominoivia.


Ja miksikö halusin puhua tästä? Olen seurannut sivusta mitä puhumattomuus saa aikaan ja miten ihmiset eristäytyvät. Meillä kaikilla on huolia ja murheita, olemmehan vain ihmisiä. Olkaa toisianne varten ja huolehtikaa toisistanne, kysykää edes aika ajoin ystäviltä ja kavereilta että miten heillä menee. Kysykää, miten voisitte olla avuksi tai läsnä. Sillä uskokaa pois, hyvin monet ihmiset painivat näiden samojen kivuliaiden tunteiden kanssa.




Ihanaa tulevaa viikonloppua💓






6 kommenttia:

  1. Itsessänikin huomaan sen suomalaisen mentaliteetin, että yksin pitää pärjätä, vaikka asian ei todellakaan pitäisi olla näin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meihin on istutettu automaattisesti joku syvä häpeä omia tunteita kohtaan. Aina ois hyvä purkaa ajatuksia jos ne tuntuu isoilta♡

      Poista
  2. Tärkeä postaus, hienoa että kirjoitit aiheesta <3 kiitos sovellusvinkeistä, pitää tsekata nuo :) jaksamista <3

    VastaaPoista