sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Loppuneet toukokuu

Viime kuussa noita loppuneita ei niin hirveästi ollutkaan,kovin hämmentävää!
Tosin ehkä siihen on syynä nyt se että on niin monta eri purkkia auki ettei ne ehdi niin vauhdilla loppuakaan.. ;)

Mutta siis itse asiaan.


Lorealin Calming Gel-Cream Wash on minulla ollut jo ihan vakkari varmaan yli vuoden.
Putsaa meikit tehokkaasti ja jättää ihon puhtaaksi. Tuoksuttomuus on minulle ihan ookoo tälläisissä tuotteissa.
Tosin tässä voisi taas mainita etten tuota ekana ehdottaisi varsinkaan kuivalle iholle niinkuin purkissa mainitaan,sen verran narskuvaksi se ihon jättää!

Jatkoon? Ehdottomasti



Seuraavana listassa olikin Rimmelin Glam Eyes Professional Liquid Liner sävyssä 003 Intense Plum. Tämähän ei siis ollut varsinaisesti loppunut vaan heivattava.

Tykkään erilaisista nestemäisistä eyelinereistä,niillä saa simppeliä erilaisuutta meikkeihin.
Tämä oli nyt kyllä pettymys! Minulla on saman linjan turkoosikin,ei parhaimman laatuinen mutta ihan ookoo,tämä ei päässyt edes niille linjoille asti.
Neste oli jo valmiiksi kuivunut eikä väri vastannut edes millään tavalla putkilossa näkyvää väriä,se oli harmahtavan hailakan violetti. Ugh.

Jatkoon? Ei enää Glam Eyesiä :S


Tähän kyllä rakastuin. Lorealin Super Liner Luminizer sävyssä Black Amethyst/Hazel Eyes oli vaan minun käyttööni niin sopiva.
Sävynä oli tumma metallinhohtoinen musta joka taittoi rusehtavan violettiin ja siinä oli pitkä ja ohut huopakärki. Huopakärki oli napakka mutta tarkka,täydellistä!
En tiedä myydäänkö näitä edes enää mutta jos myydään,on tälläinen metsästettävä.

Jatkoon? Kyyyyyllä jos vaan uusi löytyy!


Ja sitten tämä ääääärsytyksen aihe!
Eikö olekin rasittavaa kun purkista tai tuubista kuluu kaikki tekstit ennen kuin ehdit edes käyttää sitä loppuun?

Tässä on kyseessä siis Sanctuaryn Lift And Brighten Eye Complex-silmänympärysvoide. Kirjoittelinkin tästä jo aiemmin ja tämä ehti mennä selkeästi vanhaksi,avatessani tämän yksi ilta hulahti sieltä vain vettä ulos. Tämähän oli ihan ookoo peruskosteuttava tuote,en oikein edes keksi muuta kommentoitavaa.

Jatkoon? Ei,eiköhän jatketa paremman etsimistä. :)


Katsotaan josko tämä kuu olisi tuoterikkaampi!

torstai 28. toukokuuta 2015

Ja hiusrintamalla tapahtuu!

Noniin ja taas hiusasiaa!

Minähän siis päätin alkaa kirkastamaan väriäni (välissä tosin mietin jo pinkkejä raitoja,kröhöm..) ja kävinkin raidoittamassa ihanan parturini luona kuontaloani.
Vuosien punaiseksi värjäyksen jälkeen raidoista tulikin yllättävän kirkkaan vaaleat ja hiuksetkin vielä kestivät päässä.

Alunperinen suunnitelmani oli laittaa raitojen päälle oranssi colormask (RAKASTAN NIITÄ!) mutta eihän se tietenkään tarttunut tasaisesti kaikkiin raitoihin. Joten..


Päätinkin sitten laittaa koko päähäni kirkkaan oranssin hiusvärin!

Olin aivan varma että tästä ei voi hyvää seurata,onhan muuten värini huomattavasti oranssia tummempi mutta eihän tässä käynyt kuinkaan!


Juurista ei tullut häiritsevän paljon vaaleammat ja kaikista raidoistani tuli kauniiiiiin kirkkaat!
Tätä onkin nyt sitten helpompi ylläpitää värinaamioilla.

