maanantai 2. lokakuuta 2017

Niin että mitäkä..?

Heii!


Tiedättekö niitä hetkiä kun tekee mieli kitistä ja napista?

Nyt juuri on sellainen hetki joten varoitus kiukuttelemisesta, surkeasta valosta ja huonosta kuvanlaadusta, eihän näiden upeuksien pitänyt tänne asti päätyä <3


Olen useaan otteeseen maininnut että minulla on atooppinen iho. Se ei aina välttämättä ole rohtunut mutta ihon suojamekanismi on pysyvästi heikentynyt joten jänniä tilanteista on ollut aika ajoin, viimeisen vuoden aikana aivan liian usein. Ihoni siis voi reagoida johonkin vaikken olekaan allerginen tai se voi yht'äkkiä herkistyä jollekin, iho ei vaan pysty torjumaan samalla tavalla ärsykkeitä kuin iho ilman atopiaa.

Tässä postauksessa siis kolme kaunista esimerkkikuvaa. Todellisuudessa nämä olivat huomattavasti punaisempia.


Kaikki alkoi ylimmäisestä ja nyt ollaan päästy alimmaiseen saakka jossa reaktio alkoi levitä kaulalle ja rintakehään asti. Joka kerta tuotteet ovat olleet eri tuotteita ja JOKAISELLA kerralla reaktio on tullut aamurasvailun yhdessä - jos siis laitan näitä kyseisiä tuotteita illalla ei ihoni reagoi niihin OLLENKAAN.

Olen nyt miettinyt pääni puhki missä mättää. Mietin jo sitäkin jos olen herkistynyt pyykinpesuaineille (jotka ovat jo valmiiksi hajusteettomia) joten iho olisi kiukkuisempi aamuisin koko yön ärsytyksen jälkeen? Olenkin aina ihmetellyt miksi ihmiset puhuvat ihonsa olevan parhaimmillaan heti aamulla, minulla se on ilman reaktioitakin ihan jotain muuta :D


Mystisintä tässä on tosiaan ajankohta. Aina, JOKA IKINEN KERTA, tämä tapahtuu aamulla. Ihoa alkaa ensin kuumottaa, sitten polttaa, se turpoaa ja ihohuokoset aukeavat turvotuksen seurauksena, punoitus alkaa levitä, ihoa aristaa ja kiristää. Olen aina juossut suoraan pesulle ja laittanut perusvoidetta tai kortisonia suoraan iholle, itse reaktio rauhoittuu yleensä seuraavaan päivään mennessä.

Aristaminen ja jälkipyykki jatkuu pahimmillaan viikonkin jälkeenpäin, iho on laikukas ja kiukkuinen. Näiden asioiden kanssa painiminen on sinällään tuttua mutta utelias minussa kuitenkin haluaisi tietää mitä täällä tapahtuu. Ja onhan se nyt huolestuttavaa kun reaktiot tuntuvat pahenevan kerta kerralta.



Miten siellä tullaan toimeen iho-ongelmien kanssa ja mistä on ollut teille apua? Ei teiltä löydy ratkaisua tai arvauksia tähän mysteeriin..?

Että kaunista tiistaita sinne<3









10 kommenttia:

  1. Atooppisesta ihosta kärsin mäkin ja ai että kun mäkin haluaisin tietää miksi se herkistyy yhtäkkiä jollekin tuotteelle, vaikka aiemmin ei olisi ollut mitään ongelmaa! Mullahan oli tossa muutama vuosi sitten sellanen vaihe, kun kaikki tökötit (meikit, voiteet yms.) mitä laitoin lähellekään silmiäni, aiheutti älyttömiä reaktioita. Silmät kutisi, iho punoitti ja kirveli ja kuoriutui lopulta aina pois. Sitten se loppui ja iho kesti sitä tuotetta siitä eteenpäin. Onneksi tota ei oo nykyään. Nykyään pikemminkin herkistyn pitemmällä aikavälillä tai sitten saan heti kättelyssä ihan jäätävät reaktiot, joiden jälkeen ei tee kyllä mieli enää toiste edes testata samaa tuotetta. Jostain syystä Lumenelta löytyy tosi monta sellaista tuotetta, mitä mun ihoni ei kestä ollenkaan.

