keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Meikki-inspiraatiota toukokuulta '17

Heii!

Harvemmin päivittelen blogia nykyään maanantaisin mutta nyt jäi eilinenkin kun mieli oli niin musta. Tai no. On se vieläkin.

Minun "kakkoskotinihan" on siis Manchesterissa ja toissaöiset tapahtumat iskivät minuunkin kovaa. Kavereita menossa kyseiselle keikalle mutta luojan kiitos muuttivatkin mielensä, lonkeroita jotka ulottuivat aina omalle takapihalle asti sekä hyvänpäiväntuttuja jotka olivat kietoutuneet tuohon samaan verkkoon. Manchester on aiemmin ollut rauhallinen suureksi kaupungiksi mutta nyt nekin päivät ovat ohi. Uhka on sielläkin nyt todellinen ja hälytysvalmius nostettu tappiin asti.

Tänään halusin kuitenkin jo höpötellä jostain kauniista nimittäin viimeaikojen meikkilookeista! Tästähän alkaa tulla jo vakiopostaus ;)


Yläpuolen kuvissa näkyy duochromen kauneus. Omistan yhden duochrome-luomivärin ja se sattuu olemaan halpismerkki MUA:lta - kaunis suklaanruskea joka tietyssä valossa taittaa turkoosiin. Tähän silmämeikkiin käytinkin pelkästään tätä luomiväriä lukuunottamatta luomiväriä mitä sipaisin kulmaluulle.

Pohjustin liikkuvan luomen jotta sain värin tarraamaan siihen paremmin ja häivytin samalla luomivärillä ylöspäin pohjustamattomalle iholle. Näin sain liikkuvan luomen hohtamaan kauniisti kahdessa sävyssä ja häivytyksiin puhtaan suklaanruskean sävyn.


Näiden kuvien merkeissä onkin hehkutettava sitä että olen vihdoin tullut sinuiksi "nakumeikin" kanssa! Olen löytänyt siis sen oman juttuni, sen mikä tekee nakumeikistä itselleni miellyttävän. Samaan syssyyn olen myös tykästynyt nakumeikin yhdistämisestä räväkämpään tai tummempaan huulimeikkiin.

Näissä versioissa olen käyttänyt jo esittelemiäni Milanin Matte Lip Cremejä*. Nämä mattapunat vaativat pohjatyötä mutta ovat kestävyydessään sellaisia että jaksan pelailla niiden kanssa aamuisin.


Viimeisenä päästäänkin sitten uusimpaan tapaukseen! Sain toiselta bloggarilta ohimennen Models Ownin luomiväripaletin ja alun pohdiskelun jälkeen se onkin ollut minulla käytössä varmaan viimeisessä kymmenessä meikissä. Tykkään tästä kyseisestä meikistä jo sen takia miten upeasti oranssihtava ruskea ja kirkas tummanvioletti sulautuvat toisiinsa. Pigmenttiäkin tuntui olevan kuin pienessä kylässä!

Tummanvioletti on ollut minulle vähän hankala väri mutta jokin tässä sävyssä iskee, silmänikin näyttävät upean vihreiltä!


Mutta miten siellä on mennyt alkuviikko? Painaako teitä maailman murheet?

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo nakumeikki, missä on punaiset huulet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten meniki niin pitkään löytää omannäkönen nakumeikki ^_^

      Poista
  2. Upeita meikkejä, etenkin tuo duochrome on mieletön :) Voimia sulle, on varmasti vaikeaa seurata sivusta tuota tilannetta ja olla jatkuvasti huolissaan :/ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duochromet on ihan uskomattomia,olispa niitä saatavilla laajemminki! Joo ja kun tuo tilanne ei nyt tunnu ollenkaan siellä päässä rauhottuvan :S Olis reilun kkn päästä sinne lähettävä.

      Poista
  3. ihana tuo viimeisten kuvien silmämeikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡♡ Ihana huomata miten jokasella kommentoijalla on oma eri lemppari! :D

      Poista