tiistai 4. elokuuta 2015

China Glaze ja ehkäpä pikakuivattaja?

China Glaze ei ole ollut minulle mitenkään tuttu merkki tähän mennessä.
Olen kyllä ihastellut kaunista sävymaailmaa ja valikoimaa mutta jotenkin siihen se on sitten jäänytkin.

Nyt nappasinkin lomalla matkaan China Glazen Fast Forward Top Coatin. Kokemukseni pikakuivattavista päällyslakoista on suppea joten päätin napata sen mukaan ihan uteliaisuudesta.


Olen kokeillut tätä nyt useamman kerran eri lakkojen kanssa,jopa niiden joita on tuskaisen hidas kuivatella.

Lakka levittyy helposti vaikka sivellin ei olekaan kovin leveä,ei suttaa alla olevaa lakkaa herkästi ja antaa aivan upean kiillon.


Ensimmäinen huomio tässä oli "tuoksu". Onko kaikki pikakuivattajat näin voimakkaan hajuisia? Haju kuitenkin häipyy kuivuessaan joten kun sen hetken kärvistelee pääsee siitäkin ;)

Ihan PIKAkuivattajaksi en tätä sanoisi

Tämänkin kanssa kestää oma aikansa että kynnet ei tunnu enää pelottavan nihkeiltä ja uskaltaa tehdäkin jotain. Tässäkin vaiheessa lakan saisi varmasti ruttaantumaan jos kolhisi kätensä johonkin. Aamulla kynsillä näkyykin pikakuivattajista tuttu efekti eli lakka on ns. kutistunut ja kynsien kärjet näkyvissä.

Vaikkei tämä olekaan se nopein vaihtoehto,olen rakastunut tämän jättämään kiiltoon ja kyllähän tämän kanssa lakka kuivuu kuitenkin rivakammin kuin ilman tätä.
Joitain lakkoja ei ole tullut käytettyä AIKOIHIN juurikin pitkän kuivamisajan takia ja nyt ne aarteet voi taas kaivaa esille!


Olettko te olleet tyytyväisiä China Glazen laatuun?

2 kommenttia: