maanantai 9. tammikuuta 2017

Kauneuden erilainen ulottuvuus: Tatuoinnit

Tänään höpötelläänkin sitten aiheesta joka on minun sydäntäni lähellä,nimittäin tatuoinneista. Samalla haluan nostaa esille Mikkelissä sijaitsevan aivan ihanan tatuoijan!

Olin itse 15 kun otin ensimmäisen tatuointini ja siitä lähtien niitä onkin kerääntynyt yhteensä viisi kappaletta tähän mennessä. Oma periaatteeni tatuoinneille on että niiden on oltava helposti peitettävissä ja itselleni merkittäviä. Keräänkin siis omaan ihooni muistoja eletystä elämästä.


Etsin kauan itselleni "sopivaa" tatuoijaa. Aiemmin otin tatuoinnit vähän milloin missäkin,niin Suomessa kuin Englannissakin - kuitenkin pitäen mielessä laadukkuuden ja ammattitaitoisuuden. Halusin kuitenkin itselleni vakkari-tatuoijan,sellaisen kenen kanssa viihdyn,jonka käsien alle luotan isommankin projektin ja joka tietää mitä tekee.

Aloin kirjoitella puolisen vuotta sitten Haven Inkin Anna-Kaisan kanssa. Minulle ensivaikutelma on äärimmäisen tärkeä ja Anna-Kaisa läpäisi sen heittämällä. Vastassa oli rempseä,puhelias ja varmaotteinen nainen. Kuinka moni muu on kyllästynyt ankeisiin tatuoijiin joiden penkissä aika tuntuu pysähtyvän jo kettumaisen asenteen takia? Tässä olikin yksi syy miksi valitsin Anna-Kaisan,tiesin että tässä penkissä aika kuluisi huomattavasti helpommin kuin aiemmin!

Tapasin Anna-Kaisan Haven Inkissä kuukausia ennen lopullista tatuointiaikaa. Juteltiin tulevasta kuvasta ja annoin hänelle esimerkkikuvan josta hän itse lähti luomaan persoonallisempaa ja uniikimpaa kuvaa. Kerroin ajatuksesta tatuoinnin takana ja värimaailmasta jota halusin.



Sovittu päivä tatuoinnin totetuttamiseksi saapuikin yllättävän pian ja saavuin tapaamiseen hieman etuajassa. Siellä Anna-Kaisa odotti aurinkoisen asenteen ja kahvikupposen kanssa. Tästä oli hyvä lähteä! Sommittelun ja viime hetken tarkastelujen jälkeen oli aika asettua penkkiin - puolitoista tuntia tatuoitavana menivät naurettavan nopeasti höpöttäessä ja naureskellessa.

En tiedä onko kipukynnykseni kasvanut vuosien saatossa vai oliko kyse harhauttavasta höpöttelystä,kipu oli kuitenkin huomattavasti lievempää mitä muistin edellisiltä kerroilta vaikka paikka oli lähes sama yhden aikaisemman tatuointini kanssa. Ja mitä mieltä olin lopputuloksesta muuten? Eläväiset värit ja pienen pienet yksityiskohdat saivat aikaiseksi jotain todella kaunista<3

Tätä postausta ei ole tehty sponsoroituna vaan lähinnä muistuttamaan kaikkia että etsikää itsellenne osaava ja ihana tatuoija - niitäkin on! Seuraavaksi minulla olisikin edessä vähän isompi projekti joka tehdään muutamassa osassa yhdessä suunnitellen Anna-Kaisan kanssa.



Mikä näkökanta siellä on tatuointeihin ja onko teillä se oma "vakkari"? Millä perusteella valitsette tatuoijanne?

2 kommenttia:

  1. Mulla on yksi ISO tatuointi, jota haluaisin joskus vielä laajentaa, joten ihan positiivisesti ajattelen. Oma toistaiseksi ainoa tatuointini on tärkeä, koska se kuva on valittu siten, että se antoi aikoinaan kyseisessä elämäntilanteessa minulle voimaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle jokaseen kuvaan liittyy muisto. Ja niitähän varmaan riittäs vaikka loppuelämän projektiks :D

      Poista