sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Naisten ongelmia

Nyt on vuorossa ihan vaan perinteinen välikiukuttelu.

En varmaankaan ole ainoa jota ketuttaa lakat jotka EI VAAN KUIVU? Olen itsepäisesti pidättäytynyt pikakuivattajan ostosta,tiedä häntä miksi,ja aika ajoin se kostautuu.

Olen nyt yli tunnin yrittänyt kuivatella,epätoivoisesti,Barry M:n Flamingoa.

Kyseessä on lakka jota tarvitsee ainakin kaksi kerrosta että saa aikaan tasaisen kauniin pinnan,mutta jo ensimmäisen kerroksen kuivaminen vie aivan liian kauan verrattaessa useisiin muihin lakkoihin.

Tässä lakassa on muutenkin outo koostumus,ensimmäinen kerros ei peitä koska lakka käyttäytyy aivan kuin kynnellä olisi öljyä,se vetäytyy tehden rantuja.

Miksikö sitten vielä jaksan yrittää?

Siitä tulee niin kivan kirkkaan pinkki kahdella kerroksella. Todellakin Flamingon värinen!

Argh,koitan nyt siis pitää näppini vielä erossa kynsilakanpoistoaineesta ja sinnitellä jokusen hetken.

Tosin kohta olisi jo oltava ovesta ulkona.

4 kommenttia:

  1. Olen törmännyt ilmiöön, noihin ei muuten ei meinaa auttaa edes se pikakuivattaja. :( Ne ovat sen alla edelleen kosteita ja ottavat osumaa, vaikka pikakuivattaja olisi ollut pitkäänkin kynsillä.

    VastaaPoista
  2. Ai vitsi, hyvä tietää, että muillakin on tämä ongelma. Olen tuskaillut monet kerrat tän kanssa! Oon miettiny, että laitankohan lakkaa liikaa kerralla vai mikä mättää. Kyllä tuskastuttaa, kun mitään ei voi tehdä ennen kuin lakka on kuivunut kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,tuntuu et on ihan tumpelo sillon kun on kynnet märät! :D Tai vielä sekin,et sitten kun ne on kosketuskuivat,on ne aivan varmasti rutussa jos johonkin erehtyy koskemaan.. ;)

      Poista