Raitojen lähtökohdat ovat sen verran erisävyiset toistensa kanssa että hiuksista tuli kauniin eläväiset ja erisävyiset.

Olen nyt sitten taas hetken aikaa tyytyväinen mutta katsotaan nyt miten tässä käy.. ;)


Aiotteko te vaihtaa pirtsakampaan kevään tullen?

Pakkomielteisesti odotettu Advanced Night Repair

No olihan minun nyt pysähdyttävä kirjoittamaan tästä ohimennen vaikka Estee Lauderin muiden tuotteiden puiminen on minulla vielä kesken.

Ah tämä kärsimättömyys!


Estee Lauderin Advanced Night Repair on keikkunut minun himotuimmat-listallani jo vuosia. Advanced Night Repair-seerumin koostumustakin on ehditty muuttaa vuosien saatossa mutta minä en vaan ole ikinä kerennyt siihen junaan mukaan.


Estee Lauder Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex 2 on kyllä sellainen nimihirviö.. Näin Estee Lauder kertoo itse tuotteestaan;

"It maximizes the power of skin's natural nighttime renewal with our exclusive ChronoluxCB™ Technology.
Lines and wrinkles look significantly reduced. More than 75% of women felt their skin looked more youthful in just 4 weeks. Skin feels smoother, hydrated, stronger. 82% felt their skin was immediately hydrated. Skin looks younger, radiant, more even toned. 83% felt their skin looked healthier, fresher, more rested in just 4 weeks.
25+ Patents and Patents Pending Worldwide. Effective for every ethnicity."

Pullosta ulos valuteltuna huomasin ettei seerumi ole täysin juoksevaa vaan hieman paksumpaa,läpinäkyvän rusehtavaa nestettä.
Tuoksu. Se jakaa varmasti mielipiteitä. Minulle tästä tuli mieleen lapsena mussutetut kokakola-mehujäät jotka sai puristaa ulos pakkauksestaan! :D
Neste asettuu kauniisti paikalleen ja imeytyy välittömästi jättämättä tahmaista pintaa.

Minullahan oli testissä vain tämä pieni pullo joten en voi sanoa tuloksista oikein muuta kuin että tykkäsin kyllä ihon pehmeydestä tämän käytön aikaan. Mitään radikaalia muutosta en omassa ihossa huomannut,esimerkiksi kasvojen punoitus oli aivan samanlainen kuin ennenkin.
Mutta sainpahan nyt vihdoin tyydyttäneen uteliaisuuteni<3

Tosin silmänympärysseerumi kutkuttaa minua vieläkin niiiiiiin paljon!


Onko Advanced Night-tuotteet teille tuttuja?

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kuukauden suosikit

Välillä on kiva hehkutella tuotteita jotka joko ilostuttavat päivää tai tekevät siitä simppelimmän,tässä siis muutama tämän kuun ihastus :)


Schwarzkopfin Styliste Ultime Amino Q HOLD-hiuslakka on osoittautunut varsin pätevätksi aamu-apulaiseksi. Tässä saa hentoisimmatkin hiukset asettumaan haluttuun asentoon tai tyveen suihkuttamalla ja pörröttämällä saa simppelisti tuuheutta. Sumu tulee sopivan hentona ettei lopputulos ole kuitenkaan likaisen tai lähmäisen näköinen!


Nivean suihkuöljy on sellainen tuote jonka olen taas "löytänyt uudelleen". Tuotteessa on tuttu suihkuöljyn tuoksu muttei kuitenkaan sellainen johon törmää apteekin öljyissä. Se tuntuu iholla pehmeältä,vaahtoaa hellästi ja jättää ihon suihkugeeliä pehmeämmäksi. Ihanaa!


Monien rakastama Freemanin Facial Enzyme Mask Pineapple on jo nyt tullut minulle rakkaaksi. Se kirkastaa ja poistaa mustapäitä olematta kuitenkaan liian tuju. Vaikka jättäisin naamion pidemmäksikin aikaa kasvoille ei se ala ärsyttää tai kiristää.


DKNY:n Delicious Nightista on jostain tullut minulle ihan selkeä "työtuoksu". Moni kuvailisi tätä liian vahvaksi työympäristöön tai päiväkäyttöön mutta minusta se ei ole sitä. Sopivan tumma ja erottuva muttei mitenkään pistävä.



