tiistai 9. helmikuuta 2016

Cutrinin sävyä

Kun nyt tätä punaista sävyä on ylläpidettävä jatkuvasti,on myös tullut kokeiltua kaikenlaisia useilta merkeiltä. Uteliaisuudesta nappasin mukaan Cutrinin version kun törmäsin siihen sattumalta.


Kyseessä on paksu,lämminsävyinen erikoishoito. Tätä ohjeistetaan käyttämään kerran viikossa mutta itse olen kyllä käyttänyt useamminkin. Näissä aina kehoitetaan käyttämään suojahanskoja mutta itse en ole ikinä niitä käyttänyt ja väri on kyllä lähtenyt käsien ihosta. Vaikutusaika on 5-15minuuttia mikä voi tuntua pitkältä mutta humahtaa kyllä nopeasti ohi jos vaikka kuorii ihoa siinä vaikutusajan täyttymistä odotellessa.

Esimerkiksi Biozellin värinaamioon verrattuna pigmentti tässä on lämpimämpää,tuote paksumpaa ja hoitavuus suurempaa. Tämä on täyteläisen voidemaista ja levittyy hyvin hiuksiin eikä jätä hiuksia kuivaksi vaikkei laittaisikaan enää normaalia hoitoainetta tai hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Minun mielestäni Biozellin pigmentit tarttuvat hiuksiin hanakammin mutta syy tähän voi jo löytyä ihan siitäkin ettei se ole niin hoitava.


Ja se tuoksu! Onhan se nyt myönnettävä että kampaamotuotteissa on omanlaisensa tuoksu.. Tässä se on jotenkin minun nenääni lievän parfyyminen muttei se kuitenkaan jää hiuksiin huuhtelun jälkeen. Olen siis tykännyt tästä viikottaisessa käytössä ja varsinkin siitä miten helppo tämä on saada levittymään pidempiinkin hiuksiin. Itse tosin yleensä suosin kylmempiä punasävyjä.


Oletteko tykänneet Cutrinin tuotteista?

2 kommenttia:

  1. Tykkään. Winter -sarjan tuotteet on ihania. Näistä sävyistä mulla on tainnut olla silveriä ja tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite muistan aiemmin tykänneeni kovasti ns. joulutuotteista ja repairISM-hoitiksesta ^_^

      Poista