keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Lakkauksen ja sen poistamisen apureita

Ensimmäisenä on kysyttävä: Miten messut meni? Olitteko ensikertalaisia vai jo useampana vuotena käyneitä? Oliko ihania löytöjä?


Sitten päivän oikeaan aiheeseen ;)

Essence merkkinä on tunnettu hitti-ja hutituotteistaan ja joskus tuntuu olevan vähän tuurissaan mikä kuuluu mihinkin luokitteluun. Olen kuitenkin tykästynyt muun muassa merkin edullisiin ripsareihin ja irtopuuteriin,tässä nyt muutama muu ihastus!


Purkissa oleva kynsilakanpoistoaine ei ole kaikkien mieleen. Itsekin hankin tämän alunperin uteliaisuudesta - olin aivan varma että eihän tästä mitään tule,varsinkaan "hankalampien" lakkojen kanssa. Nyt tässä kuitenkin kävi niin että olen käyttänyt tätä tyttömäisen väristä törppöä lähes poikkeuksetta joka kerta.

Purkilla on jo melkein vuosi ikää ja uusi purkki odottaa korkkaamistaan mutta sisällä oleva sieni on vieläkin aivan märkä,ei tahraa vieläkään sormia vanhoilla lakoilla ja toimii halutulla tavalla. Glitterlakat lähtevät aina hankalammin mutta tämän kanssa ainakin MELKEIN kestää järki niitäkin poistaessa. Rouheammat lakat voivat alkaa repiä sientä pieneksi silpuksi mutta se on silti käyttökelpoinen. Yllätyksekseni tämä on asetoniton - en olisi nimittäin tämän tehokkuuden huomattuani uskonut.


Toinen on kynsilakkojen "korjauskynä". Toisinsanoen tämä on kynä kovalla huopapäällä joka on kyllästetty kynsilakanpoistoaineella. Tällä on helppo korjata lakkauksien mokat ja lipsahdukset. Läpinäkyvän puolen alla oli myös kolme vaihtopäätä.

Tämäkin kun oli alle kolmen euron hintainen,olin ihan varma että kynän kosteus ei riitä enää vaihtopäihin. Sillä olikin itselleni yllätys että vielä viimeinenkin vaihtopää kostui läpikotaisin vaihdettuani sen käyttöpäähän.

Saan itse aina kynsiä lakkaillessani aikaiseksi sellaisen sotkun että tästä on tullut korvaamaton!



Ihanaa maanantaita<3

6 kommenttia:

  1. Toi purnukka löytyy omastakin laatikosta ja yllätyin todella positiivisesti tota testattuani :) Tolla oikeesti saa ne kynsilakat pois helposti eikä toi kuivata sormia yhtään toisin kuin jotkut muut vastaavanlaiset purkit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressaantuneena revin ite huomaamatta kynsinauhoja ja tää ei myöskään kirvele,siitä tuli ehotonta plussaa! :D

      Poista
  2. Tuo Essencen purkki on kyllä vakuuttanut minutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on tuo ollu niin pitkäikänenkin ettei todellakaan harmita "tuhlata" jotain kolmea euroo.. :P

      Poista
  3. Mulla on tommonen korjauskynä käytössä aina lakatessa. Ite kastelen pään lakanpoistoaineeseen tai asetoniin, ennen ku alan pyyhkiin ylimenneitä lakkoja. En ees yritä kynässä olevan aineen avulla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eipä oo tullu tuo edes mieleen! Olis nuo päätkin pidempi ikäisiä :)

      Poista