torstai 26. tammikuuta 2017

Ekstra rakkautta hiuksille

Tänään voitaisiinkin katsella vähän hiustenhemmottelutuotteita jotka on tarkoitettu käytettäväksi pesun jälkeen. Varsinkin pitkähiuksiset tietävät miten tärkeitä erilaisista hiuksiin jätettävistä tuotteista tulee,hiukset muuttuvat helposti kuiviksi tai pörröisiksi.


Kuiville ja rasittuneille hiuksille tarkoitettu Lorealin yöksi jätettävä Glycerol+Coco Oil-hoitovaahto* on yksi merkin Nutrifier-sarjan tuotteista. Yleensä varsinkin kuivien hiusten tuotteisiin on lisätty voimakkaasti silikonia mutta tässä sitä ei ole ollenkaan.

"Kevyt vaahto levitetään hiuksiin yöksi. Kosteuttavat ja pehmentävät  tehoaineet, kuten glyseroli ja kookosöljy hoitavat hiusta levon aikana. Aamulla hiukset ovat pehmeämmät ja helposti muotoiltavat. Ei rasvoita tai latista hiusta.
Käyttö: Levitä kuiviin hiuksiin yön ajaksi. Ei huuhdella."

Aluksi mietin miten pitkä ilo näinkin pienestä pullosta on mutta siinä olin väärässä. Vaahto on riittoisaa ja sitä tuntuu aina vaan riittävän ja riittävän. Vaahdossa on ihana hunajaisen kukkainen tuoksu ja se pehmentää käsiteltyjä hiuksia tekemättä niitä ollenkaan raskaiksi.


Niin ikään Lorealilta on myös Mythic Oil*. Kaikille hiustyypeille tarkoitettu öljy on saavuttanut suosiota laajalti ja olen siitä itsekin kuullut hyvää ennen kuin edes sain käsiini oman pullon.

"Ravitseva öljy kaikille hiustyypeille. Itämaisista penrinteisestä inspiraationsa saanut öljy sisältää avokado ja rypäleensiemenöljyä ja antaa hiuksille välitöntä joustavuutta, hallittavuutta ja kirkkautta kuitenkaan tekemättä hiuksia raskaiksi.
Levitä 1-2 painallusta kosteisiin tai kuivattuihin hiuksiin ja muotoile hiukset."


Öljyn koostumus on aika täyteläistä ja tuoksu mieto hiuksiin levitettäessä. Tämän olen huomannut toimivan parhaiten pyyhekuiviin hiuksiin levitettäessä,silloin tällä saa aikaan pehmeyttä ja kosteuttavuutta minkä lisäksi hiukset kuivuvat nopeammin - kuiviin hiuksiin levitettäessä hiuksista tulee nopeasti likaisen ja raskaan näköiset vaikka tuokin kiiltoa.


IdHAIR Gold 911 Rescue Spray* on tämän porukan ainoa suihkutettava versio. Erityisesti värjättyjä hiuksia ajatellen kehitetty hoitosuihke pitää huolta hiuksista monella tavalla.

"Suojaava, ravitseva ja kosteuttava hoitosuihke ehkäisee värin haalistumista. Sisältää PreStylingComplex-yhdisteen, joka antaa hiuksille lämpö- ja UV-suojan. Selvittää tehokkaasti hiuksia pesun jälkeen, tehden niistä samalla pehmeät sekä helpommin hallittavat.
Käyttö: Suihkuta tuotetta pyyhekuiviin hiuksiin. Älä huuhtele."


Tämä sulaneelle mansikkajätskille tuoksuva suihke on kevyttä eikä ollenkaan hiuksia latistavaa. Kuiviin hiuksiin tätä sumutellessa pääsee eroon pörröisyydestä ja saa hiuksiin aikaan hillityn normaalia kiiltoa. Hiuksia aukipitäessä olen tykännyt suihkutella tätä raskaammalla kädellä alahiuksiin - näin hiukset eivät takkuunnu niskasta vaikka hankaantuvatkin kaulahuiviin ja takin kauluksiin.


Tällä hetkellä itselläni on eniten käytössä kaikenlaiset hiusöljyt,ne on simppeli levittää hiuksiin vielä suihkussa ollessa kun hiuksista on puristanut pois ylimääräiset vedet. Näin talviaikaan hiuksien kuivumisen myös huomaa huomattavasti selkeämmin ja tykkään kerrostaa hoitotuotteita niin ihoon kuin hiuksiinkin.


Tuleeko siellä mieleen kosteuttavia hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita joita osaisitte suositella?

Ihanaa torstai iltaa<3















*pr-näyte

2 kommenttia:

  1. IDhairin Rescue Spray on oma lemppari, oon pari pullollista sitä käyttänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi "helppo" tuote,ei tarvii pelätä et tulee annosteltua liikaa :)

      Poista