Vaihtuuko sinulla suosikit aikakausittain?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Viktorian salaisuus lähenee taas

Nimittäin..

Joko olette kuulleet että Victoria's Secret linnottautuu kesällä myös Helsinki-Vantaan lentokentälle??

Minä olen tästä uutisesta aivan muikeana,tulee sen verran matkustettua.

Mutta tänään nautittakoomme punaisista huulista sydänterveyden merkeissä♡

Kuinka moni teistä on ehtinyt jo tutustua tähän merkkiin ja varsinkin viikkarin laivoilla?

lauantai 23. toukokuuta 2015

Makeaa kesää Herbinalta

Herbinalta ilmestyi jokin aika sitten useampia body mistejä tai näin suomalaisittain vartalotuoksuja.

Vartalotuoksut ovat miedompia kuin hajuvedet joten ne sopivat hyvin nuoremmillekin käyttäjille antamaan pientä säväytystä.

Minullekin eksyi yksi vartalotuoksu blogi-kollegalta joka ei sitä itselleen tarvinnut :)


Melon Loven tuoksunuotteina toimivat ensimmäisenä omena,appelsiini ja ananas,sen jälkeen sydäntuoksuna kukat,meloni ja vesimäiset vivahteet sekä pohjatuoksuna punaiset marjat ja myski.

Tuoksu on imelä mutta kevyt. Itse haistan tästä kyllä läpi melonin ja punaiset marjat mutta loppujen lopuksi tuoksu jää kuitenkin aika ontoksi.

Se tuoksuu voimakkaan makeana heti suihkutuksen jälkeen mutta häviää aika nopeasti. Näkisinkin siis nämä body mistit ennemmin nuoremman väen tuoksuina :)



Herbinalta on nyt käsittääkseni ilmestynyt kolme erilaista vartalotuoksua. Melon Loven lisäksi linjaan kuuluu Strawberry Dream ja Chocolate Kiss.

Karkkimaiset vartalotuoksut ovatkin tainneet saada innoitteensa Victoria's Secretiltä jonka vartalotuoksut ovatkin olleet iso hitti vuosien saatossa.


Oletteko te hurahtaneet kevyisiin vartalotuoksuihin vai onko ne liian mietoja teidän makuunne?

torstai 21. toukokuuta 2015

Käsienhoitoa Emendolta

Emendo on useammalle varmasti tuttu saunatuotteistaan. Merkiltä löytyy niin saunatuoksut kuin saippuatkin. Ne ovat upeita tunnelman luojia aina tervasta männyn tuoksuun asti.

Tällä kertaa tosin en eksynytkään kokeilemaan Emendon saunatuotteita (niitäkin toki on ;) ) vaan käsienhoitotuotteita.

Emendon hoitava käsivoide ja virkistävä käsikuorinta olivat minulle täysin vieraita tuttavuuksia.


"Hoitava Käsivoide pehmentää ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Imeytyy nopeasti jättäen iholle miellyttävän tunteen. Ihanteellinen Emendo käsikuorinnan jälkeen. Sisältää aitoja 100% eteerisiä öljyjä, mm. puhdistavaa greippiä,rentouttavaa appelsiiniä ja virkistävää bergamonttia. Sopii kaikille ihotyypeille."

Kutsuisin tätä käsivoidetta enemmänkin geelimäiseksi kuin voiteeksi.
Voide on ohutta ja läpikuultavaa,nopeasti ihoon humahtavaa muttei kovin kosteuttavaa.
Tuoksusta puskee selkeästi pintaan greippi ja appelsiini,bergamonttia en itse saanut kaivettua tästä esiin.
Yön tehokosteuttajasta tämä ei mene mutta sopii hyvin tilanteisiin jossa kädet kaipaavat pientä boostausta puuhastelun keskellä.


"Virkistävä Käsikuorinta puhdistaa kädet ja kuorii samalla ihon pintaa hellävaraisesti. Sisältää aitoja 100% eteerisiä öljyjä, mm. greippiä,appelsiinia ja bergamonttia,runsaasti tehokkaasti ihoa kuorivaa hienonnettua aprikoosin kiveä sekä ihoa hoitavia ja pehmentäviä ainesosia."

