keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Luonnollisempaa hiustenhoitoa

Tänään päästäänkin FLOW kosmetiikan pariin takaisin. Kaikillehan nyt on jo aivan selvää että rakastuin tämän merkin ruusuveteen ;)

Hiustenhoidon saralla olen hieman pessimistinen mitä tulee luonnonkosmetiikkaan. Niissä ei ole samoja synteettisiä hoitavia ainesosia jotka "normi"kosmetiikassa juurikin selvittävät ja silottavat hiuksia. Luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteissa lähinnä keskitytäänkin kosteuttamaan ja hellimään hiuksia mutta usein hiukset tuntuvat huuhdellessa kuitenkin vielä karheille ja ei niin selville.


"Hoitaa luonnollisesti kuivia ja käsiteltyjä hiuksia. Jättää hiukset ilmaviksi ja kiiltäviksi. Pese hiukset ja pyyhekuivaa ne. Levitä pieni määrä hoitoainetta tasaisesti hiuksiin,kampaa läpi ja anna vaikuttaa 1–5 min tai kauemmin. Huuhtele hiukset. Voit myös jättää hoitoaineen hiuksiin tai käyttää kuivien hiusten latvahoitoaineena. Riittoisa, vain pieni määrä riittää."

Hoitoaineesta löytyy muun muassa silkki proteiinia,erilaisia öljyjä ja uutteita. Olin ennakkoluuloinen tuoksun suhteen ennen kuin tämän ensimmäistä kertaa korkkasin,kehäkukka kun ei kuulosta niin kovin houkuttelevalta. Loppujen lopuksi tässä onkin kiva sitrustuoksu.


Normaalin hoitoaineen tapaan en tätä ikinä oppinut käyttämään. Tästä puuttuu juurikin se liukas koostumus joka minua huijaa ajattelemaan hoitavuudesta ja huuhtelun jälkeen hiukset eivät tuntuneet niin pehmeiltä kuin olisin halunnut. Sen sijaan käytin tätä naamion ominaisuudessa,yllätys yllätys,saunailtoina. Hieroin tämän hiuksiin ja päänahkaan ja annoin vaikuttaa koko löylyjen ajan ennen shampoo pesua. Tämä toimi hienosti siinä tehtävässä!

Hiuksista tuli näin todella kiiltävät ja päänahka kiitti. Olin niin onnessani kun tajusin tämän rauhoittavan atooppisen päänahan kutinaa käyttäessäni tätä naamiona aina päänahkaan asti. Ohjeissa sanottiin tämän toimivan myös mahdollisesti hiuksiin jätettävänä hoitoaineena mutta siihen en tätä ikinä käyttänyt.


Jännä puoli tässä oli että vaikka naamiona käytön jälkeen pesin hiukset normaalisti shampoolla ja hoitoaineella,oli tämän tuoksu se joka silti jäi päällimmäiseksi ja jyräsi muiden tuotteiden tuoksut alleen! Tykkäsin kuitenkin makean sitruksisesta tuoksusta joten ei se haitannut.

Sitten onkin risujen vuoro. Pieni pullon koko (150ml) ja todella vetinen koostumus. Molemmat korostuivat entistä enemmän huonona puolena koska tuotetta oli kuitenkin käytettävä normaalia silikonihoitoainetta enemmän ja ohuutensa vuoksi se pyrki karkaamaan sormien välistä. Pumppupullo tosin oli mitä mainioin!


Millaisia kokemuksia teillä on luonnollisemmasta hiustenhoidosta?

4 kommenttia:

  1. Itse olen kokeillut luonnonkosmetiikasta lähinnä Laveran hoitoaineita, niistä mango on mun suosikki. Toki itselläni ei ole pörröinen hiuslaatu, joten mun hiuksissa toimii "litkummatkin" hoitaineet, en tarvi silikonien silottavuutta niin kuin karhean hiuslaadun omaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on lasipintanen hius mut jotenkin silikoniin tottuneena nää luonnonkosmetiikan versiot tuntuu kummilta!

      Poista
  2. Pari vuotta sitten tuli käytettyä Laveran tuotteita hiuksille, mutta synteettisten aineiden aikaansaama silkkiys on vaan niin parasta, että ne vievät voiton <3 Olisi kyllä kivampi käyttää luonnonkosmetiikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mulla on ihan sama vika. On jotenkin niin suuri henkinen nautinto kun hiukset tuntuu silkkisiltä jo huuhdellessa! <3

      Poista