sunnuntai 15. toukokuuta 2016

The Body Shop Shade Adjusting Drops

Eli siis vihdoin ne vaalentavat tipat meille kuolemankalpeille!

Ette uskokaan millainen metsästäminen tässä oli.. Kävin oman kaupunkin TBS:ssa kolme kertaa eikä tätä ikinä ollut,Suomen ja Englannin TBS:n verkkosivut sanoivat tämän olevan lopussa. Loppujen lopuksi,NELJÄ The Body Shopin Manchesterin liikettä myöhemmin sain tämän! Voitte siis uskoa että odotukset olivat korkealla,tämänhän pitäisi nyt vähintäänkin saada ihmeitä aikaan.

Mitä sitten ajattelin?


Miedosti tuoksuva neste tulee pikkaisessa lasipullossa joka on varustettu pipetillä. Tämänhän siis pitäisi olla oikein näppärä annostelutapa mutta tämä pipetti on ihan kaikkea muuta kuin kätevä. Pullon suuaukko on juuri pipetin mentävä ja ilmeisesti suunnitteluvaiheessa on unohdettu että kun jotain pullosta imetään,on sen saatava myös ns. korvausilmaa. Tämä ei siis tahdo imeä pipettiin mitään ellei pipetti ole lähes ulkona.

Tämän tajutessani muljauttelin jo silmiäni. Mikä metsästys ja tätäkö tämä on!

Toinen pettymys tuli siinä että tämähän ei ole täysin valkoinen vaan lievän vaaleanpunainen. Toisinsanoen,jos satut olemaan todella kalpea keltapohjaisella iholla,lantraa tämä meikkivoidettasi luultavasti juuri väärään suuntaan. Minulla nimittäin on ongelma jatkuvasti juuri siinä että kaikki vaaleimmat tuotteet ovat liian tummia ja liian punaisia. Tässä probleemassa mentiin siis ojasta allikkoon.


Itsehän käytän tällä hetkellä sitkeästi mattameikkivoiteita. Voi hyvinkin olla että eri koostumuksen meikkivoiteet toimivat tämän kanssa eri tavalla mutta mattameikkivoiteen koostumusta tämä muuttaa. Levittäminen on hankalaa ja meikkivoide alkaa rullaantua ja kerääntyä ihohuokosiin rumasti. Tämän kolmannen oivalluksen jälkeen olin siis jo melkein järjiltäni. Odotin niin paljon!

Niinpä olenkin eniten käyttänyt tätä lähinnä tuomaan valoa yksinään leuka-ja poskiluun päälle. Ja voisin vielä viimeisenä huomauttaa että ei tämä todellakaan ole niin pigmenttistä mitä mainostuksen hehkutus antoi olettaa ;)


Mikä on ollut teille viimeisin pettymys kosmetiikkarintamalla?

2 kommenttia:

  1. Eikä! Ja sä saalistit tätä vaikka kuinka pitkään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanottakoon sitä sit vaik hyötyliikunnaks.. :p

      Poista