 Ensimmäisellä kokeilukerralla yllätyin.
Kuorintageeli hulahti purkista itsestään,lähes vetenä. Mietin mielessäni että onpa huono koostumus! Seuraavalla kerralla kävi sama. Kolmannella kerralla geeli oli jo silminnähden paksua.
Näinköhän minulle sattui joku "maanantai-kappalle" jota olisi pitänyt vähän ravistella ennen käyttöä?

Kuorintageelissä on sama tuoksu kuin voiteessakin,taaskaan en erota bergamonttia mutta erotan kyllä sitrukset. Tuoksu on mielestäni vähän miedompi kuin voiteessa.
Aprikoosinkiveä on aika isoina rakeina joukossa,itse suosin ennemmin kuorinta voiteita joissa on paljon pieniä rakeita kuin harvemmassa isoja.
Kädet jää puhdistetun ja kuoritun tuntuiseksi ja iho tuntuu kuoritulta joten hyvin tämä asiansa on hoitanut ;)


Vierastan yleensä vähän sitrus-tuoksuja mutta tälläiseen tarkoitukseen se käy hyvin.
Kuorintageelistä jää ihanan raikas fiilis ja käsivoide piristää kirpeydellään.
Voiteen tuoksu häviääkin aika nopeasti jos se jota kuta sattuu enemmän häiritsemään.


Onko Emendo sinulle tuttu merkkinä?

Hempeää Yves Rocherilta

Ai että minua nakertaa tämä tämän hetkisten kuvien laatu mutta ei kun menoksi vaan.

Tällä kertaa pääsin testailemaan Yves Rocherin Radiant Lip Crayonia sävyssä Corail Doux.

Luonani nimittäin vieraili näennäisesti ihana Kosmetiikka-Keiju (virallisemmin blogi-kollega) jolta tämäkin ihanuus on peräisin. Kauniit kiitokset vaan Keijulle!


Sävyn nähdessäni ajattelin että tämä olisi suhteellisen peittävä korallin sävy.

Tuote on huulikynien tapaan paksupäinen ja alhaalta sitä saa rullattua lisää ulospäin. Siinä on mieto ja pehmeä tuoksu,sitä tuskin edes haistaa.


Huulikynä ei ollutkaan peittävä vaan aika selkeästi kiiltomainen.
Se ei ole kovin liukas tai pehmeä joten kiiltoa enemmän kaipaavalle saa sitä jonkin aikaa levitellä huulille.
Lopputulos on hyvin huulirasva-tuntuinen eikä tuntua osaa edes yhdistää kiiltoon tai punaan. Siitä piirteestä niin tykkäänkin näissä!
Ei pätkääkään tahmea tai liian paksu.


En edes muista milloin olen viimeksi kokeillut varsinaista kosmetiikkaa Yves Rocherilta joten tämä olikin kiva muistutus että sinnekin suuntaan olisi hyvä sukellella aika ajoin.


Onko Yves Rocherin meikit teille tuttuja?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Simppeliä hiustenlaittoa töihin

Joskus pienikin ero voi näyttää suurelta.

Sidon hiukset aina kiinni töihin ja pidän huolen ettei ne ole tiellä. Yleensä tyydyn vaan ponnariin tai lettiin mutta tänä aamuna halusin jotain edes vähän erilaista.


Letitin hiukset aika korkealle päälaelle ja kiedoin letin nutturaksi käyttäen invisiboblea. Kierre-ponnari antaa sopivasti pitoa ja napakkuutta nutturaan. En tupeerannut tai huolitellut hiuksia muuten.

Sen jälkeen kiedoin kukkanauhan pääni ympäri ja sidoin sen rusetiksi enemmän oikealle päälaelle. Muutama pinni vielä antamaan pitoa nauhaan ja "kampaus" on valmis!


Nuttura on huolettoman näköinen ja hiukset näppärästi kiinni. Minä kun olen laiska laittamaan hiuksia.. ;)


Onko teillä nopsia hiusvinkkejä kiire-aamuihin?

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Joopas eipäs?

Nyt on siis hiuksia rääkätty ensimmäinen kierros raidoittamalla.

