sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Bourjoisin Ombre Strech-monot

Bourjois merkkinä on varmasti usealle tuttu.
Suomeen merkki ei ole rantautunut mutta olen törmännyt siihen esimerkiksi Englannissa ja Sveitsissä.

Bourjoishan on saanut alkunsa jo 1863 luvun Pariisissa ja selvinnyt vuosien saatossa tänne asti.

Olen tutustellut merkkiin lähinnä kynsilakkojen ja luomivärien saralla joten nyt ajattelinkin esitellä teille muutaman.



Ombre Strech mono-luomivärit ovat siis yksittäisiä luomivärinappeja joissa on kaunis hillitty metallinhohto.

-------------------------------------------------------------------------------------------------


Sarjan violetti sävy on napissa voimakas ja tumman violetti mutta luomilla ollessaan useamman tunnin alkaa se jo haalistua ja taittaa jotenkin vaaleanpunaiseen. 07 Violet Profond ei siis vaikuttanut väririkkaudellaan :S




--------------------------------------------------------------------------------------------


Sarjan vihreä-turkoosi versio vaikuttaa napissa aika kirkkaalta ja voimakkaalta väriltä. 11 infinite green näyttää aika pelottavan kirkkaalta aluksi mutta asettuu jotenkin "sulaessaan" miedommin luomille. Järin tummaksi tämäkään ei jää vaikka napissa näyttää niin paljon tummemmalta.



---------------------------------------------------------------------------------------------


Pahnan pohjimmainen eli 04 flexi brown on tottakai lempparini tästä porukasta. Ruskean sävyt ovat niin helppokäyttöisiä ja neutraaleja!
Napissa ruskea näyttää taas väririkkaammalta mutta luomilla väri on kesyn harmaanruskea.






Onko Bourjois teille tuttu merkkinä?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti