keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Murumurun tehotuotteet iholle

Heii!


Joko olette ehtineet kokeilla, tai edes bongata, uuden suomalaisen vegaanisen luonnonkosmetiikkamerkin Murumurun? Murumuru on kokoperheen tuotesarja, joka pohjautuu ravitsevaan murumuruvoihin. Ylpeänä voi myös mainita, että merkin tuotteet valmistetaan Suomessa!

Pääsin kokeilemaan muutamaa tämän merkin tehotuotetta, tässä ajatukset.


Murumuru Sinkkivoide* tuo varmasti nimestään monelle mieleen lapsien ihon hoitoon tarkoitetut tahnamaiset sinkkivoiteet. Tämä voide ei missään nimessä ole tahnamainen tai paksu vaan päinvastoin, voide levittyy iholle helposti ja imeytyy nopeasti. Pakkauksessa on säästeliäs pumppu, joka mielestäni pumppaa ulos juuri oikean määrän tuotetta, ottaen huomioon tämänkin riittoisuuden.

Sinkkivoide on tarkoitettu rauhoittamaan ihoa, tämän sanotaan sopivan niin aknelle, ötököiden puremille kuin auringonpolttamillekin. Voide perustuu sinkin lisäksi ravitseviin ja rauhoittaviin ainesosiin. Tuote kokonaisuudessaan on miellyttävä käyttää, ainoa mistä en ollut samaa mieltä tuotekehittelijöiden kanssa on voiteessa oleva viilentävä (ilmeisesti) tuoksuainesosa - ainakin minulla atoopikkona ihoni sietää todella huonosti mitään viilentävää.


Hoitoöljy* sitten onkin nimensäkin mukaisesti todellinen hoitotuote. Kyseessä on aika tuhti, monia tehokkaasti hoitavia öljyjä sisältävä tuote. Öljyn mainostetaan sopivan niin iholle, hiuksiin, meikinpoistoon tai kylpyveteen - itse olen lähinnä käyttänyt tätä koko vartalolle ravitsemaan ihoa.

Runsaan koostumuksensa takia tämän annostelussa kannattaa olla niukka, muuten imeytymisessä voi kestää kauemmin. Varsinkin tämän kanssa kannattaa muistaa, että öljyt imeytyvät helpommin levitettynä suoraan suihkun jälkeen kostealle iholle. Tuoksu on omaan nenääni jotenkin pähkinäinen, mutta sen verran mieto ettei se itseäni häiritse ja häviääkin aika nopeasti. Tämä on atoopikon iholle ystävällinen, iho pehmenee ja joustavuus paranee.

Öljy on pakattu 100ml kokoiseen, muoviseen pulloon. Pullon koko voi tuntua pieneltä, mutta ottaen huomioon öljyn riittoisuuden, riittää siitä pitkäksi aikaa. Annostelusta vastaa flippikorkki, tämä lienee jakaa mielipiteitä, öljyn annostelu mistä tahansa on harvoin sotkutonta.


Murumurusta merkkinä on jäänyt itselleni jotenkin kiinnostava kuva ja tykkään siitä, että tuotteita suunnataan sopivaksi koko perheen käyttöön. Hinnatkaan eivät ole järkyttävät ottaen huomioon sen, että tuotteet todellakin valmistetaan Suomessa.

Murumurun tuotteita löydät esimerkiksi Ruohonjuuresta tai Biodellyltä.

Kiinnostaako teitä enemmän suomalaiset tuotteet, vai koetteko ettei sillä ole niin väliä mistä tuotteet tulevat?




Kaunista talvipäivää💓














*pr-näyte

4 kommenttia:

  1. Tämä onkin ihan uusi merkki minulle! Niin kivaa, että näitä kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä on alkanut nyt ilmestyä markkinoille. Nämäkin tuotteet vaikuttavat todella mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murumurulla on myös kivoja tuotteita kasvoille,tykkään siitä että merkistä tehdään monipuolinen! Ja ylipäätään suomalaisten tuotteiden lisääntyminen on pelkkää plussaa :)

      Poista
  2. Mä oon viimeaikoina kuullut näistä paljon, en vaan oo vielä ehtinyt testaamaan :). Nimikin kuulostaa jo aivan ihanalta :D <3

    VastaaPoista