Selkeä ajatushan oli alunalkaen kirkastaa väriä ja tehdä jotain räväkämpää kesäksi. Olen pitänyt hiukset tähän asti jokusen vuoden hyvin syvänpunaisena.


MUTTA.. Raidoituksen jälkeen minulle heräsi hyvin naismainen "AHAA!"-elämys.
Raidoista tuli huomattavasti suunniteltuakin vaaleammat joten voisin periaatteessa heittää niiden päälle minkä tahansa värin.

Alunperin ajattelin pitäytyä oranssissa koska ajateltiin ihanan parturini kanssa että eihän vuosia punaiseksi värjätyistä hiuksista saa aikaiseksi kuin oranssin kuparisia raitoja,ei suinkaan lähes valkoisia niinkuin nyt kävi! :D


Nyt siis käyn taistoa itseni kanssa..

Voisinhan minä vaikka heittää tuohon pinkinkin color maskin ja repäistä? Tai sitten vaan pysyä alunperisessä suunnitelmassa?

Jo on hankalaa ;)

Essencen kynsihömpät

Essenceltä kun on jo kokeiltu kasvoille tarkoitettua kosmetiikkaa niin olihan se kynsijuttujakin kokeiltava.

Olen etsinyt hyvää kynsiä vahvistavaa aluslakkaa kynsilleni jo jonkin aikaa,onhan Trindin rakas Nail Repair huutamassa loppusointujaan. Trindistä tykkäsin muuten mutten siitä piirteestä ettei se kuivunut nopeasti ja sen päällekin lakatut lakat kuivuivat ikuisuuden. Sen kanssa piti myös muistaa erityisesti kynsien kosteutus ettei ne kuivuuttaan seuraavaksi kovetuksen jälkeen napsahtaisi poikki.

Toinen joka sai huomioni oli Essencen pikakuivattava. Tässä on pipetti josta tiputellaan kynnelle hajutonta ja läpinäkyvää nestettä.


Essence Studio Nails Anti Split Nail Sealerin on siis tarkoitus liimata kynsikerrokset yhteen tehden niistä vahvemmat ja lohkeamattomat.

Ensivaikutelma tästä on ollut tähän mennessä hyvä. Sivellin on leveä ja sillä on helppo levittää aluslakkaa koko kynnelle tehokkaasti. Lakka on kiiltävää ja NOPEASTI KUIVUVAA. Tuntuu vaan että jo jokusen viikon käytön jälkeen lakka alkaa jämäköitymään. Näinköhän se sitten kuivahtaa pulloon ennen puoliväliä?
Sitten päästäänkin siihen itse tarkoitukseen. En ole käyttänyt tätä kuin vasta reilun kuukauden,1-2 kertaa viikossa joten en tiedä olenko edes testaillut tätä tarpeeksi kauan mutta suuria muutoksia ei ole ainakaan tapahtunut. Perushyvä aluslakka tämä joka tapauksessa on!


Essence Nail Art Express Dry Drops on myös vähän ongelmallinen,tosin koitan vasta tähän totutella! En tiedä mihin aineeseen nämä tälläiset tuotteet perustuu mutta tämän olisi siis tarkoitus kuivattaa kynnet vähintään kosketuskuivaksi nopeasti.
Minulle kun jäi tästä vaan se fiilis että tällä tehdään kynnen pinnasta ns. öljyinen ettei se suttaanu kitkaisuuden takia?
Jatkan siis tutkailua,eihän se se pointti voi olla!


Mitä pikakuivattajaa te osaatte suositella?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Philosophyn hienosäätöä

Philosophyn Hope In A Jar-voide oli alunalkaen jo merkille suuri menestys mutta nyt he päättivät ottaa askeleen vielä pidemmälle ja parannella voiteen koostumusta. Saanko siis esitellä uuden version eli;






Tässä voiteessa onkin siis helppoa bongata uudistunut versio hieman vaihtuneen nimen takia. Olen huomannut monilla merkeillä uudistusten olevan vaikeasti havaittavissa.

Uudistettu versio sisältää AHA-happoa kolmessa eri muodossa,antioksidantteja sekä siitä on poistettu monia ärsyttävä laventeli.