    Mutta joo, aika mysteeri on kyllä toi sunkin tapaus. Jännä miten vaan aamulla tulee tollasia reaktioita! Tosi pahalta näyttää toi sun iho noissa kuvissa, valitettavasti toi on tuttua mullekin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis vaikka ymmärtää mistä atopiassa on kyse ni en tajuu tätä taas ollenkaan :D Ja en ymmärrä miks voin käyttää tismalleen samoja tuotteita illalla ilman reaktioo mut aamulla oon ku kirsikka jos laitan niitä?? :D

      Poista
  2. Olisko tyynyliinasta, tyynystä tms? Jos tulee nimenomaan aamulla? Nukutko just tuolla kyljellä? Tosin outoa jos oire tulisi vasta herättyä. On aika hurjan näköinen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tulee aina molempiin puoliin mut enemmän oikeelle puolelle. Mietin iteki noita tyynyjä ja tyynyliinoja mut en tiedä mitä voisin tehdä niiden kans toisin kun pesen ne jo nyt hajusteettomalla pesuaineella ilman huuhteluainetta. Ja sehän tuossa onkin et en herää ton kanssa vaan tuo räjähtää käsiin kun aamulla pesen ja rasvaan naaman? :D Enkä ymmärrä et kaikkia tuotteita voi käyttää illalla ongelmitta mut aamulla käytettynä tekee tuon.

      Poista
  3. Onpas outo ja epämiellyttävä reaktio :( Mä mietin, että jos nukut kasvot kuitenkin tyynyä vasten, niin voisiko se tyyny + tyynyliina jotenkin yön aikana hieroa kasvoja, joten ne olisivat aamulla siitä syystä herkät ja reagoivat tän seurauksena kosmetiikkatuotteisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on oikeestaan ainoa vaihtoehto joka tulee mieleen mut täytyy sanoa et aika tehokkaasti on iho menny herkempään suuntaan jos tuo on se syy :D

      Poista
    2. Mä itse rakastan nukkua naama tyynyyn hautautuneena ja olen huomannut tyynyliinan imevän ihosta kosteutta ihan urakalla, aamuisin kasvot tuntuvat aika usein, varsinkin ei-kesäkaudella kuivahkoilta :D Pitäisi opetella nukkumaan selällään, mutta kun..siihen tyynyyn on vaan niin ihana möyriä kasvot, haha xD

      Poista
  4. Voi kun kurja vaiva :/ Mulla ei ole herkkä iho, mutta ymmärrän kyllä tuon ihokatastrofin aiheuttaman harmituksen. Mulla yleensä iho kenkkuilee vuodenaikojen vaihtuessa ja nytkin muutama viikko sitten naama tuppasi täyteen sellaisia ihan pieniä näppyjä. Että kiitti! Vieläkään ei ole iho ihan normaalitilassa, mutta onneksi paljon parempi.

    Mä ehkä neuvoisin testaamaan jonkun diy-kikan just tuohon pyykinpesuun, jos joku marseillesaippua tai muu ei sitten aiheuttaisi reaktiota. Tai voisiko kyse olla tyynyliinan materiaalista? Tai en tiedä auttaisiko aamunaamaan, jos yöksi laittaisi aina jonkun rauhoittavan, hyväksi todetun naamion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana et annat vinkkejä♡ Mulla on puuvillaset petivaatteet (iho ei kestä esim villaa tai pellavaa,akryyliaki huonosti) mut ehkä joku satiinisekotus ois vielä hellempi? Joo ja just niinkun sullaki,inhottavaa kun nuo reaktiot ei meekään niin nopeesti ohi!

      Poista