tiistai 26. huhtikuuta 2016

Lähmäämätöntä hoitoa

Nyt kun arganöljy on ollut kova sana jo pitkään ja tykkään niiiiiiin suosia suomalaista,on vuorossa Biozellin arganöljy-versio hiuksille.

Arganöljyeliksiiri sisältää nimensämukaisen arganöljyn lisäksi jojoba-ja manteliöljyä. Jo arganöljyssä itsessään on omega 3 ja omega 9 rasvahappoja ja E-vitamiinia. Tämä kombo saattaa kuulostaa kovinkin töpäkältä mutta minulla se on toiminut loistavasti!


Minullahan on siis ohut "lasipintainen" hius eli raskaat tuotteet liimaavat todellakin hiukset päätä myöten. Olen tykännyt käyttää tätä märkiin hiuksiin hoitoaineen jälkeen - näin tämä tuntuu imeytyvän parhaiten ja samalla vähentää hiusten kuivumisaikaa.Tosin olen käyttänyt tätä myös kevyemmän hoitoaineen seassa tuomaan vähän ylimääräistä hoitoa hiuksille.

Ohjeen mukaan tätä käytetään vain muutama tippa kerralla mutta minulla yksi pumppauskaan ei ole ollut liikaa tai raskaaksi tekevää. Hiukseni tosin alkavat olla jo omaan makuuni aika pitkät,tuolla ne ovat lähes lapojen puolivälissä. Yleisesti ottaen ihmiset tykkäävät käyttää näitä eliksiirejä ja öljyjä ainoastaan latvoissa mutta minä tykkään laittaa niitä koko pituuksiin tuomaan pehmeyttä ja kiiltoa.


Muovinen pullo on kevyt kantaa mukana ja pumppu luotettavan tukeva. Tästä saa ulos kerralla juuri sen verran kuin haluaa,jopa ne muutamat suositellut tipat toisinkuin monista muista pumppupulloista ;) Eliksiirissä on hypo-tuoksu eli monille sopiva,minun nenääni se on hedelmäinen ja tuokin mieleeni jonkin lapsuuden karkin!

Biozellin tuoksulliset tuotteet ovat yleisesti ottaen todella kevyesti hajustettuja mutta tässä on voimakkain tuoksu kokeilemistani tuotteista tähän mennessä. Tuoksu ei kuitenkaan jää hiuksiin voimakkaana vaan todella kevyenä varsinkin hiusten kuivamisen jälkeen. Eliksiiri on myös parabeeniton eli ihanteellinen niille jotka tuota kyseistä ainesosaa välttelevät.


Minulla on aina uusi hiusöljy etsinnässä joten kysyisinkin seuraavaksi teiltä että mitä öljyä te suosittelisitte silottamaan,kosteuttamaan ja pehmentämään?

2 kommenttia:

  1. Mulla on Lanzan öljy ja väitän, että se on paras, parempi jopa kuin ennen ihannoimani Moroccan Oil, vaikka ihana sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku oon iteki miettiny et joskoha pujahtas seuraavaks parturituotteiden pariin,alkaa olla tuota pituutta jo sen verran et hoitotehojaki sais olla :S

      Poista