AHA-hapothan on tunnettuja uudistavista ja antioksidantit korjaavista ominaisuuksistaan. Voiteessa on tuoksu ja se ei ole ihan älyttömän kosteuttava mutta kaikenkaikkiaan se vaikuttaisi lupaavalta!


Joko olette ehtineet kokeilla Philosophyn uudistettua versiota?

Loppuneet huhtikuu

Yleensä Loppuneet-postaus tulee heti kuun vaihteessa mutta nyt tämän lähiaikoina vaivanneen häslingin takia postaus on jäänyt roikkumaan. Mutta nyt siis siihen!


Tästä MACin ripsarista kirjoittelinkin jo aiemmin.
MAC on minulle merkkinä vain vähän tuttu mutta ripsarit eivät ole ikinä eksyneet minulle ennen kotiin asti. Minulle jäi tästä vähän 50/50 fiilis. Tällä sai upeat ripset kun oppi tekniikan oikein mutta ennen sitä ripset vai vain liimanneen kiinni toisiinsa. Alussa massa oli liian juoksevaa mutta sitten alkoikin kökkööntyä nopeasti. Ei siis paras kokemus tähän mennessä.


Essencestä olen höpötellyt lähiaikoina jonkin verran. Essencen Get BIG! Lashes oli ihan kiva tuttavuus. Itseasiassa minulle kantautui jo toinenkin! :D Harjalla saa hyvin eriteltyä ripset siististi mutta useamman kerroksen sutimalla saa myös runsautta ja pituutta. Ripsareissa,jostain syystä,hyvin usein minulla on ongelmana variseminen ja niin se on jonkin verran tässäkin. Ei kuitenkaan häiritsevän paljon!


..Ja jälleen tuttu ja turvallinen Garnier Mineral UltraDry joka kantautuu aina uudelleen kotiini <3


XZ Kosteuttava Niittyvilla Shampoo oli minulle kiva tuttavuus. Tässä on selkeää kosteuttavuutta niinkuin saman merkin öljyshampoossakin. Tämä ei jätä hiuksia kuitenkaan likaisen näköiseksi. Hyvin voisin harhautua tähän uudelleenkin!


Tämäkin on jo aiemmin vilahtanut eli Lactolinen Hajustamaton Hellä Hoitava Pesuneste. En tiedä pitäisikö minun jättää nämä tietyt aina loppuvat pois listalta,yllätyksenä kun ne eivät enää tule.. ;)
Tämä on siis todellinen jokapaikan höylä. Intiimihygieniasta kasvojenpesuun,kaikki sujuu ärsyttämättä.


Olay Anti-Wrinkle Toner oli minulla aamukäytössä ollut kasvovesi. Aamuisin siis en varsinkaan talvi-aikaan puhdista niitä sen kummemmin kuin vain kasvovedellä pyyhkäisemällä. Anti-Wrinkle termi tuntuu olevan kovassa huudossa,en nyt tätäkään kuvailisi kuin kosteuttavana ja hoitavana. Hyvin hoiti asiansa,tuoksu oli mieto. Ainoa mikä harmitti oli iholle jäänyt nahkeus joka ei hävinnyt kuivuessakaan.


Tämä John Friedan hiuslakka tarttuu käteen joka kerta kun olen kiireessä ostamassa hiuslakkaa. Hinta ookoo,pitää ihan hyvin eikä tahmaa. Voimaikkain mahdollinen pito tässä ei kyllä ole enkä ole ikinä ihastunut tähän tuoksuun,se on vaan niin neutraali.


Sanex taitaa olla briteissä vähän samassa maineessa kun meillä markettipuolen Erisan tms,Sanex liputtaa hoitavan ihonhoidon nimeen. Merkki valmistaa kosteuttavia ja ihoa ärsyttämättömiä tuotteita aina dödöistä suihkugeeleihin. Tässä Zero%-versiossa ei ole parabeeneja,silikoneja tai muita ärsyttäviä ainesosia plus se on kosteuttava. Tykkäsin tämän jättämästä tunteesta iholla ja siitä että kerrankin tämän tyyppisessä tuotteessa on mieto tuoksu!

