maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lähiviikkojen kynnet

Nyt siis taas vuorossa viime viikkojen viihdytykset eli kynnet.


Näihin ensimmäisiin halusin yhdistellä Sally Hansenin kaksi omistamaani geelilakkaa eli täällä jo aiemminkin nähtyjä Miracle Gelejä. Pysyvyyshän näissä on omilla kynsillani yllättävän hyvä ja koostumus helppo. Tummempaa sävyä piti levitellä kaksi kerrosta mutta vaalean persikkaista vain yksi.

Leimailut teinkin sitten päälle Mavalan tummanpunaisella sen pigmentin takia,tosin näistäkään kuvista ei edes huomaa ettei sävy ole samanlainen kuin tummemmissa kynsissä :)


Sen jälkeen mentiinkin huomattavasti hempeämpään ja Mavalan Garden Party-lakkoihin. Tein niin vaaleanpunaisiin kuin violetteihinkin kynsiin häivytyksen  Dance Legendin lakoilla.

Nimettömän ja etusormen kuorrutin Avonin hitulalakalla ja etusormeen,pikkurilliin ja peukaloon laitoin siirtokuvat.


Seuraavat poikkeavatkin omista "normaaleista" kynsistä,tässä sitä siedätetään itseään siniseen ;)

Kaiken pohjalla on petroolin sininen mattalakka jonka päälle sitten halusin kaikkiin kynsiin jotain erilaista. Pikkurilleihin halusin vihreää ja käytinkin raitojen apuna vanhoja manikyyriteippisapluunoita,nimettömät kuorrutin glittereillä,keskisormen jätin mataksi lukuunottamatta pieniä koristeita,etusormet halusin kiiltäväksi päällyslakan voimin ja peukaloihin lisäsin niittejä.

Voitte vaan kuvitella miten nuo keskisormen koristeet lensivät kaaressa muutamaa päivää myöhemmin ilman niitä paremmin kiinni liimaavaa päällyslakkaa! :D


Nämä viimeisimmät ovat hempeämmät ja olen näistä tykännyt. Pohjalle laitoin todella haalean vaaleanpunaisen Revlonin lakan joka on vain muutamaa astetta vaaleampi omista kynsistäni. Päälle sivelin OPIn kultalastulakan reilummalla kädellä. Koitan täällä myös totutella enemmän neliskanttisiin kynsiin pyöreiden sijaan,katsotaan nyt kuinka kauan ne kestävät hajoamatta!

Näissä kynsissä kyllä huomaa miten yksinkertainenkin voi olla kaunista!


Millaiset lakkaukset siellä keikkuu kynsillä?

4 kommenttia:

  1. Mulla on nyt ihan basic harmaa-valkoiset, sitä ennen oli vesimelonin sävyiset. Tosi kauniit nuo alimmat kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimelonin? Kuulostaa ihanalta! :o Ja jotenkin arvasin et nuo hempeemmät vetoo suhun ^_^

      Poista