lauantai 2. kesäkuuta 2018

Paras uutinen pitkään aikaan - Palmer's:ia saa Suomesta!

Heii!



Otsikko kertookin jo ehkä miten onnellinen olen kirjoittaessani tätä, kulttimerkki Palmer's:ia saa nyt siis tilattua ihan tämän maan kamaralta! Palmer's:in tuotteethan ovat jo klassikkoja, kaikista tunnetuin on merkin kaakaovoivoide vartalolle.

Tässä olisikin sitten teille esiteltynä muutama tuote tältä merkiltä.



Palmer's Sensitive Body Lotion* on lähinnä neutralisoitu versio alkuperäisestä kaakaovoivoiteesta. Hoitoteho on ennallaan mutta voiteen tuoksu on on häivytetty lähes kokonaan. Pullossa lukee "Fragrance Free" mutta paksuhkossa voiteessa on kuitenkin mieto kaakaovoin tuoksu levityksen ajan, imeydyttyään ihoon tuoksu on jo oikeastaan poissa. Palmer's:in kaakaovoi on täyteläistä, jopa niin täyteläistä että sitä saa houkutella ulos purkista purkin yhtään vajettua. Pieni määrä riittää todella pitkälle ja tämä kuuluu niihin tuotteisiin jotka ovat kuivaihoisten todellisia ystäviä!

Purkissa myytävä Palmer's Original Solid Formula* on nimensäkin mukaisesti kiinteä variaatio merkin kaakaovoituotteista. Tätä voisi melkein nimittää salvaksi, tässä ei nimittäin ole lainkaan vettä ja tuote on lähes täyttä kaakaovoita. Täysin kiinteää massaa kauhaistaan purkista sormin ja lämmitetään käsien välissä notkeaksi. Tämä on paras ihon kuivimmille kohdille, mutta minulla tämä esimerkiksi hävisi aivan kokonaa pohkeiden uumiin kun sitä yksi ilta isommallekin alueelle kokeilin. Solid Formulassa on havaittavissa makea kaakaovoin tuoksu jota en itse pistä pahakseni. Tässä tuotteessa on hinta-laatu-suhde todellakin kohdallaan!


Haluan sen verran sanoa Palmer's:in voiteista että kokeile niitä ehdottomasti jos kärsit kuivasta ihosta tai atooppisesta ihosta/ihottumasta. Syy miksi tykästyin merkin tuotteisiin jo Englannissa on se että Palmer's:in tuotteet ovat selkeän pehmentäviä, rauhoittavia ja ne tuovat ihoon sen tarvitsemaa joustavuutta. Voiteet ovat paksuja sekä saattavat tarvita hetken imeytyäkseen mutta siihen voi vaikuttaa annostelulla ja lopputulos on kyllä joka tapauksessa sen arvoinen. Palmer's:in tuotteiden tuoman eron ihoon huomaa yllättävän nopeasti ja muutaman viikon jälkeen iho rohtuu yleisesti ottaenkin jo vähemmän. Tunnen ihmisiä jotka käyttävät merkin alkuperäistä kaakaovoivoidetta kirjaimellisesti päästä varpaisiin aina vauvasta vaariin, tuote on myös huomattu luotettavaksi esimerkiksi sellaisten ihmisten keskuudessa joilla on atooppinen ekseema. Jos makea kaakaovoin tuoksu on kynnyskysymys, kannattaa juurikin kokeilla merkin lähes tuoksuttomia tuotteita.

Viimeisenä täysi Wild Card Palmer's:lta joka on tunnettu voiteistaan, nimittäin Palmer's Cleansing Gel*. Olen itse aiemmin kokeillut lähinnä merkin vartalonhoitotuotteita tai hiustuotteita ja sillä olikin hauska päästä kokeilemaan Palmer's:lta kasvotuotetta. Kyseessä on siis hajusteeton (ainoastaan mieto raaka-aineiden tuoksu) puhdistusgeeli kasvoille. Geeli on aika jämäkkää mutta luultavasti tästä syystä näin riittoisaakin. Vaahtoaminen on keskiluokkaa ja huuhtelun jälkeen iho tuntuu napakan puhtaalta mutta ei kuitenkaan ärtyneeltä. Tällä lähti itselläni meikkikin, eikä puhdistusgeeli ole missään vaiheessa ärsyttänyt silmiä. Tästä siis vinkki hajusteherkille jotka kaipaavat kunnon puhdistustuotetta!


Hellimmin on itseasiassa verkkokauppanakin tervetullut tuulahdus herkkä- tai kuivaihoisille ja hajusteherkille - verkkokauppa on pullollaan tuotemerkkejä jotka ottavat nämä asiat huomioon. Plussaa verkkokaupalle ehdottomasti siitä että jokaisen tuotteen alle on listattu ja selitetty tuotteen INCI ja se että onko tuote hajusteeton, tuoksuton vai tuoksullinen. Esimerkiksi hajusteyliherkkyys yleistyy kohisten joten tämäntyyliset yritykset ovat hyvä lisä muiden verkkokauppojen joukkoon.

Oletteko te koskaan päätyneet kokeilemaan tämän merkin tuotteita? Vai mikä olisi tuotesuosituksenne kuivaihoisille?




Ihanaa päivää muruset💓
















*pr-näyte

12 kommenttia:

  1. Palmersin voiteet ovat kyllä tosi kivoja, käytän niitä ihan käsivoiteenakin hyvän kosteuttavuuden takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo perus vartalovoidekin jo soveltuu siihen tarkotukseen :)

      Poista
  2. Palmer'sin puhdistusgeeliä olen kokeillut ja joitakin voitetakin joskus aikoinaan. Puhdistusgeeli oli mun makuun liian jähmeää, mutta voiteista olen tykännyt enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo yllättävän jähmeää! Mitä voiteisiin tulee,pitäisi vielä kokeilla niitä kasvovoiteita :)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä :)
    Mulle kuivaihoiselle nämä olisi ihan omiaan, ja olenkin harmitellut kun näitä ei ole Suomesta saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itekin tosi tyytyväinen että nämä on rantautuneet vihdoin tänne asti! Mullahan on atooppinen iho,ainakin oma iho tykkää :)

      Poista
  4. En ole Palmersia kokeillut, ainakaan muistaakseni :D Omalle iholleni on riittänyt kevyemmätkin koostumukset, niin ei ole tarvinnut metsästää niitä hoitavampia koostumuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se voi olla että sillon ei näihin törmääkään :)

      Poista
  5. Ihan huippua! Palmer's:lla on loistavia tuotteita <3

    VastaaPoista
  6. Miksi mä en oo ikinä kuullutkaan tästä?? Täytyy tehdä asiaan muutos heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha oon kyllä yllättynyt jossei tää ole sulle pistänyt silmään missään :D

      Poista