Sebamedin suihkuöljystä kirjoittelinkin jonkin aika sitten. Se ei päässyt minun suosiooni. Suihkuöljy pesi ihon liian puhtaaksi ja tuoksu oli aika tunkkainen. Uutta suihkuöljyä siis etsimään!



Tässä siis nämä viimekuun käytetyt,hyvin huomaa että käyn suihkussa ja pesen hiukset päivittäin! :D

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Niille tärkeimmille


Tämä lause varmaan kertookin jo kaiken tarvittavan.

Ihanaa Äitienpäivää kaikille sen päivän ansainneille<3

Muuton jälkeistä päivittelyä

Nyt kun on elämä "päivitetty" niin kerrotaanpa muitakin kuulumisia.


Olen aiemmin kirjoitellut kynsienkasvatus-projektistani.

No.. Se ei mene ihan putkeen.
Joudun nykyään viilaamaan kynnet suhteellisen lyhyiksi työn takia ja ne kärsivät kuitenkin jatkuvasta pesusta. Sunnuntai on silti minulla edelleen aina kynsienlaittopäivä ja testailenkin parhaillaan Essencen kynsiävahvistavaa aluslakkaa.

Yllä olevassa kuvassa siis aikaisempi tilanne,enää se ei näytä ihan noin valoisalta ;)


Hiuksien kanssahan myös puhaltaa uudet tuulet.

Olen ollut samassa värissä aivan liian kauan ja menettänyt hermoni punaisen hiusvärin ylläpitämisen kanssa aivan liian monta kertaa. Nythän viimeisimpänä villityksenä päätin alkaa raidoittaa hiuksia ja kirkastaa väriä. Raidoituksen jälkeen vaan huomasin etten sittenkään tiedä tahdonko kirkastaa väriä vai repäistä jollain muulla sävyllä!

Voi nämä naisen ongelmat ;)


Nyt kuitenkin muutto on ohi ja tämä tyttö on aivan loppu.

Kaksi päivää kamojen kantamista,asentamista,sijoittamista ja särkyneiden tavaroiden voivottelemista.

Kyllä se kohta taas tästä!

Halpa punainen huulipuna lemppari

Aina lempparien ei tarvitse tosiaan olla niitä kalleimpia.

Törmäsin MUA:n huulipuniin,jotka siis ovat muutaman punnan luokkaa,ja tykästyin heidän punasävyihinsä.

Punainen on kauniin klassinen ja säväyttävä yksityiskohta,ongelmana on vain aina oman sävyn löytäminen sävyviidakosta.


Kun kyse on halvasta merkistä,on sävyn nimi vain Shade 8. Sävy on hieman metallinhohtoinen ja tarkkaan katsoessa siinä huomaa pieniä hohtavia hippusia.

Huomasin muuten juuri jännän yksityiskohdan näissä hylsyissä,pohjan värinapin voi ruuvata irti ja siellä on lisää huulipunaa!


Huulipuna liukuu kauniisti huulille muttei ole todella liukasta,tuoksua tässä ei nimeksikään ole. Tokihan kestävyys on aina näissä se ongelma eikä tämäkään kauhean kestävää ole.

Puuteroimalla huulet ennen värin levittämistä se kestää kuitenkin paremmin.


Joko teille on muodostunut jokin tietty lemppari punasävyissä?

torstai 7. toukokuuta 2015

Aina vaan muutoksia.

Tänään ei poikkeuksellisesti tulekaan kosmetiikkahömppää vaan kirjottelen tässä vain pikaisesti laatikoiden keskeltä.

Olen tänään muuttamassa toisen kerran neljän kuukauden sisään ja tämä rumba on aivan valtava.


Palaan taas taajuuksille viikonlopun viuhtomisen jälkeen kunhan saan edes kaikki tavarat sisään :)

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ja nyt se savotta alkaa!

Kuva ehkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? ;)

Värinpoistoaine/raita-aine ei ole ikinä järin hyvä ajatus kun hiuksissa alkaa olla jo pituutta mutta uteliaisuushan se taas voitti.


Ajatuksenani nyt on siis kirkastaa pohjaväriä raidottamalla ja ymppäämällä kirkkaampia värinaamioita päähän.
Tuleekohan tästä nyt muuta kuin sanomista?