torstai 28. syyskuuta 2017

Maailman Sydänpäivä 29.9.2017

Heii!


Se olisi taas aika maailman sydänpäivälle. Joka vuosi päivää hallitsee jokin erityispiirre - on se sitten punaiset koristeet, huulet tai vaatteet. Tämän vuoden sydänpäivään kuuluu punaiset vaatteet mutta ajattelin itse pysytellä punaisissa huulissa päivää kunnioittaen.

Muistutus näiden asioiden tärkeydestä ei voisi tulla parempaan aikaan, olen itse nimittäin ollut keväästä asti taas tutkittavana sydämeni takia. Minullahan on ollut lääkitys sydämeeni jo kahdeksisen vuotta mutta nyt eteen on tullut uusia ongelmia ja saattaa tulevaisuuskin mennä uusiksi.


Haluankin tämän päivän kunniaksi esitellä teille ColourPopin London Fogin, samalla näätte minusta harvinaisen kuvan hymyilemässä ;)

Kyseessä on satiinilaatuinen puna joka kuivahtaa (ja tummuu hieman) huulille mutta ei luo mattaista efektiä. Tämä pysyy hyvin paikallaan karkailematta huulilta juonteisiin juurikin kuivahtamisensa takia. Ohuena kerroksena tämä kuivahtaa napakammin, paksummalla kerroksella lopputulos jää himmeän kiiltäväksi niinkuin yllä olevasta kuvasta näkyy.


London Fog on kipakan retiisinpunainen joka näkyy yllä olevassa kuvassa keskellä kirkkaassa päivänvalossa. Täytyy myöntää että menen tämän kanssa jo oman mukavuusalueeni ulkopuolelle mutta hei, ehkä on aikaki tyrkkiä itseään enemmän tuntemattomille vesille!

Ja kiitos sinulle joka laitoit tämän Joensuun miitin vaihtarikasaan, tämä on nyt rakastavassa kodissa ^_^



Ihanaa sydänpäivää muruset ja pitäkää itsestänne huolta<3







 

6 kommenttia: