lauantai 18. heinäkuuta 2015

Palmer'sin tiivistettyä kosteutusta

Palmer's on useammalla tuttu kaakaovoi-vartalovoiteestaan.
Kaakaovoi sarjassahan on myös paljon muita tuotteita aina päivettävistä jalkoja hoitaviin tuotteisiin. Tahdoinkin testata Palmer'silta jotain muuta kaakao-sarjasta joten päädyin käsivoiteeseen.


Tainnosiis tämähän on siis vähän "jokapaikan"-voide,sitä suositellaan käyttämään ihon kuivimpiin kohtiin niin käsistä polvien kautta aina kantapäihin asti. Itse olen sitä tosin käyttänyt vain käsiin ja kyynärpäihin.

Maininta "concentrated cream" kannattaa aina ottaa huomioon. Kysehän on siis tiivistetystä versiosta joka todellakin tarkoittaa sitä että voide on paksua ja oikein kunnolla tujua. Annostelun kanssa kannattaa olla maltillinen,muuten tämä voide ei varmasti imeydy kunnolla.


Voiteessa on tuttu kaakaovoin tuoksu ja se on paksumpaa kuin vartalovoide. Pienenä määränä käytettynä se imeytyy hyvin vaikka ottaakin hieman enemmän aikaa kuin ohuempi voide.

Minun ihoni on tästä ainakin tykännyt eikä siinä ole esiintynyt minkäänlaista ärsytystä. Käytän tätä ainoastaan öisin ja koko päivän käsien iho selviää kiristelemättä.

Seuraavaksi voisikin varmaan tutustua Palmer'sin kookos-sarjaan!


Mikä on teidän tehohoito-suosikkinne käsille? Käytättekö käsille naamioita?

2 kommenttia:

  1. Mun suosikki on Bakelin Efabody, parasta mitä käsilleen voi tarjota, hieman hintavaa toki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän käsivoideki voi hinnakasta olla jos se on todellakin sen arvosta! :)

      Poista